Isoaho

Alueen kuvaus

Isoahon tila muodostaa harvinaislaatuisen kokonaisuuden, jossa ovat vielä nähtävissä perinteiseen maatalouteen kuuluvat eri maankäyttömuodot pelloista lepikkoniittyihin ja muihin luonnonniittyihin, hakamaihin ja metsälaitumiin. Alueelta löytyy myös kaskitaloudesta kertovia kiviraunioita ja kaskiahon tapaisia niittyaukioita. Nykyaikaista maa- ja metsätaloutta tilalla ei ole harjoitettu eikä tilalla ole käytetty keinolannoitteita, väkirehuja eikä torjunta-aineita, minkä ansiosta perinnebiotoopit ovat yllättävän hyvin säilyneet käytön loppumisesta huolimatta. Hakamaiden ja kaskilaitumien ns. hakamaarakenne on kohtalaisen hyvin säilynyt, ja alueella on runsaasti vanhoja lehtipuita ja lahoa lehtipuuta, missä suhteessa alue erottuu edukseen monista maatalouskäytössä olevista hakamaakohteista. Lähtökohta hoidon aloittamiselle uudestaan on hyvä, sillä rehevöityminen on vähäistä ja kuusettuminen niukkaa.



Isoahon tila sijaitsee Vuokatin vaarajakson keskivaiheilla Ansavaaran luoteis-pohjoisrinteessä. Alue on näyte monimuotoisesta ja rehevästä vaarajakson metsäluonnosta, jossa samalla näkyvät selvästi vanhan kaski- sekä laidun- ja niittotalouden jäljet. Entinen tilakeskus viljelyksineen sijaitsee tasaisehkolla kumpareella, ja entiset haat ja metsälaitumet paikoin jyrkilläkin länteen ja pohjoiseen viettävillä rinteillä. Vaarajakson kallioperä kuuluu karjalaiseen liuskevyöhykkeeseen. Varsinaista kalkkivaikutusta ei Isoahon alueella on nähtävissä. Maasto on paikoin louhikkoista, ja paikoin esiintyy pienialaisia pystyjä kallioseinämiä.



Jäljellä olevaa viljelyaukeaa ympäröivät metsittyneet pellot, entiset lepikkoniityt ja -haat ja kaskilaitumet. Edustavimmat perinnebiotoopit ovat aukion länsi- ja kaakkoispuolella. Tilan luoteiskärjessä on entistä lepikkohakaa, jota luonnehtivat vanhat harmaalepät ja pihlajat sekä yksittäiset suuret hies- ja rauduskoivut. Lahoa lehtipuuta on runsaasti. Yksittäisten isojen kuusten lisäksi kuusentaimia on yllättävän niukasti. Muutenkin hakamaan aukkoinen rakenne on melko hyvin säilynyt. Aluskasvillisuudessa vuorottelevat heinävaltaiset (mm. nurmirölli, metsä- ja nurmilauha, punanata, jäkki) niittylaikut, mustikkavaltaiset metsälaikut sekä puna-ailakki-tesma-tyypin lehtomaiset laikut. Samantyyppistä, osin vieläkin avoimempaa harmaaleppä-pihlajahakaa on talon kaakkoispuolen rinteessä. Täällä matalaa heinäniittyä on enemmän, ja lepikkoniityn historiasta kertovat ladon rauniot.



Pelloista länteen laskevassa rinteessä on kookasta, suorarunkoista kaskikoivikon tyyppistä entistä laidunta. Vanhat rauduskoivut saattavatkin olla kasken jälkeen syntynyttä puusukupolvea, hieskoivut ovat kuitenkin nuorempia. Koivujen ohella haapaa on valtapuustona. Rinteessä on kiviraunioita. Koivikon keskeltä löytyy parin kolmen aarin kokoisia kaskiahon tapaisia niittyaukioita, joiden kasvillisuutta vallitsevat lehtometsän ruohojen ohella mm. nurmirölli, jäkki ja tuoksusimake. Muutoin koivikon aluskasvillisuus muodostuu tuoreen lehdon lajistosta, jonka seassa kasvaa runsaasti perinnebiotooppien lajistoa: särmäkuisma, ahomansikka, rohtotädyke, päivänkakkara, puna-apila ja maariankämmekkä. Rinteen alaosa on karumpi, puusto tiheämpi ja kuusi esiintyy alikasvoksena. Koivuvaltaisia entisiä metsälaitumia on myös tilan kaakkoisosassa Ansavaaran pohjoisrinteessä.



Peltojen pohjoispuolella on melko louhikkoisessa maastossa sekapuustoisia (koivu, kuusi) entisiä metsälaitumia, joita ei todennäköisesti ole kaskettu. Palstan koillisnurkassa on kuusivaltaista tuoretta kangasta ja korpilaikkuja. Kuusivaltaisten metsien puusto on melko erirakenteista, mutta boreaalisesta luonnonmetsästä ne eroavat vanhojen ylispuiden ja lahopuun puuttumisen vuoksi.



Entisten viljelysten luoteis-länsipuolella on lehtokasvillisuutta (yhteensä pari hehtaaria), joka suurelta osin on tuoretta metsäkurjenpolvi-käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa. Lajisto on tyypillistä, mutta kaikkein vaateliaimmat lehtokasvit puuttuvat. Kosteaa suurruoholehtoa ja saniaislehtokorpea on pienialaisesti. Lehtokasvillisuus on palautunut myös metsittyneille pelloille tai niityille. Tilan lounaisnurkassa on lähteikköistä lehtokorpea ja lähdepuro.



Tilalla on viimeksi harjoitettu maataloutta 1960-luvun alussa. Tällöin ilmeisesti lepikkoniittyjäkin vielä niitettiin. Sen jälkeen aluetta käytettiin vielä hevoshakana. Pihalla kasvaa herukkapensaita. Peltoraiviot kasvavat suuriruohoista niittykasvillisuutta tai alavammilla paikoilla harmaaleppää, raitaa ja hieskoivua. Muita viljelyjäänteitä ovat pellonlaiteiden ja kaskien kivirauniot ja vanhat lapiolla kaivetut pelto-ojat. Pihapiirin halki kulkee UKK-reitti. Alue sisältyy valtakunnallisesti arvokkaaseen Vuokatin maisema-alueeseen.

Alueen luonne ja merkitys

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja luontotyyppejä ja populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

- alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys,

- alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla,

- luontotyypin tai lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis-a hoitotoimenpitein

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Isoaho ei sisälly aiempiin vahvistettuhin suojeluohjelmiin. Perinnemaisemainventoinnissa v. 1994 alue on luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi. Suojelu toteutetaan luonnonsuojelulailla.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit