Heikkilänmetsä

Alueen kuvaus

Yleistä:

Heikkilänmetsän kohde muodostuu kahdesta, Vallonjärveen laskevan puron erottamasta metsäalueesta. Pohjoisempi osa-alue on valtaosin kuusi-mäntyvaltaista sekametsää, jossa on paikoitellen kuusialikasvostiheikköjä. Osa-alue rajautuu pohjoisessa metsittyneeseen peltoon ja idässä viljeltyyn peltoon, lännessä rantalehtimetsään. Eteläisempi osa-alue on pääosin lehtomaista, kuusivaltaista kangasmetsää; osa-alueeseen sisältyy myös entistä peltoa. Osa-alue rajautuu idässä peltoon, lännessä Vallonjärveen, kaakossa ja lounaassa metsään.



Geologia ja geomorfologia, maa- ja kallioperä:

Alueen kallioperässä ei kasvillisuuden perusteella ole havaittavissa kalkki- tai emäksisten kivilajien vaikutusta. Maaperä on moreenia ja etenkin rantavyöhykkeellä savea. Pohjoinen osa-alue on kokonaan syntynyt entiselle vesialueelle. Eteläisellä osa-alueella on näkyvissä entinen rantavalli noin kolme metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla; vedenpinta Vanajavedellä on ollut huomattavasti nykyistä korkeammalla 1800-luvun alkuvuosikymmeninä tehtyihin koskenperkauksiin saakka.

Pohjoisemman, pinnanmuodoiltaan tasaisen osa-alueen keskellä on lehtokasvillisuuden peittämä pieni kumpare.



Luontotyypit:

Valtaosa Heikkilänmetsän alueesta luetaan boreaalisten luonnonmetsien luontotyyppiin. Lehtoa alueella esiintyy e.m. pienen kukkulan alueella, pohjoisemman osa-alueen pohjoisosassa ja kohteen eteläosassa. Vallonjärveen laskevan ojan varrella on kapealti puustoisten soiden luontotyyppiä (ruoho- ja heinäkorpea) sekä lehtokasvillisuutta.

Pohjoisemmalla osa-alueella on kuusivaltaisen metsän ohella mänty-koivu- ja koivuvaltaisia laikkuja. Valtapuuston ikä on arviolta 70 vuotta, seassa myös vanhempia, aikaisemman puustosukupolven mäntyjä. Keskiosan lehtokumpareella on pieni haavikko sekä lahoavaa tuomea. Puustossa on havaittavissa erirakenteisuutta (valtapuustoa vanhempia puita sekä alikasvostiheikköjä), mutta puuston yleiskuva on varsin tasaikäinen. Lahopuuston muodostavat koivupökkelöt ja -maapuut. Alueella on harvakseltaan kantoja ja pääosalla aluetta puusto on melko harvaa.

Eteläisemmän osa-alueen puusto on hyvin kuusivaltaista, Vallonjärven rantaa myötäilee lehtipuustovyöhyke. Valtapuusto on arviolta 90-vuotiasta, pitkää kuusta. Latvuskerros on lievästi kerroksellinen: kuusialikasvosta on paikoin sekä valtapuuston latvustossa erikorkeuksisuutta. Vanhat yksittäiset kannot kertovat muutama vuosikymmen sitten tehdyistä hakkuista. Järeät kuuset muodostavat aikaisemman puustosukupolven; APS-puita on koko osa-alueella melko harvassa mutta jokseenkin tasaisesti. Kuolleita pystypuita ja maapuita (kuusta) on koko alueella yksinpuin tai pieninä paikallisina ryhminä, pitkälle lahonneet ja järeät rungot puuttuvat. Keloja tai palokoroja alueella ei havaittu.



Kasvillisuus ja kasvilajisto:

Eteläisempi osa-alue on valtaosin lehtomaista kangasta, jossa käenkaalin (Oxalis) runsaus on silmiinpistävää. Pohjoisemman osa-alueen vallitseva kasvillisuustyyppi on mustikkatyyppi. Vallonjärveen laskevan ojan rannalla sekä pienialaisina laikkuina muuallakin tavataan lehtokasvillisuutta, käenkaali-oravanmarjatyyppiä (OMaT), sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja kosteaa käenkaali-mesiangervotyyppiä (OFiT). Lehtokasveista alueella tavataan mm. lehtokuusamaa, taikinamarjaa, lehtopalsamia, mustakonnanmarjaa, kaiheorvokkia ja punakoisoa.



Eläimistö:

Metsäalueen linnusto on tyypillistä, kuusivaltaisten metsien lajistoa: peippo, punarinta, laulu-, musta- ja punakylkirastas, hömötiainen, vihervarpunen, hippiäinen, puukiipijä ja kuusitiainen. Pesimälinnustoon kuuluvat myös pyy, varis, närhi ja sepelkyyhky. Metsä on myös seuraavien nisäkäslajien elinpiiriä: vaivaishiiri, metsä- ja vaivaispäästäinen, metsähiiri, metsämyyrä, lumikko, kärppä, minkki, näätä, kettu, supikoira, orava, rusakko, mäyrä, hirvi ja viiksisiippa.



Maisema ja kulttuuri:

Heikkilänmetsä sijaitsee lähellä Valkeakosken kaupungin keskustaa, joten metsään kohdistuu virkistyskäyttöpainetta ja alueen polut ovat paikoin kuluneita ja leveitä. Kohteen maisemallinen merkitys muodostuu etenkin ranta-alueen eheästä metsämaisemasta.

Alueen luonne ja merkitys

Heikkilänmetsän alue edustaa tulevaisuudessa hyvin luonnontilaistuvaa mutta nykyisellään rakenteeltaan vähemmän luonnontilaista luonnonmetsän luontotyyppiä. Aluekokonaisuutta rikastuttavat boreaalisen lehdon ja puustoisten soiden kuviot.

Luonnonmetsätyypin edustavuutta ja luonnontilaa heikentävät alueen puustoon aiemmin kohdistuneet hakkuut, joiden vuoksi luonnonmetsän rakennepiirteet ovat heikosti kehittyneet. Pohjoisemman osa-alueen metsä on syntynyt entiselle vesialueelle, joten luontotyyppi ei ole erityisen edustavaa. Virkistyskäyttöpaine alueella on myös suuri.



Suojelutavoitteen määrittely:

Kaikki tietolomakkeen taulukossa 3.1 mainitut luontotyypit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintään alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavaa tavoitetta: alueella vallitseva luontotyyppien tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Alue rauhoitettu yksityismaan luonnonsuojelualueeksi vuonna 1995.



Suojelun toteuttamiskeinona luonnonsuojelulaki.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit