Roskakävelijän muistiinpanoja
Kun joensuulainen Mari Käyhkö vaihtaa ylleen urheiluvaatteet, hänen identiteettinsä muuttuu tutkija-Marista roskakävelijä-Mariksi. Kokonaan hän ei karvoistaan pääse, sillä sosiologina hän tekee havaintoja ploggaamisesta: miltä tuntuu poimia roskia kävelyn lomassa, ja miten häneen suhtaudutaan roska-Marina.
Marin havaintojen mukaan roskien keräily tuntuu erilaiselta eri paikoissa, erilaisia roskia ja eri tavoilla keräten. ”Kokemukseni on, että on jollakin tapaa kunniallista ja säädyllistä kerätä roskia kaupungin reunamilla ja nurmialueilla sekä keskittyä isoihin, helposti noukittaviin roskiin, kuten käärepapereihin, ja poimia ne etäisyyden päästä roskapihdeillä koskematta itse niihin eli likaan.”
Mari kerää kuitenkin roskia myös kaupunkikeskustan ytimessä, kuten esimerkiksi torin reunalta tai kävelykadun likaiselta asfaltilta sylkiklimppien keskeltä.
”Näissä tiloissa olen ihmisten katseiden alla niin, että noukin roskia konkreettisesti ihmisten edessä ja ajoittain heidän tiellään kyykistellen. Silloin toimintani kerää katseita ja nostattaa minussa potentiaalista häpeää. Tällainen roskien kerääminen tuntuu itsessä hiukan epäilyttävältä sekä sosiaalisia normeja rikkovalta.”
Harrastuksenaan roskia poimivaan Mariin suhtaudutaan yhtäältä ystävällisesti ja kannustavasti, mutta hän aiheuttaa ihmisissä myös hämminkiä. Ympäristön puhtaanapito mielletään edelleen pelkästään kunnan tehtäväksi.
”Etenkin kesällä ihmiset ottavat kontaktia, ja keräilystäni tulee yllättävän sosiaalista, vaikka eräs keräilyn tarkoituksista minulle on saada olla yksin. Osa ihmisistä katsoo toimintaani etäältä kohteliaan huomaamattomasti seuraillen. Jotkut näyttävät peukaloa ylöspäin, hymyilevät tai huudahtavat ohi kulkiessaan: ”Hyvä harrastus!”, ”Sinun kotikatu on varmaan puhdas!”, ”Kiitos!”, ”Olet kiltti ihminen!” tai ”Teet tärkeää työtä!”.”
Roskien keruun myötä Marin katse on kiinnittynyt uudella tapaa maan pinnassa roskien seassa eläviin ja niiden päällä käveleviin pieniin eläimiin ja hyönteisiin. ”Kun kerääminen loputtomuudessaan tuntuu aika ajoin turhalta, ajatukseni kääntyvät kohtaamiini eläimiin sekä siihen, kuinka niiden elinpiirin putsaaminen voi olla niille edes hetkellisesti merkityksellistä.”
Teksti on editoitu Mari Käyhkön Ilmiö-mediassa julkaistusta artikkelista.
Julkaisija