Hyppää pääsisältöön

Kuusamon kultakaivos, Kuusamo

Hankkeessa on tarkoitus selvittää kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia Kuusamon Juomasuon, Hangaslammen, Pohjasvaaran sekä Meurastuksenahon ja Sivakkaharjun kultaesiintymien alueella. Kultakaivoksen toiminta perustuisi kultaesiintymien louhimiseen useista satelliittikaivoksista ja kullan rikastamiseen ns. keskusrikastamolla
Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Kuusamo
Aihealue: Luonnonvarojen otto ja käsittely, Metallimalmien ja muiden kaivoskivennäisten louhinta, rikastaminen ja käsittely

Hanke

Dragon Mining Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiselostuksen, joka koskee Kuusamon kultakaivoshanketta.

Dragon Mining Oy on selvittänyt kaivostoiminnan aloittamista Kuusamon Juomasuon, Hangaslammen, Pohjasvaaran sekä Meurastuksenahon ja Sivakkaharjun kultaesiintymien alueilla. Kultakaivoksen toiminta perustuisi kultaesiintymien louhimiseen useista satelliittikaivoksista ja kullan rikastamiseen ns. keskusrikastamolla. Louhittavan ja rikastettavan malmin määrä tulisi olemaan korkeintaan 500 000 tonnia vuodessa. Mahdollisen kaivoksen tuotannollinen toiminta-aikatavoite on vähintään 10 vuotta. Kullan lisäksi tutkimuksissa on selvitetty myös muiden metallien, kuten koboltin, kuparin, uraanin ja harvinaisten maametallien esiintymistä. Kaivostoiminta on mahdollista käynnistää tarvittavien lupapäätösten jälkeen aikaisintaan vuonna 2017.

Hankkeessa on tarkoitus selvittää kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia ns. pohjoisella ja eteläisellä louhinta-alueella sekä kolmessa eri vesistöalueille sijoittuvissa vaihtoehtoisissa rikastamon toteuttamispaikoissa. Ympäristövaikutusten arvioinnissa selvitetään kaivoshankkeen vaikutuksia muun muassa ihmisen kokemaan ympäristöön, vesistövaikutuksia, melu- ja pölyvaikutuksia sekä vaikutuksia elinkeinoelämään. Samoin selvitetään lisääntyvän raskaan liikenteen ympäristövaikutuksia.

Vaihtoehdot

Toteuttamisvaihtoehtoina esitetään selvitettäväksi seuraavia vaihtoehtoja:

Vaihtoehto 0 (VE0): Hankkeen toteuttamatta jättäminen.

Kaivostoimintaa ei käynnistetä alueella.

Vaihtoehto 1 (VE1): Rikastus Juomasuolla.

Kultamalmin louhinta tapahtuu louhinta-alueilla. Rikastus tapahtuu Juomasuolla. Rikastushiekka-alue sijoittuu Pyöreälammen kohdalle.

Vaihtoehto 2 (VE2): Rikastus Salmijärven kaakkoispuolella.

Kultamalmin louhinta tapahtuu louhinta-alueilla. Rikastus tapahtuu Salmijärven alueella. Rikastushiekka-alue sijoittuu VT5:n länsipuolelle Salmijärven ja Kontiojärven väliin.

Vaihtoehto 3 (VE3): Rikastus Kuusamon kaupungin jäteaseman alueella.

Kultamalmin louhinta tapahtuu louhinta-alueilla. Rikastus tapahtuu Kuusamon kaupungin jäteaseman läheisyydessä. Rikastushiekka-alue sijoittuu VT20:n itäpuolelle kaatopaikan eteläpuoleiselle alueelle.

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: Dragon Mining Oy (ent. Polar Mining Oy), Ilpo Mäkinen, puh. 040 300 7800 (vaihde), etunimi.sukunimi@dragonmining.com
Konsultti: Ramboll Finland Oy, Jaana Hakola, puh. 050 375 8482, etunimi.sukunimi@ramboll.fi
Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Heikki Kovalainen, puh. 029 503 8356, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Diaarinumero: POPELY/7/07.04/2011

Julkaisija