Saare-Liivi -merituulivoimapuisto, Riianlahti, Viro
Hankkeen tila
Tausta
Utilitas Wind OÜ suunnittelee Riianlahdelle merituulivoimapuistoa Pärnun maakunnan rajoittuvalle rannikkomerialueelle Viron aluevesille. Hankkeelle toteuttamiskelpoisimpana on pidetty vaihtoehtoa, joka käsittää enintään 80 tuulivoimalaa, joiden kapasiteetti on 15 tai 20 megawattia (MW). Tuulivoimapuiston kokonaisteho on enintään joko 1200 MW tai 1600 MW. Suunnitteilla on myös enintään 31 kilometriä pitkä yhdyskaapeli arviolta 220 kilovoltin (kV) tai vaihtoehtoisesti 330 kV vaihtovirralla.
Hankkeelle on suunnitteilla myös lisäalue, koska alkuperäisen hankealueen eteläosiin ei ole tehtyjen selvitysten perusteella mahdollista rakentaa tuulivoimaa. Lisäalueelle on tarkoitus rakentaa merituulivoimapuisto, jossa on enintään 92 tuulivoimalaa yksikköteholtaan noin 14–20 MW.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA-menettely) sovelletaan YK:n Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimusta (SopS 67/1997, Espoon sopimus). Suomella ja Virolla on lisäksi kahdenvälinen sopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (SopS 61/2002).
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 30 §:n (911/2022) 1 momentin nojalla Suomen ympäristökeskus huolehtii Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen mukaisten tehtävien hoidosta toisen valtion ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä.
Päätös
Suomen ympäristökeskus vastaanotti 13.3.2026 Viron ilmastoministeriöltä (Klimaaministeerium) YK:n Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen (SopS 67/1997, Espoon sopimus) 6 artiklan mukaisen ilmoituksen Saare-Liivi-merituulivoimapuistoa koskevasta lupapäätöksestä.
Lupapäätös ja siihen liittyvät asiakirjat olivat nähtävillä 16.3.-30.3.2026. Kuulutusajan päätyttyä päätös ja siihen liittyvät asiakirjat ovat saatavilla Suomen ympäristökeskuksen kirjaamosta osoitteesta kirjaamo@syke.fi.
Arviointiselostuksen kuuleminen
Viron ilmastoministeriö toimitti Suomen ympäristökeskukselle 17.3.2025 Espoon sopimuksen mukaisen konsultaatiopyynnön ja pyysi lausuntoa Viron aluevesille Riianlahdelle suunniteltavan Saare-Liivi-merituulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiasiakirjoista. Arviointiasiakirjat kattavat hankkeen alkuperäisen suunnittelualueen. Hankkeesta vastaava laatii erilliset arviointiasiakirjat hankkeen lisäalueelle. Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä oli mahdollisuus antaa lausuntoja ja esittää mielipiteitä 20.3.-9.5.2025 välisenä aikana.
Suomen vastaus Virolle ja annettu palaute
- Finland's response - OWF Saare-Liivi 19.5.2025.pdf (pdf, 186.81 kt)
- Annettu palaute - OWF Saare-Liivi.pdf (pdf, 217.51 kt)
Kuulemisaineisto 20.3.-9.5.2025
- Lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)
- Kuulutus (syke.fi)
- Regarding the EIA of the initial area of the offshore wind farm project Saare-Liivi, 17.3.2025 (pdf, 159.24 kt)
- Merituulipuisto Saare-Liivi, YVA-raportti, 3.3.2025 (pdf, 1.17 Mt)
- Havsbaserad vindkraftsparken Saare-Liivi, MKB-rapport, 3.3.2025 (pdf, 1.2 Mt)
- Linkki kaikkiin arviointiasiakirjoihin ja niiden liitteisiin
Lisäalueen ympäristövaikutusten arviointimenettely
Lisäalueen ympäristövaikutusten arviointiselostus
Suomen ympäristökeskus on vastaanottanut 9.10.2026 Viron ilmastoministeriöltä konsultaatiokirjeen. Lisäalueelle on suunnitteilla merituulipuisto ja sen toimintaan tarvittava infrastruktuuri. Vaikutustenarvioinnin perustana olevan päävaihtoehdon 3 mukaisesti 57,1 neliökilometrin lisäalueelle rakennetaan enintään 40 tuuliturbiinia, joiden kokonaisteho on enintään 800 megawattia (MW). Arvioitu tuuliturbiinien korkeus on enintään 310 metriä. Lisäalue sijaitsee Riianlahden keskiosan rannikkovesialueella. Lisäalue sijaitsee noin 23 kilometrin etäisyydellä Kihnun saaresta, yli 20 kilometrin etäisyydellä Ruhnun saaresta, noin 40 kilometrin etäisyydellä Saarenmaan rannikosta, noin 48 kilometrin etäisyydellä Häädemeesten rannikosta ja 37 kilometrin etäisyydellä Tõstamaan rannikosta. Lisäalue sijaitsee Saare-Liivi-merituulipuiston alkuperäisen alueen vieressä. Jos molemmat hankkeet toteutetaan, Saare-Liivi-merituulipuiston alkuperäinen alue ja lisäalue muodostaisivat todennäköisesti yhden yhtenäisen tuulipuiston.
Lisäalueen hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan vaikutusten arvioinnin tuloksena päävaihtoehdon 3 toteuttamisesta ei arvioida aiheutuvan merkittäviä haitallisia valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia. Valtioiden rajat ylittävien vaikutusten arviointi vaikutusalueittain on kuvattu ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa.
Hankkeesta vastaava on laatinut ympäristövaikutusten arviointiselostusta vastaavan kuulemisasiakirjan. Suomen ympäristökeskus pyytää lausuntoja ja mielipiteitä. Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä on mahdollisuus antaa lausuntoja ja esittää mielipiteitä 13.10.–4.12.2026 välisenä aikana. Palautteen tulisi erityisesti keskittyä ympäristövaikutusten arviointiin ja näkemyksiin suunnitellun hankkeen todennäköisesti merkittävistä rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista Suomen kannalta.
Kuulemisaineisto 13.10.–4.12.2026
- Lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)
- Kuulutus (syke.fi)
- Konsultaatiokirje Saare-liivi-merituulivoimapuiston lisäalue 9.10.2026 (pdf, 334.77 kt)
- Saare-Liivi-merituulipuiston lisäalueen YVA-selostus, tiivistelmä 28.9.2026 (pdf, 2.88 Mt)
- Saare-Liivi offshore wind farm additional area EIA-report 28.9.2026 (pdf, 9.42 Mt)
- Aineistot (YVA-selostus ja liitteet) löytyvät viroksi seuraavalta verkkosivulta: https://jvis.ttja.ee/modules/dokumendiregister/view/1140598.
Lisäalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelma
Suomen ympäristökeskus vastaanotti Viron ilmastoministeriöltä ilmoituksen hankkeen lisäalueen YVA-ohjelmasta 11.7.2023. Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä oli mahdollisuus antaa lausuntoja ja esittää mielipiteitä 7.8.–8.9.2023 välisenä aikana. Palautteen tuli erityisesti keskittyä lisäalueen todennäköisesti merkittäviin valtioiden rajat ylittäviin ympäristövaikutuksiin, jotka voivat vaikuttaa Suomeen sekä kuulemisasiakirjojen sisällöstä.
Suomen vastaus Virolle ja annettu palaute
- Finland's response - the additional area of Saare-Liivi offshore wind farm project, 12.9.2023 (pdf, 661.12 kt)
- Suomessa annettu palaute - OWF Saare-Liivi (pdf, 287.25 kt)
Kuulemisaineisto 7.8.-8.9.2023
- Suomen ympäristökeskuksen lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)
- Notification regarding the environmental impact assessment of the additional area of Utilitas Wind OÜ Saare-Liivi offshore wind farm project in the Gulf of Riga 11.7.2023 (PDF, 799.59 kt)
- Environmental impact assessment of the publication of the draft EIA programme – Saare-Liivi area additional encumbered by offshore wind farm 6.6.2023 (PDF, 3.17 Mt)
- YVA-ohjelman tiivistelmä - Saarenmaan-Riianlahden merituulipuiston kuormitettavan lisäalueen ympäristövaikutusten arviointi 6.6.2023 (PDF, 619.53 kt)
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
Ympäristöministeriö vastaanotti Viron ympäristöministeriöltä ilmoituksen hankkeen YVA-menettelystä ja YVA-ohjelmasta 8.9.2022. Hankkeesta vastaava oli laatinut arviointiohjelmaa vastaavan kuulemisasiakirjan. Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä oli mahdollisuus antaa lausuntoja ja esittää mielipiteensä siitä, pitäisikö Suomen osallistua Viron YVA-menettelyyn. Samalla oli mahdollisuus lausua kuulemisasiakirjan kattavuudesta, ennen kaikkea Suomeen mahdollisesti kohdistuvien merkittävien ympäristövaikutusten osalta.
Suomen vastaus Virolle ja annettu palaute
- Finland's response to Estonia's notification 8.11.2022 (pdf, 253.04 kt)
- Annettu palaute (pdf, 1.78 Mt)
Kuulemisaineisto 26.9.-24.10.2022
- Ympäristöministeriön lausuntopyyntö 26.9.2022 (pdf, 166.67 kt)
- Saare-Liivi OWF - EIA programme 26.7.2022 (pdf, 6.39 Mt)
- Saare-Liivi -merituulipuiston YVA-ohjelman yhteenveto 26.7.2022 (pdf, 1.11 Mt)
- Notification concerning Saare-Liivi offhore wind project in the Gulf of Riga 8.9.2022 (pdf, 776.98 kt)
Ennakkoilmoitus YVA-menettelyn alkamisesta
Ympäristöministeriö vastaanotti Viron ympäristöministeriöltä ennakkoilmoituksen 2.2.2022 hankkeen YVA-menettely käynnistymisestä. Suomi ilmoitti 6.4.2022 Virolle tarvitsevansa lisätietoja ennen päätöstä hankkeen YVA-menettelyyn osallistumisesta.