Hyppää pääsisältöön

Piipsannevan tuulivoimapuiston rakentamiseen liittyvä kiviaineksen otto, Haapavesi

Vireillä
Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Haapavesi
Aihealue: Kiven, soran tai hiekan otto

Hankkeen kuvaus

Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Haapaveden Piipsannevan alueelle. Tuulivoimapuiston infrastruktuurin rakentaminen edellyttää merkittävissä määrin kiviainesta, jota käytetään tiestön rakentamiseen ja tuulivoimaloiden asennuskenttien pohjarakentamiseen sekä tarvittaessa myös voimaloiden perustusten betonin valmistamiseen.

Kiviaineksen ottohankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukaisessa menettelyssä. Piipsan Tuulivoima Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiohjelman eli suunnitelman tarvittavista selvityksistä ja arviointimenettelyn järjestämisestä.

Arvioitavat vaihtoehdot

Vaihtoehto 0 (VE0): Hanketta ei toteuteta.

Vaihtoehto 1 (VE1): Kalliokiviainesten otto toteutetaan arviointiohjelman kuvassa 1-1 esitetyltä VE1:n mukaiselta hankealueelta. Otettavan aineksen kokonaismäärä on noin 1 100 000 m3ktr (teoreettinen kiintotilavuus). Hankealueen pinta-ala on noin 133 hehtaaria ja sen sisällä olevan ottoalueen pinta-ala on 28,3 hehtaaria.

Vaihtoehto 2 (VE2): Kalliokiviainesten otto toteutetaan arviointiohjelman kuvassa 1-1 esitetyltä VE2:n mukaiselta hankealueelta. Otettavan aineksen kokonaismäärä on noin 1 100 000 m3ktr (teoreettinen kiintotilavuus). Hankealueen pinta-ala on noin 78 hehtaaria ja sen sisällä olevan ottoalueen pinta-ala on 32,3 hehtaaria.

Vaihtoehto 3 (VE3): Kalliokiviaineisten otto toteutetaan kuvassa 1-1 esitetyiltä VE1:n ja VE2:n mukaisilta hankealueilta. Otettavan aineksen kokonaismäärä on noin 2 200 000 m3ktr (teoreettinen kiintotilavuus). Hankealueen pinta-ala on yhteensä noin 211 hehtaaria ja sen sisällä olevien ottoalueiden pinta-ala on yhteensä 60,6 hehtaaria.

Arviointiohjelma

Arviointiselostus

Yympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä sähköisenä 11.07.-09.09.2022 Haapaveden kaupungintalolla (Tähtelänkuja 1), Haapaveden kirjastossa (Urheilutie 64B), Kärsämäen kunnantalolla (Haapajärventie 1), Kärsämäen kirjastossa (Haapajärventie 1), Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4), Pulkkilan kirjastossa (Mäkeläntie 2) ja ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä (Veteraanikatu 1, Oulu)

Yleisötilaisuus

Yleisötilaisuus pidetään tiistaina 23.08.2022 klo 17.00–19.00 verkkolähetyksenä. Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankkeesta vastaavan (Piipsan Tuulivoima Oy) ja YVA-konsultin (AFRY Finland Oy) edustajat. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan.

Linkki verkkolähetykseen: Teams-linkki

Ennen tapahtumaa:

  • tarkista että internetyhteys toimii
  • käytä Google Chrome -selainta, jos sinulla ei ole Teams-sovellusta
  • tarkista tarvittaessa tietokoneen ääni- ja videoasetukset
  • tapahtuman alkupuolisko koostuu hankkeen esittelystä. Tämän osion ajan yleisön mikit ja videot pidetään mykistettyinä
  • tapahtuman loppuosa on varattu kysymyksille. Pyydä puheenvuoroa käyttämällä ”Nosta käsi”-painiketta. Kun saat puheenvuoron, voit avata mikkisi. Muun ajan pidäthän mikkisi suljettuna
  • kysymyksiä voi lähettää koko tapahtuman ajan myös kirjallisesti viestikenttään kirjoittamalla.

Kannanottojen esittäminen

Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Kannanotot toimitetaan kirjallisena viimeistään 09.09.2022 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle, osoite PL 86, 90101 OULU, myös sähköpostilla osoitteella kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa perustellut päätelmänsä arviointiselostuksesta 09.11.2022 mennessä.

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: Piipsan Tuulivoima Oy, Harri Ruopsa, puh. 0400 730 793, etunimi.sukunimi@puhuri.fi
Konsultti: AFRY Finland Oy, Liisa Suhonen, puh. 040 537 3030, liisa.suhonen@afry.com
Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Hannu-Pekka Hujanen, puh. 0295 038 065, hannu-pekka.hujanen@ely-keskus.fi
Diaarinumero: POPELY/1458/2021

Julkaisija