Lahden seudun kierrätyspuisto, Hollola, Orimattila

+ Näytä tiedot

Hankkeen yhteystiedot

Hankkeen kuvaus

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy kumppaneineen suunnittelee uuden seudullisen jätteenkäsittelyalueen perustamista toiminta-alueelleen. Suunnitellun Lahden seudun kierrätyspuiston toimintaan sisältyy jätemateriaalien vastaanotto ja käsittely, kierrätys sekä uusioraaka-aineiden ja tuotteiden valmistus. Jätemateriaaleja ovat muun muassa maankäytöstä ja rakentamisesta syntyvät ylijäämämaat ja eriasteisesti pilaantuneet maa-ainekset, rakennus- ja purkujätteet sekä tuhkat. Osa kierrätyspuiston alueesta varataan kiinteän polttoaineen välivarastointialueeksi ja hyödyntämiskelvottomien jätejakeiden loppusijoittamiseen.

Hankkeen vaihtoehdot

Kierrätyspuiston sijaintipaikaksi on ehdolla neljä aluetta, joista kolme sijaitsee Orimattilassa ja yksi Hollolassa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja:

  • VE0: Hanketta ei toteuteta.
  • VE1: Hanke toteutetaan Hollolan Kehätien alueella.
  • VE2: Hanke toteutetaan Orimattilan Marjasuon alueella.
  • VE3: Hanke toteutetaan Orimattilan Matomäen alueella.
  • VE4: Hanke toteutetaan Orimattilan Loukkaanmäen alueella.

Arviointiohjelma

Arviointiohjelman paperiversio on luettavissa 28.1.–28.2.2019 välisenä aikana Lahden ja Orimattilan kaupungin sekä Hollolan kunnan virastoissa (Harjukatu 31, Lahti; Erkontie 9, Orimattila; Virastotie 3, Hollola).

Arviointiohjelmaan voi tutustua myös samaan aikaan Lahden pääkirjastossa (Kirkkokatu 31, Lahti), Orimattilan kaupunginkirjastossa (Lahdentie 65, Orimattila) ja Hollolan pääkirjastossa (Nuottikuja 2, Hollola).

Yleisötilaisuus

Hanketta ja arviointiohjelmaa esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa torstaina 7.2. klo 17.30 alkaen LAMKin NiemiCampuksella osoitteessa Mukkulankatu 19, Lahti. Ennen tilaisuutta on kahvitarjoilu.

Mielipiteen esittäminen

Arviointiohjelmasta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti toimittamalla ne 28.2.2019 mennessä joko sähköisesti kirjaamo.hame@ely-keskus.fi tai osoitteella Hämeen ELY-keskus, PL 29, Kirkkokatu 12, 15141 Lahti.

Julkaistu 16.1.2019 klo 12.15, päivitetty 4.4.2019 klo 10.48

Julkaisija: