Vedenalainen Estlink 3 - sähkökaapeli Suomenlahdella, Viro
Hankkeen tila
Tausta
Elering As on hakenut rakentamislupaa vedenalaisen korkeajännitteisen tasasähkökaapelin (EstLink 3) asentamiseksi Suomenlahdelle. Kaapeli ulottuu Virossa Aulepan kylästä Suomen talousvyöhykkeen rajalle Suomenlahdella. Kaapelin pituus on Viron rannikolta Suomen talousvyöhykkeen rajalle noin 54 kilometriä. Kaapelin suunniteltu kapasiteetti on enintään 700 megawattia (MW) tasavirtaa 525 kilovoltin (kV) jännitteeseen asti. Kaapeli upotetaan merenpohjan sedimentteihin noin 1–1,5 metrin syvyyteen.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA-menettely) sovelletaan YK:n Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen (SopS 67/1997, Espoon sopimus). Suomella ja Virolla on lisäksi kahdenvälinen sopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (SopS 61/2002).
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 30 §:n (911/2022) 1 momentin nojalla Suomen ympäristökeskus huolehtii Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen mukaisten tehtävien hoidosta toisen valtion ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä.
Arviointiohjelma
Suomen ympäristökeskus vastaanotti Viron ilmastoministeriöltä ilmoituksen hankkeen YVA-menettelystä 31.3.2025. Hankkeesta vastaava on laatinut arviointiohjelmaa vastaavan kuulemisasiakirjan. Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä oli mahdollisuus antaa lausuntoja ja esittää mielipiteitä 3.4.-19.5.2025 välisenä aikana.
Suomen vastaus ja annettu palaute
Kuulemisaineisto 3.4.-19.5.2025
- Lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)
- Kuulutus (syke.fi)
- Regarding the environmental impact assessment of the submarine power cable project EstLink 3 in Estonia, 31.3.2025 (pdf, 173 kt)
- EstLink 3, YVA-ohjelma, 20.1.2025 (pdf, 4 Mt)
- EstLink 3, EIA programme, 20.1.2025 (pdf, 4 Mt)
Ennakkoilmoitus YVA-menettelyn alkamisesta
Suomen ympäristökeskus vastaanotti Viron ilmastoministeriöltä syyskuussa 2024 ennakkoilmoituksen Espoon sopimuksen 3 artiklan nojalla hankkeen YVA-menettelyn käynnistymisestä. Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä oli mahdollisuus antaa lausuntoja ja esittää mielipiteitä 19.9.-25.10.2024 välisenä aikana Viron ilmastoministeriön toimittamista asiakirjoista. Suomen ympäristökeskus pyysi lausuntoja ja mielipiteitä. Palautteen tuli erityisesti keskittyä Suomen tarpeeseen osallistua YVA-menettelyyn sekä Suomen kannalta merkittäviin ympäristövaikutuksiin ja niiden laajuuteen.
Suomen vastaus ja annettu palaute
Kuulemisaineisto 19.9.-25.10.2024
- Lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)
- Kuulutus (syke.fi)
- Notification in accordance with Article 3 of the Espoo Convention - Estlink3 3.9.2024 (pdf, 168 kt)
- Application for a Construction Permit – EstLink3 20.5.2024 (pdf, 394 kt)
- YVA-päätös - EstLink 3, 25.7.2024, konekäännös (pdf, 95 kt)
- Map of Estlink 3 (pdf, 416 kt)