Ymparisto.fi – Etusivu

Ympäristöhallinnon verkkopalvelu

Vorlokki

Natura 2000 -suojelualue
Alueen tunnus
FI1200058
Pinta-ala
645 ha
Alueet
Hyrynsalmi
Alueen tyyppi
SAC

Alueen kuvaus

Vorlokin alue sijaitsee yhdellä Kainuun suurimmista vaaroista, rajauksen sisään jäävän Pienen Tuomivaaran huippu kohoaa 350 mmpy korkeuteen. Alueella vallitsevat kuusivaltaiset sekametsät. Reheviä lehtoja, lähdepurojuotteja ja ravinteisia pikkusoita on paljon ja luonnonhoitometsässä on myös erikoinen rotko. Lehtipuuta on runsaasti ja monipuolisesti. Lajisto on runsas sisältäen uhanalaisia lajeja.



Alue on merkittävä retkeilyalue, koska Ukkohallan laskettelurinne sijaitsee Pienen Tuomivaaran pohjoisrinteellä ja laskettelukeskuksen valaistut latureitit kiemurtelevat vaaran päällä. Lisäksi eteläosassa kulkee UKK-vaellusreitti ja alueella on myös opasteilla merkittyjä maastopyöräily- ja kelkkailureittejä. Näiden lisäksi aluetta sivuavat Syvä- ja Lietejoki ovat suosittuja virkistyskalastuskohteita.



Pieni Tuomivaara on yleisluonteeltaan rehevää kuusivaltaista sekametsää. Kasvillisuustyyppi vaihtelee mustikkakankaista erittäin reheviin suursaniaisia ja pohjansinivalvattia kasvaviin lehtoihin. Länsirinne on kauttaaltaan aikoinaan harsittua kuusikkoa. Rinne on kuitenkin erittäin rehevää. Aukkoihin (Kytömäen yksityismaakaista) tulee voimakas monilajinen lehtipuusto. Länsi- ja etelärinteissä on reheviä rinnepuron varsia etenkin Hongikonkankaan alueella. Rinnepurot ovat katkopuron tyyppisiä ja niiden varsilla kasvaa erittäin runsaasti leppää. Leppää on runsaasti myös kuivemmilla rinteillä. Muitakin lehtipuita on varsin runsaasti (30%) ja alueella kasvaa sekä järeää haapaa että myös jonkin verran raitaa. Purojen varsilla kasvaa mm. lehtotähtimöä, punaherukkaa, hiirenporrasta, alvejuurta, vadelmaa, näsiää, tesmaa ja mustakonnanmarjaa. Ylärinteen kuivemmissa kohdissa kasvaa mm. kieloa.



Alueen arvokkaimmat metsät kasvavat Pienen Tuomivaaran itärinteen jyrkimmissä kohdissa ja kuruissa. Rinteet ovat mustikkatyypin kasvustoa, jossa rehevyys näkyy laikuttaisena suursaniaisten ja mm. maariankämmeköiden esiintymisenä. Kurujen pohjalla kasvillisuuus on edustavaa lehtokasvillisuutta. Siellä kasvaa mm. hiirenporrasta, alvejuuria ja pohjansinivalvattia. Yhden kurun pohja on avosuota, jolla kasvaa poikkeuksellisen paljon Dactylorhiza -suvun kämmeköitä. Kaikkialla itärinteessä kasvaa runsaasti lehtipuuta (10-30%). Merkittävintä on suurten 30-70cm paksujen haapojen runsaus. Näillä järeillä haavoilla kasvaa haavanarinakääpää useissa kohdin eri puolilla rinnettä. Itä- ja etelärinteestä varmistettiin useita liito-oravareviiriä haapojen tyveltä löytyneiden papanoiden perusteella. Järeitä raitoja kasvaa koko alueella harvakseltaan ja tiheämmin muutamissa kosteissa painanteissa. Vortikan rotkon päässä on tavattu pikkusieppo. Muista vanhan metsän lintulajeista alueella elää useiden syönnösjälkien perusteella ainakin palokärki ja pohjantikka.

Alueen luonne ja merkitys

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja luontotyyppejä ja populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:



Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.



Luontotyypin, lajin elinympäristön tai populaation määrää lisätään ennallistamis- ja hoitotoimenpitein,

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Vanhojen metsien suojeluohjelman kohde. Toteutetaan luonnonsuojelulain nojalla.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
3160 humuspitoiset järvet ja lammet 1.31
3260 vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium- kasvillisuutta 1.05
7140 vaihettumissuot ja rantasuot 11.9
7160 fennoskandian lähteet ja lähdesuot 1.21
7230 letot 11.4
7310 aapasuot 32
8220 kasvipeitteiset silikaattikalliot 6
9010 boreaaliset luonnonmetsät 364
9050 boreaaliset lehdot 43.8
9060 harjumuodostumien metsäiset luontotyypit 30.1
91D0 puustoiset suot 41.3

Suojelun perusteena olevat lajit

Koodi Laji Tieteellinen nimi
1910 liito-orava Pteromys volans

Julkaisija

Lupa- ja valvontavirasto