Ymparisto.fi – Etusivu

Ympäristöhallinnon verkkopalvelu

Suojärviensuo-Niittosuo

Natura 2000 -suojelualue
Alueen tunnus
FI0900040
Pinta-ala
524 ha
Alueet
Pihtipudas
Alueen tyyppi
SAC

Alueen kuvaus

Suojärviensuo on vetinen aapasuo, joka viettää koko pituudeltaan hieman länteen päin. Hallitsevia piirteitä ovat rimpisyys, luhtaisuus ja ravinteisuus. Suuri osa suosta on mesotrofisia nevoja, ja lisäksi paikoitellen etenkin Alimmaisen ja Keskimmäisen Suojärven ympäristössä ja niiden välissä tavataan rimpilettonevoja. Suolla on suuria rimpiä ja kolme lampea. Jänteillä ja versinkin kolmen suolammen rannalla kasvaa komeita mäntyjä ja koivuja. Useat uhanalaiset kasvilajit esiintyvät runsaina. Suojärvien suon eteläisin osa, Ylimmäisen Suojärven ympäristö, on niukkaravinteisempaa ja vähärimpisempää. Rämekasvillisuutta tavataan runsaammin. Alimmaisen Suojärven laskupuron varressa Paskonsuon ja Pirunkoukun välisellä alueella tavataan korpikasvillisuutta. Puron varressa kasvillisuus ilmentää myös luhtaisuutta ja pienialaisesti löytyy myös lettoa, jonka kasvilajisto on erittäin arvokasta.



Pääsuo on kokonaisuudessaan vaatimatonta, niukkaravinteista rämettä ja nevarämettä. Sillä on kuitenkin suuri merkitys luonnontilaisena suona, joka yhdistää Suojärviensuon ja Välisuon-Niittosuon alueet toisiinsa.

Välisuon-Niittosuon aapasuoalue ei ole yhtä ravinteista kuin Suojärvien ympäristössä, vaan kasvillisuudessa vaihtelevat kalvakka- ja suursaranevat rämeiden kanssa. Niittosuon keskivaiheilla sekä Välisuolla on kuitenkin ravinteistakin rimpinevaa. Niittosuolla on paljon pieniä metsäsaarekkeita, joista suurin osa on saanut kehittyä luonnontilaisena jo pitkään. Keloja onkin runsaasti. Luonnontilainen Juutisenpuro lisää alueen monimuotoisuutta. Puronvarren luhtaisilla nevoilla kasvaa mm. kaarlenvaltikkaa. Niittosuon-Välisuon linnusto on monipuolinen.



Välisuo ennallistettu vuonna 2013.

Alueen luonne ja merkitys

Erittäin edustava ja monipuolinen suokokonaisuus, jossa hyvin runsaasti uhanalaista kasvilajistoa. Alueella on myös pienvesi- ja linnustoarvoa ja se on maisemallisesti arvokas alue. Soidensuojelun perusohjelmaan nähden tehdyt laajennukset lisäävät olennaisesti alueen arvoa. Alueella tavataan kohdassa 3.3. (muut tärkeät lajit) mainitut Keski-Suomessa uhanalaiset ja harvinaiset lajit.

Alueen uhkana voivat olla vesitalouden luonnontilaa muuttavat toimet.



Suojelutavoitteen määrittely:



Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 mainitut luontotyypit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:



• alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys,

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Suojeluohjelmat ja -selvitykset:

- Soidensuojelun perusohjelma

- Seutukaavan 1. vk SU1, 5. vk SL 621 ja SL 622

- Osa rauhoitettu (Suojärviensuo), osa ostettu valtiolle (Niittosuo-Välisuo), osa toteutumatta



Suojelun toteuttamiskeinot:

- Luonnonsuojelulaki

Suojelun perusteena olevat luontotyypit

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
3160 humuspitoiset järvet ja lammet 19.6
3260 vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium- kasvillisuutta 5
7140 vaihettumissuot ja rantasuot 1.1
7160 fennoskandian lähteet ja lähdesuot 1.4
7230 letot 4.4
7310 aapasuot 389
9010 boreaaliset luonnonmetsät 3.1
9080 fennoskandian metsäluhdat 0.2
91D0 puustoiset suot 182

Julkaisija

Lupa- ja valvontavirasto