Pyhä-Luosto
Natura 2000 -suojelualue
Alueen kuvaus
Pyhätunturi kohoaa aapasoiden keskeltä yli 500 metrin korkeuteen. Erikoispiirteenä on jyrkät rinteet ja syvät kurut, joista Isokuru (220 m) on syvin. Kivilaji on kvartsiittia, josta johtuva karuus leimaa kasvillisuutta. Varsinaista tunturikasvillisuutta on vähän. Tunturin juurella on mänty- ja kuusimetsiä ja laajoja aapasoita.
Luoston alueelta on löydettävissä lähes kaikki Peräpohjolan suotyypit. Vallitseva nevatyyppi on varsinainen saraneva (Siurunaapa, Pyhälatvanaapa). Tyypillisiä ovat alueen rämeiden lettolaikut. Aapojen laidoilla ja suosaarekkeiden laidoilla on varsinaista sararämettä. Korvissa on luhtaisuus yleistä, myös lettoisuutta esiintyy.
Metsät ovat runsaspuustoisia luonnontilaisia vanhoja männiköitä ja kuusikoita. Lahopuuta on kattavasti.
Paikoin on reheviä lehtomaisia vesilaikkuja ja puronvarsia, joissa on runsaammin raitoja ja muita lehtipuita.
Kohdan 3.1 luontotyyppitiedot koskevat alueeseen sisältyviä SCI-alueita FI1301713 Luosto ja FI1300901 Pyhätunturi. Sama koskee kohdan 3. muita kuin lintulajeja.
Aluetta käytetään ajoittain puolustusvoimien toimintaan tai suojelualueen läheisyydessä tapahtuvan puolustusvoimien toiminnan vaikutukset voivat ulottua suojelualueelle.
Alueen luonne ja merkitys
Erittäin arvokas vanhan metsän sekä tunturi- ja suoluonnon kokonaisuus. Siksi kohteella monipuolinen metsä- ja suolinnusto. Alueella kohtaavat eteläinen ja pohjoinen metsä- ja suolinnusto. Kohteella tavataan useiden tunturilajien eteläisimmät esiintymät.
Alue on poronhoitoaluetta. Alueen välittömässä läheisyydessä on matkalurakentamista ja hakkuutoimintaa.
Natura-alueen pohjoisosassa on kaivospiiri, josta osa on kuitenkin rajattu alueen ulkopuolelle. Kaivospiirin alueella harjoitetaan pienimuotoista, lähinnä matkalutarkoituksessa tapahtuvaa ametistikaivostoimintaa.
Suojelutavoitteen määrittely:
Kaikki tietolomakkeen taulukossa 3.2 mainitut lajit (lukuun ottamatta populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.
Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:
• alueella vallitseva lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys,
• alueella vallitseva lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla,
• lajin elinympäristön tai populaation määrää lisätään ennallistamis- ja hoitotoimenpitein.
Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot
Valtion omistama osa, yli 99 % alueesta, kuuluu vuoden 2005 alussa perustettuun Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Sen eteläosassa oleva Pyhätunturin alue on ollut kansallispuistona vuodesta 1938 lähtien. Alueen pohjoisosassa on rajauksen sisällä joitakin ei suojeltuja yksityisomistuksessa olevia kiinteistöjä.Ne on tarkoitus hankkia valtiolle kansallispuistoon liitettäviksi.
Alueen suojelu ei rajoita puolustusvoimien toimintaa ja sen kehittämistä.
Suojelun perusteena olevat lajit
| Koodi | Laji | Tieteellinen nimi |
|---|---|---|
| A162 | punajalkaviklo | Tringa totanus |
| A861 | suokukko | Calidris pugnax |
| A161 | mustaviklo | Tringa erythropus |
| A217 | varpuspöllö | Glaucidium passerinum |
| A127 | kurki | Grus grus |
| A082 | sinisuohaukka | Circus cyaneus |
| A152 | jänkäkurppa | Lymnocryptes minimus |
| A542 | pohjansirkku | Emberiza rustica |
| A767 | uivelo | Mergellus albellus |
| A098 | ampuhaukka | Falco columbarius |
| A480 | sinirinta | Cyanecula svecica |
| A002 | kuikka | Gavia arctica |
| A096 | tuulihaukka | Falco tinnunculus |
| A312 | idänuunilintu | Phylloscopus trochiloides |
| A166 | liro | Tringa glareola |
| A108 | metso | Tetrao urogallus |
| A534 | sinipyrstö | Tarsiger cyanurus |
| A170 | vesipääsky | Phalaropus lobatus |
| A241 | pohjantikka | Picoides tridactylus |
| A194 | lapintiira | Sterna paradisaea |
| A457 | lapinpöllö | Strix nebulosa |
| A260 | keltavästäräkki | Motacilla flava |
| A876 | teeri | Lyrurus tetrix tetrix |
| A140 | kapustarinta | Pluvialis apricaria |
| A456 | hiiripöllö | Surnia ulula |
| A072 | mehiläishaukka | Pernis apivorus |
| A223 | helmipöllö | Aegolius funereus |
| A727 | keräkurmitsa | Eudromias morinellus |
| A104 | pyy | Bonasa bonasia |
| A222 | suopöllö | Asio flammeus |
| A215 | huuhkaja | Bubo bubo |
| A038 | laulujoutsen | Cygnus cygnus |
| A236 | palokärki | Dryocopus martius |
Alueella on lisäksi 3 uhanalaista lajia.