Hyppää pääsisältöön
Ymparisto.fi – Etusivu

Ympäristöhallinnon verkkopalvelu

Otajärvi

Natura 2000 -suojelualue
Alueen tunnus
FI0200031
Pinta-ala
581 ha
Alueet
Rauma, Laitila, Pyhäranta
Alueen tyyppi
SAC/SPA

Alueen kuvaus

Rantoja kiertävällä vyöhykkeellä kasvaa saroja, koivua, pajua, leppää, mesiangervoa ja kurjenjalkaa. Viivonlahden vanha metsä on tuoretta ja lehtomaista kangasta sekä rantametsää. Alueella kasvaaa järeitä haapoja, koivuja ja kuusta.

Alueen luonne ja merkitys

Kohdealue on Suomen parhaita lintuvesiä. Viivonlahden vanha metsä on arvokas varttuneen, runsaan lehtipuuston ja lehtipuiden lajiston vuoksi. Alueella pesii runsaasti lintudirektiivin lajeja. Lisäksi kohteessa kasvaa runsaasti valtakunnallisesti uhanalaista pahaputkea (Oenanthe aquatica).
Järven rehevöityminen, hakkuut.

Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla.

Luontotyypin tai lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein.

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien näiden osalta suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen.

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Kohde kuuluu lähes kokonaan valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Viivonlahden vanha metsä kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan.

Koko alue suojellaan luonnonsuojelulailla.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
3150 magnopotamion tai Hydrocharition-kasvustoiset luontaisesti ravinteiset järvet 334
7140 vaihettumissuot ja rantasuot 183
9010 boreaaliset luonnonmetsät 6
9050 boreaaliset lehdot 12
9080 fennoskandian metsäluhdat 29
91D0 puustoiset suot 13.07

Suojelun perusteena olevat lajit

Koodi Laji Tieteellinen nimi
A099 nuolihaukka Falco subbuteo
A480 sinirinta Cyanecula svecica
A194 lapintiira Sterna paradisaea
A038 laulujoutsen Cygnus cygnus
A127 kurki Grus grus
A084 niittysuohaukka Circus pygargus
A338 pikkulepinkäinen Lanius collurio
A862 pikkulokki Hydrocoloeus minutus
A260 keltavästäräkki Motacilla flava
A002 kuikka Gavia arctica
A152 jänkäkurppa Lymnocryptes minimus
A767 uivelo Mergellus albellus
A179 naurulokki Larus ridibundus
A312 idänuunilintu Phylloscopus trochiloides
A193 kalatiira Sterna hirundo
A894 räyskä Hydroprogne caspia
A170 vesipääsky Phalaropus lobatus
A161 mustaviklo Tringa erythropus
A162 punajalkaviklo Tringa totanus
A861 suokukko Calidris pugnax
A119 luhtahuitti Porzana porzana
A220 viirupöllö Strix uralensis
A007 mustakurkku-uikku Podiceps auritus
A006 härkälintu Podiceps grisegena
A094 sääksi Pandion haliaetus
A166 liro Tringa glareola
A072 mehiläishaukka Pernis apivorus
A059 punasotka Aythya ferina
A061 tukkasotka Aythya fuligula
A264 koskikara Cinclus cinclus
A889 harmaasorsa Mareca strepera
A298 rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus
A028 harmaahaikara Ardea cinerea
A857 lapasorsa Spatula clypeata
A054 jouhisorsa Anas acuta
A039 metsähanhi Anser fabalis
A856 heinätavi Spatula querquedula
A021 kaulushaikara Botaurus stellaris
A104 pyy Bonasa bonasia
A081 ruskosuohaukka Circus aeruginosus
A236 palokärki Dryocopus martius

Alueella on lisäksi 1 uhanalainen laji.

Julkaisija

ELY-keskukset