Ymparisto.fi – Etusivu

Ympäristöhallinnon verkkopalvelu

Mursunjärvi-Lammasjärvi-Matilanjärvi-Lamminperä

Natura 2000 -suojelualue
Alueen tunnus
FI1101404
Pinta-ala
707 ha
Alueet
Ii
Alueen tyyppi
SPA

Alueen kuvaus

Mursunjärvi-Lammasjärvi-Matilanjärvi-Lamminperä on Oijärven eteläosaa, jonka Olhavan-Oijärven tie erottaa muusta järvestä. Oijärvi on Perämereen laskevan Kuivajoen latvajärvi Pohjois-Pohjanmaan suolakeudella. Kallioperässä Oijärven alueella on graniittia ja gneissiä. Turve ja paikoin sora, hiekka ja hieta ovat vallitsevia pintamaalajeja. Järven pohjalle on kertynyt toista metriä paksu kerros eloperäistä ainesta ja mutaa, jonka alla on savensekaista liejua. Pirttiharjun-Leväniemen harjujono halkoo Matilanjärven-Lammasjärven aluetta. Maalaismaisema luonnehtii Matilan- ja Mursunjärveä. Peltojen osuus rantaviivasta on koko alueella 19 %. Muutoin rantoja ympäröivät metsäiset, ojitetut suot. Rantamaiden tulvahaittojen takia Oijärven pintaa laskettiin 1950-luvun puolivälissä ja veden korkeutta alettiin säädellä pohjapadolla. Myöhemmin Oijärven poikki rakennetun tien penger aiheutti Oijärven eteläosan rehevöitymisen.



Uloimpana kasvillisuusvyöhykkeenä järvellä on kelluslehtikasvustot ja siitä rantaan päin uposlehtisten kasvustot sekä kaislikkojen ja kelluslehtisten vyöhyke, sen jälkeen ilmaversoisten vyöhyke mosaiikkimaisina sekakasvustoina. Seuraavaksi tulevat saraikot ja kortteikot, soistuneet rannat, pensaikkovyöhyke ja sen takana rantametsä, jossa metsätyyppi on tavallisimmin puolukka-mustikkatyyppi (VMT). Lähes kaikki järveä ympäröivät metsät ovat melko nuoria, kulttuurivaikutteisia hieskoivikoita. Varttuneemmissa koivikoissa on myös joitakin kuusia ja mäntyjä. Kaitaniemessä on soistuvia, korpisia painanteita.



Suurin osa Kuivajoen vesistöalueen kalansaaliista saadaan Oijärvestä. Järven eteläosa on tärkeä kevätkutuisten kalojen lisääntymisalue. Hauki ja lahna ovat tärkeimmät kalansaalislajit. Piisami on järven runsaslukuisin nisäkäs. Järven rannat ovat hirvien ruokailualuetta. Lamminperältä on tavattu viitasammakoita.

Alueen luonne ja merkitys

Mursunjärvi-Lammasjärvi-Matilanjärvi-Lamminperä eli Oijärven eteläosa on lintuvesiensuojeluohjelmassa luokiteltu kansainvälisesti arvokkaaksi lintuvedeksi. Järvellä pesii ainakin 30 lintuvesille ominaista lajia. Säännöllisesti pesiviä vesilintulajeja on noin 10. Suojelun kannalta merkittävimmät lajit ovat laulujoutsen, jouhisorsa ja tukkasotka sekä levinneisyytensä reuna-alueella esiintyvät ruskosuohaukka, heinätavi ja lapasorsa. Muuttoaikaan keväällä järvellä lepäilee satoja sorsalintuja, kahlaajia ja lokkilintuja. Syksyllä järvellä lepäilevät myös joutsenet. Oijärven eteläosalla on huomattava merkitys virkistysalueena ja vesilintujen metsästysalueena.



Pirttiharju-Leväniemi on luokiteltu valtakunnallisessa Suomen Akatemian harjututkimuksessa paikallisesti arvokkaaksi harjualueeksi.



Metsäojitus ja turvetuotanto ovat kasvattaneet järveen tulevaa kuormitusta. Rehevöityminen ja ruohottuminen haittaavat selvästi Oijärven eteläosan käyttöä kalastukseen ja virkistykseen.



Suojelutavoitteen määrittely:



Kaikki tietolomakkeen taulukossa 3.2 mainitut lajit (lukuun ottamatta populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

• alueella vallitseva lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys,

• alueella vallitseva lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla,

• alueella vallitseva lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään hoitotoimenpiteillä,

• lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Mursunjärvi-Lammasjärvi-Matilanjärvi-Lamminperä kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja on Pohjois-Pohjanmaan vahvistetussa seutukaavassa merkinnällä My-ls. Alueen suojelu toteutetaan luonnonsuojelulain ja/tai vesilain nojalla.

Suojelun perusteena olevat lajit

Koodi Laji Tieteellinen nimi
A006 härkälintu Podiceps grisegena
A640 selkälokki (alalaji fuscus) Larus fuscus fuscus
A162 punajalkaviklo Tringa totanus
A861 suokukko Calidris pugnax
A038 laulujoutsen Cygnus cygnus
A862 pikkulokki Hydrocoloeus minutus
A179 naurulokki Larus ridibundus
A767 uivelo Mergellus albellus
A127 kurki Grus grus
A002 kuikka Gavia arctica
A001 kaakkuri Gavia stellata
A542 pohjansirkku Emberiza rustica
A007 mustakurkku-uikku Podiceps auritus
A170 vesipääsky Phalaropus lobatus
A194 lapintiira Sterna paradisaea
A260 keltavästäräkki Motacilla flava
A140 kapustarinta Pluvialis apricaria
A166 liro Tringa glareola
A193 kalatiira Sterna hirundo
A856 heinätavi Spatula querquedula
A857 lapasorsa Spatula clypeata
A054 jouhisorsa Anas acuta
A061 tukkasotka Aythya fuligula
A081 ruskosuohaukka Circus aeruginosus

Julkaisija

Lupa- ja valvontavirasto