Litokaira

Alueen kuvaus

Litokaira on vanhojen metsien, laajojen ojittamattomien aapasoiden ja luonnontilaisten vesistöjen muodostama merkittävä suojelukokonaisuus.

Alueen luonne ja merkitys

Litokaira on erämaaluonnon suojelun kannalta Suomen merkittävimpiä alueita, jolla on myös erittäin edustava lintu- ja nisäkäslajisto. Alueella on monipuolinen ja runsaslukuinen metsä- ja aapasoiden linnusto. Esimerkiksi pesivien ja levähtävien kahlaajien parimäärät ovat alueella korkeat. Alueen erämaisuus tarjoaa suotuisat elinolosuhteet myös harvinaisille ja uhanalaisille petolinnuille.



Litokairan laajat luonnontilaiset aapasuot ovat kaikin puolin erittäin edustavia. Metsät koostuvat erikokoisista suosaarekkeista ja ne ovat mänty-, kuusi- tai lehtipuuvaltaisia. Paikoin on nuorehkoja luonnontilaisia palon jälkeen syntyneitä lehtipuuvaltaisia metsiä. Lahopuuta niissä on keskimäärin melko runsaasti, paikoin erittäin runsaastikin. Nuoret metsät ovat pääasiassa viljelymänniköitä ja ne sijoittuvat uittoreittinä toimineen Kivijoen varteen. Alueen metsiensuojelullinen merkitys on erittäin suuri. Lapiosuon soidensuojelualue eli Litokaira on tunnettu Suomen eteläisimpänä "oikeana" erämaana, jonka metsät ovat säilyneet pohjanmaalaisittain poikkeuksellisen luonnontilaisina. Alueen metsiensuojelullista merkitystä lisää sen sijainti keskellä Pohjois-Pohjanmaan intensiivisessä metsätalouskäytössä olevaa seutua, jolla vanhoja metsiä on Litokairan ulkopuolella vain pieninä alueina.



Alueella on useita luonnontilaisia latvavesien humuspitoisia lampia ja järviä, sekä niistä alkavia puroja.



Taulukossa 3.3 mainitut härmähuhmarjäkälä, raidanpiilojäkälä, riekonkääpä, silokääpä, korkkikerroskääpä, ruostekääpä, hituhaprakääpä, istukkakääpä, keltahaprakääpä, hammaskurokka, korpiludekääpä ja punahäivekääpä ovat valtakunnallisesti harvinaisia lajeja.



Alueeseen rajautuu turvetuotannossa olevia tai siihen tarkoitukseen hankittuja suoalueita. Natura 2000 -alueen sijainti ei sinänsä estä turvetuotannon harjoittamista siihen rajautuvilla suoalueilla. Suojelun kannalta riittävän tehokkaasti käsitellyt turvetuotantoalueen kuivausvedet voidaan johtaa tällaisilta alueilta myös Natura 2000 -verkostoon kuuluvaan vesistöalueeseen tai suojelusuolle.



Alueella on vanhoja ojituksia, joista rajauksen eteläosassa sijaitseva laajin ojitusalue (170 ha) on ennallistettu vuonna 2003 Life-hankkeen yhteydessä. Alueen läheisyydessä on turvetuotantoalueita ja myös uusia tuotantosuunnitelmia. Alueella keväisin tapahtuva luvaton moottorikelkkailu häiritsee jossain määrin alueen linnustoa ja luvaton tulenteko vähentää alueen kelojen määrää.



Alueen suojelutavoite:



Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.

Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla.

Alueen metsäluontotyyppien (luonnonmetsien) ja niillä esiintyvien lajien elinympäristöjen määrää lisätään ennallistamistoimenpitein.

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Suurin osa kohteesta on soidensuojelualuetta (Lapiosuo-Iso Äijönsuo, laki n:o 851/1988). Puolakkavaara on valtakunnallisen harjujensuojeluohjelman kohde n:o 113. Alueen suojelu toteutetaan luonnonsuojelu-, maa-aines- ja metsälain keinoin.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit

Suojelun perusteena olevat lajit

Alueella on lisäksi 4 uhanalaista lajia.