Kuirivaara
Natura 2000 -suojelualue
Alueen kuvaus
Kuirivaaran aluekokonaisuus muodostuu vanhojen metsien kohteesta, lehtojensuojelualueesta sekä soidensuojeluohjelman kohteesta. Korkeus merenpinnasta on 230-379 m. Korkeita metsiä on alueesta liki 80 %. Koivuvaltaisiakin kuvioita on paikoin kuusikoiden lomassa. Lehdot ja lehtomaiset kankaat ovat juotteina rinteillä. Korkeimmat lakialueet kasvavat harvaa kuusi-koivu-haapa-sekametsää. Metsiä on harsittu kauttaaltaan 1920-luvulla, mutta lahopuusto ja lajisto on kuitenkin monipuolinen.
Kuirivaaran ja Ruununrinnan välissä, vaarojen varjorinteillä ja soistuneissa painanteissa on lehtoalue. Kasvillisuustyypit ovat metsäkurjenpolvi-käenkaali-oravanmarja-lehto sekä kosteat saniaislehdot, pohjansinivalvattilehdot ja lehtokorvet. Valtapuu on järeä kuusi, jonka seassa on kookkaita koivuja, haapoja ja raitoja; paikoin on harmaalepikkoa ja tuomitiheikköjä. Näsiä, hapsisara, mustakonnanmarja, mansikka ja lehtotähtimö edustavat harvinaista lajistoa. Lakisuon - Vattukummunrämeen soilla on mm. lähdesoita ja lettorikon kasvupaikka. Teerilammessa on yksi kolmesta jouhividan kasvupaikasta Kainuussa.
Kuirivaaran aluekokonaisuus edustaa poikkeuksellisen monipuolisesti Kainuun vaaraluonnon vanhoja metsiä, lehtoja ja reheviä soita. Alueella on myös lajistollisesti arvokasta pienvesiluontoa.
Alueen luonne ja merkitys
Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja luontotyyppejä ja populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.
Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:
Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.
Luontotyypin tai lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein.
Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot
Alueeseen kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelman kohde, jota esitetään laajennettavaksi valtion omistamalla Heinisuon alueella. Lisäksi alueella on lehtojensuojelualue sekä soidensuojelun perusohjelman kohde. Koko alueen suojelu on tarkoitus toteuttaa luonnonsuojelulain ja vesilain (vesiluonto) nojalla.
Suojelun perusteena olevat luontotyypit
| Koodi | Nimi | Pinta-ala, ha |
|---|---|---|
| 3160 | humuspitoiset järvet ja lammet | 3.08 |
| 3260 | vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium- kasvillisuutta | 6.617 |
| 7110 | keidassuot | 7.6 |
| 7140 | vaihettumissuot ja rantasuot | 7.1 |
| 7160 | fennoskandian lähteet ja lähdesuot | 1.908 |
| 7220 | cratoneurion-huurresammallähteet, joissa muodostuu kalkkiliejusaostumia | 0.271 |
| 7230 | letot | 50.505 |
| 7310 | aapasuot | 115 |
| 8220 | kasvipeitteiset silikaattikalliot | 0.416 |
| 9010 | boreaaliset luonnonmetsät | 1338 |
| 9050 | boreaaliset lehdot | 63 |
| 9080 | fennoskandian metsäluhdat | 3.149 |
| 91D0 | puustoiset suot | 206 |
Suojelun perusteena olevat lajit
| Koodi | Laji | Tieteellinen nimi |
|---|---|---|
| 1910 | liito-orava | Pteromys volans |
| 1528 | lettorikko | Saxifraga hirculus |