Muuttuvat perinnebiotoopit

Perinnebiotoopeilla (perinnemaisemilla) tarkoitetaan perinteisen maankäytön eli pitkään jatkuneen niiton tai laidunnuksen synnyttämiä avoimia tai osin puustoisia ruohostomaita. Tällaisia ovat kedot, niityt ja hakamaat. Niihin eivät kuulu viljellyt pellot, kesannot tai nurmilaitumet. Perinnebiotoopit ovat tärkeitä niin paikallisen kulttuuriperinnön kuin luonnon monimuotoisuudenkin näkökulmista.

Perinnemaisema — Lohja P7 P 24.7.2001 © Tapio Heikkilä / Visuaalinen maisemaseuranta, Luken mediapankki

Perinnebiotoopit ovat usein pienialaisia. Eliölajistoltaan ne ovat kuitenkin erittäin monimuotoisia ja niillä esiintyy lukuisia uhanalaisia kasvi- sekä eläinlajeja. Perinnebiotoopit ovat luontotyypeistä kaikkein uhanalaisimpia. Niiden säilyttämisestä onkin tullut yksi luonnonsuojelun vaikeimmista kysymyksistä.

Perinnebiotooppien kulta-aika päättyi, kun maatalousteknologia alkoi kehittyä nopeasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Luonnonniittyjä ja -laitumia oli Suomessa aikoinaan yli miljoona hehtaaria, mutta nykyisin niistä on jäljellä vain parisen prosenttia.

Perinnebiotooppien säilyminen perustuu niiden jatkuvaan käyttöön: niittoon tai laiduntamiseen. Sen ansiosta avoimuutta ja valoa vaativa, monilajinen niittykasvillisuus kukoistaa. Jos hoito päättyy, niitty ensin heinittyy, muuttuu sitten pensaikoksi, ja lopulta paikalle kohoaa täystiheä metsä. Umpeenkasvun myötä menetetään kauniin maiseman ohella myös luonto- ja kulttuuriarvoja.

Kuvausalueet

Perinnebiotooppien visuaalista seurantaa on tehty vuodesta 2001 lähtien Uudellamaalla ja Pirkanmaalla yhteensä 48 alueella. Tällä sivulla esitellään noin 150 valokuvaa 18 niittykohteesta, jotka on numeroitu alla olevaan karttaan.