Kansallismaisemat
Suomen 27 kansallismaisemaa ilmentävät maan eri osien kulttuuri- ja luonnonpiirteitä. Kansallismaisemien valinta liittyi vuonna 1992 vietettyyn Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoteen. Valinnasta vastasi ympäristöministeriön kansallismaisematyöryhmä.
Kuva

Kansallismaisemille ei ole määritelty tarkkoja rajoja, eikä niillä siten ole lailla määriteltyä roolia esimerkiksi kaavoituksessa. Niillä on kuitenkin vahva symboliarvo ja yleisesti tunnustettu merkitys kansallisessa kulttuurissa, historiassa ja luontokuvassa. Kansallismaisemat ovat myös suosittuja retkeily- ja matkailukohteita. Monet niistä ovat nähtävyyksiä, joihin kohdistuvat muutokset pyritään pitämään vähäisinä.
Alueet
Kuva

- Merellinen Helsinki
- Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo
- Tapiola
- Snappertuna - Fagervik
- Pohjan ruukki
- Aurajokilaakson kulttuurimaisema
- Saaristomeri
- Sundin kulttuurimaisema, Ahvenanmaa
- Köyliönjärvi
- Vanajaveden laakso
- Rautaveden kulttuurimaisema
- Tammerkoski
- Hämeenkyrön kulttuurimaisemat
- Imatrankoski
- Olavinlinna ja Pihlajavesi
- Punkaharju
- Heinäveden reitti
- Väisälänmäki
- Koli
- Pohjois-Karjalan vaarakylät
- Kyrönjokivarsi ja eteläpohjalaiset viljelylakeudet
- Merenkurkun saaristo
- Hailuoto
- Oulankajoen luonnon- ja kulttuurimaisemat
- Aavasaksa ja Tornionjokilaakso
- Pallastunturi
- Utsjokilaakso
Tutustu myös
Suomella on 27 virallista kansallismaisemaa - kerää vaikka kaikki, tässä ne ovat!
Vinkkejä retkikohteisiin kansallismaisemissa
Siirry retkipaikka.fi-sivustolle
Julkaisija
Suomen ympäristökeskus (Syke)