Vilhonpetäikkö
Natura 2000 area information
Site description
Losovaaran alue on monipuolinen ja yhtenäinen vanhan metsän kokonaisuus. Alueella on joitakin jyrkkiä rinnekuvioita, pienehköjä kalliojyrkänteitä ja n. 5 ha:n jäkäläpeitteinen ja osin avoin kallio. Suot ovat pääosin isovarpuista rämettä pieninä kuvioina kangasmaiden välissä. Alueen läpi virtaa vuolas ja leveä, luonnonuomainen Kaurosenjoki sekä Kuolulammesta laskee paikoin vuolas ja vaikeasti ylitettävä puro. Puron ja joen varret ovat paikoin hyvinkin reheviä.
Vallitseva metsätyyppinä on kuusivaltainen puolukka-mustikkatyyppi, korkeimmat osat ovat variksenmarja-puolukkatyyppiä. Paikoin on järeää haapaa, eteläosan haavat on kaulattu. Vanhoja mäntyjä esiintyy tasaisesti koko alueen maa- ja kuolleessa pystypuustossa, samoin keloja. Vanhoja koivuja ja haapoja on paikoin runsaasti. Alueella on nähtävissä palokantoja ja palonjälkiä sekä vanhoissa keloissa että elävissä vanhoissa puissa. Alueella on suoritettu jonkin verran vanhoihin puihin kohdistuneita erikoishakkuita, paikoin vain osa rungoista on viety pois.
Alueella esiintyvät suurpedoistamme sekä ahma että karhu. Myös liito-orava viihtyy täällä, samoin kuin vanhojen metsien ja lintulajeista metso, palokärki ja pohjantikka. Vanhan metsän kääpälajeja edustavat aarni-, ruoste-, riuku- ja rusokantokääpä sekä harvinaisemmat riekonkääpä ja haavanarinakääpä.
Quality and importance
Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja luontotyyppejä ja populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.
Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:
Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.
Site protection status
Vilhonpetäikkö on vanhojen metsien suojeluohjelman kohde, joka toteutetaan luonnonsuojelulain nojalla.
Habitat types
| Koodi | Nimi | Pinta-ala, ha |
|---|---|---|
| 3260 | vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium- kasvillisuutta | 1 |
| 7140 | vaihettumissuot ja rantasuot | 0.1 |
| 8220 | kasvipeitteiset silikaattikalliot | 5 |
| 9010 | boreaaliset luonnonmetsät | 99 |
| 9050 | boreaaliset lehdot | 1 |
| 91D0 | puustoiset suot | 14 |
Species
| Koodi | Laji | Tieteellinen nimi |
|---|---|---|
| 1910 | liito-orava | Pteromys volans |
| 1912 | ahma | Gulo gulo |