Primary tabs

Kylkisaaret - Raakkipuron metsä - Pohjoiskallio

Natura 2000 area information
Site code
FI0900091
Area
116 ha
Regions
Kannonkoski
Site type
SAC

Site description

Vuosjärvi sijaitsee Kannonkosken koillisosassa ja sille ovat tyypillisiä louhikkoiset rannat. Järven länsirannan edustalla on muutamia pieniä, maisemallisesti kauniita männikkösaaria. Alueeseen liittyy myös mannerrannan kaksi niemeä: Pyssyniemi ja Hintonniemi. Lisäksi alueeseen kuuluvat Pohjoiskallion aarnialue ja Raakkipuron metsä. Pohjoiskallio on kalliorinteen kituliasta männikköä, puolukka- ja kanervatyyppiä, avokalliokohdat ovat jäkälä- ja sammalvaltaisia. Raakkipuron metsä on kuusivaltaista vanhaa metsää, alueella kasvaa myös paikoin runsaasti järeitä haapoja, jotka ovat haapariippusammalen ja harjasorakkaan isäntäpuita.

Quality and importance

Alue muodostuu pienistä yksittäisistä vanhan metsän kohteista ja pienistä saarista, jotka yhdessä kattavat melko monta eri luontotyyppiä. Arvokkaimpia osia ovat Vuosjärven saaret ja rannat, toisaalta myös Raakkipuron alueen metsät.

Raakkipuro on perattu tien läheltä ja puron ympärillä olevaa korpea on paikoin harvennettu. sekä Raakkipuron metsän että Pohjoiskallion aarnialueen ympäristössä on tehty hakkuita, jotka vaikuttavat myös suojelualueiden pienilmastoon.



Hintonniemessä vanhan metsän kuvioihin rajautuvilla hakkuilla voi olla reunavaikutuksen kautta merkitystä luontotyyppien säilymiselle.



Suojelutavoitteen määrittely:



Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:



• alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys,

• alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ojaamalla

Site protection status

Suojeluohjelmat ja -selvitykset:

- Alue käsittää Kylkisaarten vanhojen metsien suojelualueen, Raakkipuron metsän (vanhojen metsien suojelun täydennyskohde), Pohjoiskallion aarnialueen (vanhojen metsien suojeluohjelmassa muulla tavoin suojeltavana tai huomioonotettavana kohteena), osan Pyssyniemestä (vanhojen metsien suojelun täydennysohjelmassa muulla tavoin suojeltavaksi esitetty kohde) sekä Hintonniemen louhikkorantaa. Lisäksi alueeseen kuuluu muutamia Vuosjärven saaria ja niemiä: Karhusaari, Hintonsaari, Korkea Selkäsaari, Lehtosaari, Peurasaari, Pyssysaari, Pyssyluoto, Kirkkosaari, Vuohisaari, Lammasniemen kärki, Haapasaari, Parkkisaari, Matala Selkäsaari, Ruunasaari, Hämäläissaari, Lintusaaren eteläkärki, ja lisäksi Varasen Majasaaret. Osa näistä saarista kuuluu seutukaavan SU, V ja MV-varauksiin.



Suojelun toteutuskeinot:

- Lintusaaren eteläkärki: Rakennuslaki

- Muut alueet: Luonnonsuojelulaki

Habitat types

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
9010 boreaaliset luonnonmetsät 86
91D0 puustoiset suot 7

Species

Koodi Laji Tieteellinen nimi
1910 liito-orava Pteromys volans

Publisher

Lupa- ja valvontavirasto