Primary tabs

Vedahugget

Natura 2000 area information
Site code
FI0800097
Area
40 ha
Regions
Mustasaari
Site type
SAC

Site description

Vedahugget on noin 10 km Vaasan itäpuolella Mustasaaren puolella sijaitseva vanhan metsän kohde. Alueella on pääasiassa kuusivaltaisia tuoreen kankaan ja lehtomaisen kankaan metsiä. Puusto on varttunutta, monikerroksista ja paikoin esiintyy runsaasti vanhoja ikääntyviä haapoja ja koivuja, maapuita ja lehtipuiden pökkelöitä sekä kilpikaarnoittuvia mäntyjä. Paikoin on kohtalaisesti myös pystyynkuolevia kuusia ja mäntyjä. Maasto on monin paikoin hyvin kivikkoista ja lohkareista. Alueen eteläosassa on pienialainen, jokseenkin luonnontilainen vetinen korpi, jossa puusto on vaihtelevan kokoista ja eri ikäistä. Alueeseen sisältyy myös pieni vesakoitunut mäntytaimikko.



Alueelta on löydetty mm. uhanalainen lakkakääpä ja haapojen rungoilla kasvaa paikoin rehevänä raidankeuhkojäkälää. Linnuista alueelta on tavattu mm. pohjantikka, palokärki, varpuspöllö, kanahaukka, mehiläishaukka ja pyy. Alueella on myös liito-oravia.

Quality and importance

Pienehkö, mutta varsin edustava vanhojen luonnonmetsien suojelukohde Vaasan kaupungin välittömässä läheisyydessä.

Alueen läpi kulkee metsäautotie ja kaksi metsäojaa. Ampumarata sijaitsee noin kilometrin päässä alueesta, mikä häiritsee alueen luonnonrauhaa. Alueen ympäristössä on tehty avohakkuita.



Suojelutavoitteen määrittely:

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

- alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys

Site protection status

Kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan.



Toteuttaminen: Hankitaan valtiolle ja rauhoitetaan luonnonsuojelulain mukaisena luonnonsuojelualueena, tai rauhoitetaan yksityismaan luonnonsuojelualueena maanomistajien kanssa sovittavin rauhoitusehdoin.

Habitat types

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
9010 boreaaliset luonnonmetsät 26
91D0 puustoiset suot 1.7

Species

Koodi Laji Tieteellinen nimi
1910 liito-orava Pteromys volans

Publisher

Lupa- ja valvontavirasto