Hyppää pääsisältöön

Palokankaan tuulivoimapuisto, Ii

TuuliWatti Oy suunnittelee Iin kuntaan Olhavan kylän pohjoispuolelle Palokankaan tuulivoimapuistoa. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu toiminnassa olevien Olhavan, Nybyn ja Myllykankaan tuulivoimapuistojen yhteyteen, näiden itäpuolelle. Hankealue rajautuu näihin tuulivoimapuistoihin. Hankealueen koko on noin 830 hehtaaria ja alue on Tornator Oyj:n ja yksityisen maanomistajan omistuksessa. Alueelle suunnitellaan enintään 12 uuden tuulivoimalan rakentamista.
Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Ii
Aihealue: Tuulivoimalahankkeet

Arviointiohjelma

Arviointiselostus

Hankkeen kuvaus

TuuliWatti Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiselostuksen, joka koskee Palokankaan tuulivoimapuiston toimintaa.  TuuliWatti Oy suunnittelee Iin kuntaan Olhavan kylän pohjoispuolelle Palokankaan tuulivoimapuistoa. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu Olhavan, Nybyn ja Myllykankaan tuulivoimapuistojen yhteyteen. Hankealueen koko on noin 830 hehtaaria ja alue on Tornator Oyj:n ja yksityisen maanomistajan omistuksessa. Alueelle suunnitellaan enintään 12 uuden tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimapuistohanke muodostuu hankealueesta ja tarkasteltavasta sähkönsiirrosta. Voimalasijoittelu, voimaloiden määrä, huoltotielinjaukset ja sähkönsiirtoreitti tarkentuvat hankesuunnittelun ja ympäristövaikutusten arvioinnin edetessä.

Vaihtoehdot

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa esitetään seuraavat vaihtoehdot:

  • Vaihtoehto VE0: Tuulivoimalat: Uusia tuulivoimaloita ei toteuteta, vastaava sähkömäärä tuotetaan muilla keinoilla.
  • Vaihtoehto VE1:  Tuulivoimalat: Palokankaan alueelle rakennetaan enintään 12 uutta tuulivoimalaa. Sähkönsiirto: Tuulivoimapuistojen sisäinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapeleilla. Tuulivoimapuistossa tuotettu sähkö siirretään hankealueelle rakennettavalta sähköasemalta 110 kV ilmajohdolla Isokankaan sähköasemalle.
  • Vaihtoehto VEA (reitin pituus 37,8 km): Rakennettava 110 kV voimajohto sijoittuu nykyisen Kuivaniemi-Raasakka 110 kV voimajohdon rinnalla Niinisuon sähköasemalle saakka, Niinisuo-Maalismaan haara välisellä johto-osuudella voimajohto sijoittuu nykyisen voimajohdon kanssa samoihin pylväisiin. Maalismaan haara-Harakkaperä-Isokangas välillä uusi voimajohto sijoittuu nykyisen voimajohdon rinnalle.
  • Vaihtoehto VEB (reitin pituus 35,6 km): Rakennettava 110 kV voimajohto sijoittuu nykyisen Kuivaniemi-Raasakka 110 kV voimajohdon rinnalla Niinisuon sähköasemalle saakka, Niinisuo-Maalismaan haara välisellä johto-osuudella voimajohto sijoittuu nykyisen voimajohdon kanssa samoihin pylväisiin. Maalismaan haara-Maalismaa välillä uusi voimajohto sijoittuu nykyisen purettavan voimajohdon tilalle.
    Maalismaa-Isokangas välisellä osuudella tarkastellaan kahta alavaihtoehtoa:
  • Vaihtoehto VEB1: Maalismaa-Isokangas välisellä osuudella Maalismaan vesivoiman ja Palokankaan voimajohdot sijoittuvat samoihin pylväisiin.
  • Vaihtoehto VEB2: Maalismaa-Isokangas välisellä osuudella Palokankaan voimajohto sijoittuu Maalismaa-Isokangas vesivoiman voimajohdon rinnalle.
Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: TuuliWatti Oy, c/o St1 Oy, Hannu Kemiläinen, puh. 010 557 4753, etunimi.sukunimi@st1.fi, Antti Kettunen, puh. 010 557 2600, etunimi.sukunimi@st1.fi
Konsultti: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, Leila Väyrynen, puh. 040 5412 306, Minna Tuomala, puh. 040 555 8674, etunimi.sukunimi@fcg.fi
Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Jari Määttä, puh. 0295 038 384, etunimi.m.sukunimi@ely-keskus.fi
Diaarinumero: POPELY/3676/2015

Julkaisija