Hyppää pääsisältöön

Ajankohtaista juuri nyt

Seuraa vesitilannetta ja ennakoi riskejä

Kasteleeko tulva kellarin, onko vedessä sinilevää tai riittääkö kaivon vesi? Seuranta tukee varautumista sään ääri-ilmiöihin kuten tulviin ja kuivuuteen. Talvisin on käytössä myös lumikuorman sekä jää- ja routatilanteen seurannat. Myös sinä voit jakaa omat havaintosi vesi.fi-palvelussa.

Virkistäydy luonnon keskellä

Luonto on tärkeä osa meidän kaikkien ihmisten elämää. Suomalaiset viettävät paljon aikaa luonnossa, melkein puolet suomalaisista liikkuu luonnossa useamman kerran viikossa. Tärkeimpiä luontokohteita ovat kodin lähistön viheralueet ja puistot. Nuoret aikuiset ovat puolestaan lisänneet vierailuja kansallispuistoissa sekä suojelu- ja retkeilyalueilla. Korona on lisännyt merkittävästi luonnossa liikkumista, mikä näkyy muun muassa kansallispuistojen kävijämäärän voimakkaana kasvuna. Tutkitusti luonto elvyttää ja parantaa terveyttä.

Ymparisto.fi-sivusto on uudistunut

Tervetuloa uudistuneelle ymparisto.fi-sivustolle! Tutustu ja anna palautetta.

Vaikuta ympäristöön arjen valinnoilla

Kotitalouksien kulutuksella on erittäin suuri merkitys myös Suomen päästöille, sillä se aiheuttaa moninkertaiset kasvihuonekaasupäästöt julkiseen kulutukseen ja investointeihin verrattuna.

Suojele lähiluontoa

Luontokato on todellisuutta myös Suomessa. Voit vaikuttaa lähiluonnon hyvinvointiin monella tavalla. Voit vaikkapa hoitaa puutarhaa luonnonmukaisesti, osallistua luonnonhoitotalkoisiin tai tehdä havaintoja lajeista.

Vaikuta vesien hyvinvointiin

Suomi on maailman vesirikkaimpia maita ja vesistömme ovat melko hyvässä kunnossa. Vesistökuormitus ja ilmastonmuutos aiheuttavat silti meilläkin ongelmia. Muun muassa kuivuus ja leväkukinnat lisääntyvät. Kuluttamisemme syö myös muiden maiden vesivaroja. Omilla toimilla voit vähentää vesien rehevöitymistä, kemikaalikuormaa ja vedenkäyttösi muita vaikutuksia.

Hanki harkiten tavaroita ja palveluita

Kuluttaminen on laajentunut myös verkkoon ja tuotteiden ja palveluiden markkinointi on jopa aggressiivista. Fiksu kuluttaja kiinnittää huomiota ostovalintoihinsa, korjaa ja huoltaa omistamiaan tavaroita sekä suosii lainaamista ja yhteiskäyttöä.

Natura-verkoston tavoitteena on pysäyttää luontokato

Joka yhdeksäs laji Suomessa on vaarassa kuolla sukupuuttoon, ja joka toinen luontotyyppi uhanalainen. Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura-suojelualueiden verkosto.

Ympäristön tila Suomessa

Yhteiskunta on laajasti ottanut tehtäväkseen kääntää Suomen kehityksen kestäväksi. Ongelmia on yhä paljon, mutta niin on myös ratkaisuja.

Luonto

Suomen luonto köyhtyy. Pääsyynä on maa- ja vesialueiden tehokas käyttö. Luonnonsuojelualueita on vielä liian vähän, varsinkin Etelä-Suomessa.

Terve ympäristö

Suomalaisten asuinympäristöt ovat melko terveellisiä. Kaupunki-ilmaa heikentävät pienhiukkaset. Melu kiusaa laajasti.

Vesi

Suomen vesistä parhaassa kunnossa ovat pohjavedet, heikoimmassa pienvedet. Rehevöityminen vaivaa yhä Itämerta ja monia sisävesiä.

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos etenee, ja sen vaikutukset ulottuvat kaikkialle. Suomi pyrkii hiilineutraaliksi, mutta siihen on vielä matkaa.

Kiertotalous

Yhteiskunta haluaa siirtyä luonnonvarojen ylikulutuksesta kiertotalouteen. Muutos on meneillään, mutta etenee vielä hitaasti.

Tuulivoimapuisto kotikuntaan? Vaikuta nyt!

Uusien tuulivoimapuistojen, moottoriteiden, kaivosten ja muiden ympäristöön vaikuttavien hankkeiden arviointiin saavat osallistua kaikki ne, joihin hanke voi vaikuttaa - myös sinä! Vaikutukset voiva olla joko paikallisia tai ylittää valtioiden rajat.

Davvi-tuulivoimapuisto, Lebesbyn kunta, Norja

Pohjois-Norjaan suunnitellaan 800 MW:n tuulivoimapuistoa.

Muntterinkankaan tuulivoimahanke (Pielavesi, Keitele)

Muntterinkankaan tuulivoimapuisto sijaitsee Pielaveden ja Keiteleen kuntien alueelle, kuntarajan molemmin puolin, Pielaveden Hirvenselän ja Nilakan Vuonamonlahden väliselle alueelle. Hankealueen koko on noin 3 000 hehtaaria, josta noin 2 500 hehtaaria on Pielaveden kunnan ja 500 hehtaaria Keiteleen kunnan alueella. Hankealue on pääosin metsätalousaluetta. Hankealueelle suunnitellaan enintään 20 uuden tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on korkeintaan 350 metriä ja voimalakohtainen yksikköteho on noin 6–10 MW (tuulivoimapuiston kokonaisteho noin 120–200 MW).

Tuulikaarron tuulivoimahanke ja 400 kilovoltin voimajohtohanke, Kärsämäki, Siikalatva, Haapavesi

Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Siikalatvan ja Kärsämäen väliselle alueelle.

Mitä eroa on rauhoittamisella ja uhanalaisuudella?

Vastauksen tähän ja muihin rauhoitettuihin lajeihin liittyviin kysymyksiin löydät Usein kysyttyä ympäristöstä -palvelusta, joka täydentää ymparisto.fi-sivuston sisältöjä. Palvelun tarjoaa ELY-keskusten ympäristöasioiden asiakaspalvelu.

Korjaatko vanhaa rakennusta? Tutustu tietopankkiimme.

Linoleum

Käytetty hyvin yleisesti lattianpäällysteenä. 1900-luvun alussa kuviot rikkaita, 1950-luvulla tyypillinen vaihteleva jaspé -raitakuvio.

Pellavaöljymaalit

Puiset pinnat ulkona ja sisällä, tyypillisesti ikkuna- ja ovipuitteet, julkisivuverhoilut, kalusteet, ovet, jne. Sietää kosteutta.

Päällemaalaus: suositellaan tekemään samalla maalityypillä kuin alkuperäinen.

Rakennuspahvit; pahvilevy, pinkopahvi, konepaperi, sellupahvi, oksapahvi, lumppupahvi, tapettipahvi ja tapettipaperi

Puurakenteissa tiivisteenä tuulta vastaan sekä lisäeristeenä. Pinkopahvi pingoitettiin nimensä mukaan seinien ja kattojen sisäpintaan tapettien ym. pintaverhoilun tai käsittelyn pohjaksi.

Selaa sisältöjä aiheittain

Ilmasto muutoksessa
Ilmastonmuutos vaatii pienten tekojen lisäksi koko yhteiskuntaa läpäiseviä toimia ja kaikkien osallistumista.
Lue lisää
Kestävä kierto- ja biotalous
Kestävä kiertotalous tarkoittaa siirtymää kohti uudenlaista talousjärjestelmää.
Lue lisää
Luonto, vesistöt ja meri
Luonto ja vedet ovat meille elintärkeitä. Mitä paremmin kohtelemme niitä nyt, sitä hyväkuntoisempina ne säilyvät myös tuleville sukupolville.
Lue lisää
Rakennettu ympäristö
Toimiva, viihtyisä, terveellinen ja kestävä rakennettu ympäristö on osa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja monen muun kriisin ratkaisua.
Lue lisää
Saasteettomuus ja ympäristöriskit
Saastumisen ja ympäristöä uhkaavien riskien torjuntaan tarvitaan uutta puhtia ihmisten ja ympäristön suojelemiseksi.
Lue lisää