Hyppää pääsisältöön

Pilpankankaan tuulivoimahanke, Pyhäntä

Myrsky Energia Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Pyhännän kuntaan Pilpankankaan alueelle.
Hankkeen tila
Tila: Vireillä
Alueet: Pohjois-Pohjanmaa, Pyhäntä
Aihealue: Energiantuotanto, Tuulivoimalahankkeet

Hankkeen kuvaus

Myrsky Energia Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Pyhännän kuntaan Pilpankankaan alueelle.  Hankealueelle suunnitellaan yhteensä enintään 30 uuden tuulivoimalan rakentamista (VE1). Yhden tuulivoimalan kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Pilpankankaan hankealueen pinta-ala on noin 3900 hehtaaria. Hankealue sijoittuu noin 16 kilometrin etäisyydelle Pyhännän keskustasta etelä-lounaaseen Iso Lamujärven eteläpuolelle.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tullaan arvioimaan vaikutukset hankkeen toteuttamatta jättämiselle (VE0) sekä kahdelle hankevaihtoehdolle (VE1–VE2).

Vaihtoehdot

Tuulivoimalat

VE0: Uusia tuulivoimaloita ei toteuteta, vastaava sähkömäärä tuotetaan muilla keinoilla.
VE1: Pilpankankaan alueelle rakennetaan yhteensä enintään 30 uutta tuulivoimalaa Pyhännän kuntaan. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Yksikköteho enintään 6-10 MW.
VE2: Pilpankankaan alueelle rakennetaan yhteensä enintään 27 uutta tuulivoimalaa Pyhännän kuntaan. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Yksikköteho enintään 6-10 MW.

Sähkönsiirto

Hankkeen sähkönsiirto on alustavasti suunniteltu toteutettavaksi Vuolijoen sähköasemalla. Sähkönsiirtoa Vuolijoelle suunnitellaan yhdessä läheisten tuulivoimapuistojen kanssa erillisessä voimajohtohankkeessa (400 kV). Pilpankankaan YVA-menettelyssä tarkastellaan Pilpankankaan liittymäjohtovaihtoehtoja Pilpankankaan alueelta uuden 400 kV voimajohdon varteen. Neljä alustavaa reittilinjausvaihtoehtoa:

VEO: Uusia tuulivoimaloita ei toteuteta, jolloin hankkeen voimajohdoille ei ole tarvetta.
SVE1: Läntisin linjaus, reitin pituus noin 8,8 kilometriä. Reitti sijoittuu Pyhännän ja Kiuruveden kuntien alueille.
SVE2: Toiseksi läntisin linjaus, reitin pituus noin 7,1 kilometriä. Reitti sijoittuu Pyhännän ja Kiuruveden kuntien alueille.
SVE3: Toiseksi itäisin linjaus, reitin pituus noin 16,7 kilometriä. Reitti sijoittuu Pyhännän, Kiuruveden ja Vieremän kuntien alueille.
SVE4: Itäisin linjaus, reitin pituus noin 30,6 kilometriä. Reitti sijoittuu Pyhännän, Kiuruveden ja Vieremän kuntien alueille.

Arviointiohjelma

Arviointiohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 31.5.–30.6.2023 Pyhännän, Kärsämäen ja Vieremän kuntien sekä Kiuruveden ja Pyhäjärven kaupunkien internet-sivujen virallisissa ilmoituksissa. 

Painetut arviointiohjelmat ovat lisäksi luettavissa seuraavissa paikoissa:

  • Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut (25.6.2023 saakka osoitteessa Veteraanikatu 1, 90130 Oulu ja 26.6.–30.6.2023 osoitteessa Viestikatu 1, 90130 Oulu)
  • Pyhännän kunnantalo (Manuntie 2, 92930 Pyhäntä)
  • Pyhännän kunnankirjasto (Manuntie 4, 92930 Pyhäntä)
  • Kärsämäen kunnantalo (Haapajärventie 1, 86710 Kärsämäki)
  • Kärsämäen kirjasto (Haapajärventie 1, 86710 Kärsämäki)
  • Kiuruveden kaupungintalo (Harjukatu 2, 74700 Kiuruvesi)
  • Kiuruveden kaupunginkirjasto (Lähteentie 10 A, 74700 Kiuruvesi)
  • Pyhäjärven kaupungintalo (Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi)
  • Pyhäjärven kirjasto (Laitisentie 6, 86800 Pyhäsalmi)
  • Vieremän kunnanvirasto (Myllyjärventie 1, 74200 Vieremä)
  • Vieremän kunnankirjasto (Lyhtytie 2, 74200 Vieremä)

Yleisötilaisuus

Arviointiohjelmaa esitellään ja siitä voi keskustella yleisötilaisuudessa 14.6.2023 klo 18.00 alkaen Pyhännän kunnan valtuustosalissa (Manuntie 2, 92930 Pyhäntä). Tilaisuuteen on etäosallistumismahdolisuus (Teams). Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulemaan ja osallistumaan. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Linkki yleisötilaisuuteen
Tervetuloa!

Ohjeet Teams-tilaisuuteen:

  • tarkista että internetyhteys toimii
  • käytä Google Chrome -selainta, jos sinulla ei ole Teams-sovellusta
  • tarkista tarvittaessa tietokoneen ääni- ja videoasetukset
  • tapahtuman alkupuolisko koostuu hankkeen esittelystä. Tämän osion ajan yleisön mikit ja videot pidetään mykistettyinä
  • tapahtuman loppuosa on varattu kysymyksille. Pyydä puheenvuoroa käyttämällä ”Nosta käsi”-painiketta. Kun saat puheenvuoron, voit avata mikkisi. Muun ajan pidäthän mikkisi suljettuna
  • kysymyksiä voi lähettää koko tapahtuman ajan myös kirjallisesti viestikenttään kirjoittamalla.

Yleisötilaisuuden hankkeen esittelyä koskeva osuus tallennettiin ja hankkeen konsultti on julkaissut tallenteen. Tallennetta on mahdollista katsella 19.6.–30.6.2023.
Linkki tallenteeseen: Napsauta tästä

Mielipiteet

Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä arviointiohjelmasta. Mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena 30.6.2023 mennessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle osoitteeseen kirjaamo.pohjois‑pohjanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteella Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 86, 90101 Oulu. Viite POPELY/660/2023.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta viimeistään kuukauden kuluttua nähtävilläolon päättymisestä. Määräajan laskennassa ei lomakauden vuoksi huomioida heinäkuuta. Näin ollen yhteysviranomainen antaa arviointiohjelmasta lausuntonsa viimeistään 30.8.2023. Lausunto, johon sisältyy yhteenveto arviointiohjelmasta jätetyistä mielipiteistä, laitetaan nähtäville tälle sivulle.

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: Myrsky Energia Oy, Janne Tolppanen, puh. 044 278 7307, janne(a)myrsky.fi
Konsultti: FCG Finnish Consulting Group Oy, Leila Väyrynen, puh. 040 541 2306, leila.vayrynen(a)fcg.fi
Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Timo Leikas, puh. 0295 038 135, timo.leikas(a)ely-keskus.fi
Diaarinumero: POPELY/660/2023

Julkaisija