Rehevöityminen
Itämeri on rehevöitynyt sen valuma-alueelta tulevan ravinnekuormituksen takia. Merenhoidon rehevöitymisindikaattorit mittaavat tilannetta monella eri tavalla.
Fosforin ja typen kohonneet pitoisuudet aiheuttavat veden rehevöitymistä, mikä on seurausta sekä ihmisperäisestä kuormituksesta että luonnonhuuhtoumasta. Kohonneet ravinnepitoisuudet lisäävät kasviplanktonkukintoja ja muuttavat kasviplanktonlajistoa, mistä kertoo mm. näkösyvyyden heikkeneminen vedessä. Rehevöitymisestä kertovat myös matalilla pohja-alueilla kasvavat rakkolevä ja punalevät. Hyvässä tilanteessa ne kasvaisivat syvemmällä, mutta veden samentuminen heikentää niiden kasvuolosuhteita syvällä olevilla pohja-alueilla. Rehevöitymisen epäsuorina seurauksina mitataan merenpohjan happipitoisuuden laskua ja muutoksia pohjaeläinyhteisön lajistossa ja runsaudessa.
Indikaattorit suhteessa meren tilaan
Fosforipitoisuuksien osalta meren tila on pysynyt vuodesta 1990 asti hyvänä avoimella Perämerellä sekä Perämeren ja Merenkurkun uloimmilla rannikkovesillä. Saaristomeren tila huononi koko 1990-luvun ajan, mutta 2010-luvulla fosforipitoisuudet ovat vähentyneet ja nyt ollaan jo lähempänä hyvän tilan tavoitetasoa. Myös Suomenlahdella tila on 2010-luvulla parantunut, mutta hyvän tilan tavoite on edelleen kaukana.
Kesällä tehtävien kokonaistypen mittausten perusteella millään rannikkovesialueellamme ei ole saavutettu pysyvästi hyvää tilaa vuosikymmeniin, vaikka esimerkiksi Perämerellä ja Merenkurkussa keskimääräiset pitoisuudet ovatkin aika ajoin laskeneet 1970- ja 1980-lukujen tasosta. Typen kokonaismäärän perusteella arvioituna Suomen merialueilla oltiin kaikkein kauempana hyvän tilan tavoitteesta lounaisilla ja eteläisillä rannikkovesialueilla. Myös talvella mitattava liuenneen epäorgaanisen typen määrä kuvastaa heikkoa tilaa avomerialueilla.
Rehevöitymisen suoria vaikutuksia kuvaa klorofylli-indikaattori. Klorofylliä on vedessä liikaa kaikilla Suomen merialueilla, mutta sen kanssa korreloiva näkösyvyys näyttää hyvää tilaa Selkämeren ja Merenkurkun ulommilla rannikkovesillä. Merenkurkun ulkosaaristossa hyvää tilaa osoittaa myös rakkolevän esiintymissyvyyden indikaattori. Sinileväkukintojen laajuus ja runsaus osoittavat heikentynyttä tilaa Suomenlahdella, Pohjois-Itämerellä ja Selkämerellä.
Rannikon pohjaeläinyhteisöt ovat heikossa tilassa Suomenlahdella, lounaisessa sisäsaaristossa sekä Perämerellä. Näillä alueilla vain jotkut yksittäiset vesimuodostumat osoittivat hyvää tilaa. Avomerellä pohjaeläinindikaattoria käytetään Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä ainoastaan halokliinin, eli suolapitoisuuden harppauskerroksen yläpuolisilla alueilla, sillä syvemmällä olevat pohjat kärsivät Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä lähes jatkuvasti happikadosta. Koko Pohjanlahdella ja Suomenlahden matalammilla alueilla avomeren pohjaeläinyhteisöjen tila on hyvä. Syvemmillä alueilla happivelkaindikaattori osoittaa heikkoa ympäristön tilaa.
Tarkempaa tietoa merivesiympäristön rehevöitymisen indikaattoreista:
Julkaisija