Tunturiluontotyyppien uhanalaisuus
Pohjoisin luontomme
Tunturi on vuorimuodostuma, jolla on puuton lakiosa. Varsinaisilla tuntureilla on tunturi-paljakkaa, jolla kasvaa sille ominaista arktis-alpiinista kasvillisuutta. Paljakan matalakasvuinen lajisto on sopeutunut lyhyeen kasvukauteen ja ankariin olosuhteisiin. Puut eivät paljakalla pärjää. Eteläisillä erillistuntureilla metsänraja on alentunut talviaikaisten tekijöiden, etenkin tykkylumen vuoksi. Yksittäisen puun latvukseen talven mittaan kertyvä tykkykuorma saattaa painaa jopa satoja kiloja ja vaurioittaa tai katkoa puita. Paljakan alapuoliset metsät ovat Suomen tunturialueella tunturikoivikoita, mutta eteläisillä erillistuntureilla tunturikoivikot ovat pienialaisia tai puuttuvat kokonaan. Kasvillisuuden korkeusvyöhykkeet sijaitsevat sitä alempana mitä pohjoisemmassa ollaan.
Tunturipaljakat ja tunturikoivikot hallitsevat pohjoisinta Lappia. Tunturialueita on myös muualla Lapissa sekä Koillismaalla, eteläisimpänä Iso-Syöte Pudasjärvellä. Uhanalaisuusarvioinnin yhteydessä laadittiin yksityiskohtainen rajaus Suomen tunturialueista.
Villi tunturipeura ja siitä kesytetty poro on kuulunut merkittävänä kasvinsyöjänisäkkäänä pohjoiseen tunturiluontoon aina jääkauden jälkeisestä ajasta lähtien. Poronhoito on ikivanha elinkeino, joka on aikojen saatossa käynyt läpi monia muutoksia. Poronhoito on myös vahvasti tunturiluontoon vaikuttava tekijä. Porojen laidunnus muokkaa ja muuttaa kasvillisuuden koostumusta, rakennetta ja runsautta sekä vaikuttaa humuskerroksen ominaisuuksiin. Tallaamalla ja lannoittamalla maaperää porot vaikuttavat myös maaperän prosesseihin. Laidunnus vähentää maajäkälien ja myös monien hidaskasvuisten varpujen määrää, mutta toisaalta laidunnus voi lisätä heinämäisten lajien määrää. Ruohomaiset lajit voivat joko runsastua tai vähentyä niiden kasvumuodon, kasvupaikan laadun ja laidunnuksen voimakkuuden mukaan.
Tunturiluontotyypeistä runsas kolmannes uhanalaisia
Arvioiduista tunturiluontotyypeistä 38 % eli 20 luontotyyppiä on uhanalaisia. Uhanalaiset luontotyypit kattavat suunnilleen samansuuruisen osuuden, 40 % (noin 515 000 ha) myös tunturiluontotyyppien kokonaispinta-alasta. Uhanalaisiksi arvioitiin kaikki lumenviipymät ja lumenpysymät, pääosa tunturikoivikoista, routanummet, ja osa tunturikankaista. Äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) arvioitiin kaikista tunturiluontotyypeistä 13 % eli 7 luontotyyppiä, erittäin uhanalaisiksi (EN) 8 % eli 4 luontotyyppiä ja vaarantuneiksi (VU) 17 % eli 9 luontotyyppiä. Kaikki lumenviipymät ja lumenpysymät arvioitiin joko erittäin tai äärimmäisen uhanalaisiksi. Tunturiluontotyyppien kokonaispinta-alasta äärimmäisen ja erittäin uhanalaiset luontotyypit muodostavat vain pienen osan, noin 3 %.
Silmälläpidettäviksi (NT) arvioitiin 24 % eli 13 luontotyyppiä. Silmälläpidettävien tunturiluontotyyppien pinta-ala vastaa noin puolta kaikkien tunturiluontotyyppien kokonaispinta-alasta. Silmälläpidettävistä luontotyypeistä laaja-alaisimpia ovat tunturikankaisiin kuuluvat variksenmarjakankaat. Säilyviksi (LC) arvioitiin 20 tunturiluontotyyppiä, mikä on 38 % arvioitujen tunturiluontotyyppien lukumäärästä, mutta vain 6 % (83 000 ha) niiden kokonaispinta-alasta. Säilyviksi arvioitiin muun muassa kaikki tunturikallioiden ja -kivikkojen luontotyypit.
Tunturiluontotyyppien uhanalaistumisen syyt ja uhkatekijät
Ilmastonmuutos ja laiduntaminen, erityisesti porojen kesälaidunnus, ovat merkittävimpiä tunturiluontotyyppien tilaan vaikuttavia tekijöitä.
Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa ilmastonmuutos mainitaan uhanalaistumisen syynä 31 tunturiluontotyypillä. Ainoana uhanalaistumisen syynä ilmastonmuutos on 12 lumipeitteestä tai routimisesta riippuvaisella luontotyypillä eli lähes kaikilla lumenviipymillä, lumenpysymillä sekä kuviomailla ja vuotomailla. Esimerkiksi lumenpysymillä heinäkuinen lumipeite on satelliittikuvien perusteella pienentynyt 40 % ja elokuinen lumipeite 60 % vuosina 1984—2016. Ilmastonmuutoksen ennustetut vaikutukset tunturiluontotyyppeihin voivat olla sekä kielteisiä että myönteisiä. Ilmaston lämpenemisen on osoitettu aiheuttavan tunturikoivu- ja havumetsänrajojen nousua sekä lisäävän pajujen, muiden pensaiden ja varpujen kasvua avoimilla tunturiluontotyypeillä. Toisaalta ilmaston lämmetessä tunturi- ja hallamittarin massaesiintymien ja sitä myötä tunturikoivikkojen laajamittaisten tuhojen ennustetaan yleistyvän. Lämpenemisen on todettu myös lisäävän sammaloitumista ja heikentävän jäkälän kasvua joillakin tunturiluontotyypeillä.
Porojen laidunnus kuuluu tunturialueen luontoon. Voimakas, etenkin ympärivuotinen laidunnuspaine kuitenkin heikentää joidenkin tunturiluontotyyppien tilaa. Porojen kesä- ja talvilaidunnuksen vaikutukset eroavat toisistaan. Kesälaidunnus vaikuttaa kasvilajien runsauteen ja muuttaa lajiston runsaussuhteita. Se vähentää selvimmin maajäkälien, sammalten ja joidenkin varpujen määrää. Ruohomaiset lajit joko vähenevät tai runsastuvat niiden kasvumuodon ja -paikan mukaan. Talvilaidunnus vähentää selvimmin maassa ja alle kahden metrin korkeudella puussa kasvavien jäkälien määrää. Voimakas talvilaidunnus voi vähentää myös hidaskasvuisia varpuja. Talvilaidunnus ei vaikuta kasvillisuuteen yhtä intensiivisesti ja tasaisen kuluttavasti kuin kesäaikainen laidunnus.
Laidunnuspaine on uhanalaistumisen syynä 21:llä uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi arvioidulla tunturiluontotyypillä. Tunturikoivikot ovat monin paikoin kärsineet tai hävinneet sellaisilla alueilla, joilla porojen kesälaidunnus on estänyt puiden ja pensaiden uusiutumisen mittarituhon jälkeen. Mittarituhojen yleistyessä syksyjen ja talvien lämpenemisen seurauksena kesälaidunnus voi siis voimistaa ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia erityisesti tunturikoivikoilla. Toisaalta porojen kesälaidunnus voi hillitä ilmastonmuutoksen aiheuttamaa umpeenkasvua erityisesti tunturikankailla.
Vaikka ilmastonmuutoksen ja laidunnuspaineen yhteisvaikutus voi osin kompensoida näiden uhkatekijöiden haitallisia vaikutuksia tunturiluontoon, ei yhteisvaikutus kuitenkaan estä uhkatekijöiden kaikkia kielteisiä vaikutuksia, kuten tunturilajien taantumista ilmaston lämmetessä tai tunturikankaiden kulumista voimakkaan laidunnuspaineen alla. Porolaidunnus ei myöskään estä havupuiden leviämistä tunturikankaille samalla tavalla kuin tunturikoivujen, vaan laidunnus voi päinvastoin edistää havupuiden taimettumista.
Tunturiluonnon kehityssuunnat vakaat tai heikkenevät
Tunturiluontotyypeistä 22 luontotyypin (41 %) arvioitiin säilyvän lähitulevaisuudessa määrältään ja/tai ekologiselta tilaltaan vakaana. Kehityssuunnaltaan heikkeneviksi katsottiin 28 luontotyyppiä (53 %) ja kolmen luontotyypin (6 %) kehityssuunta arvioitiin paranevaksi.
Kehityssuunnaltaan heikkeneviksi katsottiin kaikki tunturikoivikot sekä tunturikoivupensaikot, kuten myös osa tunturikankaista. Heikkenevän kehityksen syynä pidettiin ilmastonmuutosta sekä voimakkaana jatkuvaa kesäaikaista laidunnuspainetta. Ilmastonmuutoksen katsottiin heikentävän lumenviipymien ja lumenpysymien, tunturien dyyni- ja deflaatioalueiden sekä routimisesta riippuvaisten luontotyyppien kehitystä. Kehityssuunnaltaan paraneviksi arvioitiin erillismetsiköt, sillä ilmastonmuutos edistää haavan, männyn ja kuusen leviämistä.
Toimia tilan parantamiseksi ja kokonaisvaltaista maankäytön suunnittelua
Tunturiluonnon tulevaisuus on uhattuna. Kehitykseen vaikuttavat etenkin ilmastonmuutos ja edelleen voimakkaana jatkuva porojen laidunnus. Kasvava matkailu ja kiinnostus Lapin luonnonvarojen hyödyntämiseen lisäävät alueen maankäyttöpaineita. Tunturiluontotyyppien säilyminen edellyttää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävien toimien tehostamista. Tutkimusta tulee myös enenevästi suunnata tunturiluonnon monimuotoisuudessa tapahtuvien muutosten seurantaan sekä näiden muutosten syiden ja vaikutusten selvittämiseen.
Tunturiluonto ja porolaitumet otetaan huomioon kokonaisvaltaisessa maankäytön suunnittelussa erilaisten luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvien paineiden kasvaessa. Kiinnostus Lapin luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä voimakkaasti kasvanut Lapin matkailu lisäävät erilaisia maankäyttöpaineita pohjoiseen luontoon. Maankäyttöhankkeet heikentävät tunturiluonnon tilaa ja ominaispiirteitä (mm. erämaisuus) sekä maisema-arvoja. Erilaisilla maankäyttöhankkeilla on porolaitumia pirstova ja vähentävä vaikutus, mikä puolestaan voimistaa laidunnuksen kuluttavaa vaikutusta tunturiluontotyyppeihin. Maankäytön suunnittelussa on otettava huomioon erilaisten maankäyttöhankkeiden suorat ja epäsuorat vaikutukset sekä pyrittävä estämään kielteiset vaikutukset tunturiluontoon.
Porojen aiheuttamaa laidunnuspainetta säädellään ja laidunkiertoa kehitetään. Laidunkierron käyttöönottoa olisi tehostettava ja tunturiluontotyyppien tila otettava paremmin huomioon poronhoidossa. Laidunkierron kehittämisen tulisi tähdätä pelkästään talvilaidunkäytössä olevien laidunalueiden osuuden voimakkaaseen kasvattamiseen. Tällä hetkellä pelkässä talvilaidunkäytössä olevia alueita on vain 6 % tunturialueen pinta-alasta.
Laaditaan suunnitelma tunturiluontotyyppitiedon täydentämisestä ja luontotyyppien seurannasta ottaen huomioon kaukokartoitusmenetelmät sekä tuotetaan avointa paikkatietoa tunturiluontotyypeistä. Turvataan porolaiduninventointien jatkuvuus. Avoin tieto tunturiluonnosta lisää osaltaan tietämystä ja edistää sen huomioimista maankäytön suunnittelussa. Lisätään myös tunturiluontoon ja sen tilaan liittyvää koulutusta. Koulutuksen avulla lisätään tietoisuutta ja tuodaan tunturiluontoon liittyvät asiat kiinteäksi osaksi pohjoisen luonnonvara- ja matkailutoimintaa.
Kohdennetaan tutkimusta ilmastonmuutoksen vaikutuksista tunturiluonnon monimuotoisuuteen ja siinä tapahtuviin muutoksiin. Ilmastonmuutos on vaikuttanut eniten pohjoisten alueiden luontoon. Tutkimukselle asetettavia kysymyksiä ovat muun muassa: miten lajit ja luontotyypit sopeutuvat, miten niiden runsaussuhteet muuttuvat ja miten monimuotoisuus säilyy.
Tehostetaan maastoliikenteen valvontaa, tiedotusta ja opastusta tunturialueella ja ohjataan toimintaa suunnittelulla ja rakenteilla. Maastossa liikkuminen kuluttaa tunturiluontoa, joten on tärkeää ehkäistä liikaa kulumista ja ohjata sitä aiheuttava liikenne rajatuille väylille. Opastusta voidaan toteuttaa muun muassa sähköisillä palveluilla.
- Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet
- Luontotyyppien punainen kirja. Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset
Tunturit-asiantuntijaryhmän yhteystiedot
Puheenjohtaja: Elisa Pääkkö, Metsähallitus, Luontopalvelut, elisa.paakko@metsa.fi
Sihteeri: Katariina Mäkelä, Suomen ympäristökeskus, Luontoratkaisut, katariina.makela@syke.fi