Kansainvälinen maisemapäivä

Euroopan neuvoston aloitteesta kansainvälistä maisemapäivää juhlistetaan vuosittain 20.10. Maisemapäivällä halutaan kiinnittää huomiota siihen, että maisemat ovat olennainen osa kaikkien kulttuuriperintöä, identiteettiä, hyvinvointia ja elinympäristön laatua sekä monimuotoisuutta. Päivää vietetään kaikissa Euroopan neuvoston maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa. Vuonna 2021 kansainvälistä maisemapäivää vietetään viidettä kertaa.

Arkimaisemaa Helsingissä.
© Tapio Heikkilä

Osallistu valokuvakampanjaan tai -kilpailuun

Osallistu arkimaisemia juhlistavaan valokuvakampanjaan valokuvaamalla arkesi maisemia ja jakamalla kuvat Instagramissa tunnisteella #arkimaisema. Liity myös seuraamaan kampanjan Instagram-tiliä @arkimaisema. Kampanja huipentuu 20.10.2021 vietettävään kansainväliseen maisemapäivään.

Maisemapäivän kunniaksi järjestetään myös maisemavalokuvakilpailu, jonka teemana on Maisemapäivä 2021. Kilpailulla halutaan kannustaa etsimään luovia ja monipuolisia lähestymistapoja aiheeseen, katsomaan tuttuakin maisemaa uusin silmin ja näkemään maisemien arvo ja merkitys. Kilpailuun voi osallistua 14.10.–20.10.2021 otetuin kuvin. Kilpailukuvat tulee jättää kilpailuun viimeistään 24.10.2021. Kilpailun pääpalkintona on 500 € lahjakortti Rajala Pro Shopiin.

Valokuvakilpailun kuvasatoa asetetaan näytteille ympäristöministeriöön ja maisemapäivän verkkosivuille.

Lähde maisemakävelylle

Kansainvälistä maisemapäivää juhlistetaan valokuvakilpailun lisäksi muun muassa Maa- ja kotitalousnaisten järjestämin ohjatuin maisemakävelyin. Kävelyjä järjestetään eri puolilla Suomea maisemapäivänä 20. lokakuuta ja sitä edeltävällä viikolla. Kävelyt ovat maksuttomia. Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva kävely järjestetään virtuaalisesti, eli siihen voit osallistua mistäpäin Suomea tahansa, kunhan ilmoittaudut mukaan 18.10. mennessä! Huomaathan, että myös joillekin muillekin kävelyille tulee ilmoittautua etukäteen. Kävelyiden tarkat kohteet ja lisätietoa löydät alla olevasta linkistä.

Maisemakävelyjen kohteet ja ajankohdat:

  • KESKI-SUOMI: la 16.10. klo 12.15 Jyväskylä, Muuratsalon Paljaspää
  • ETELÄ-POHJANMAA: ke 20.10. klo 17 Lapua, keskusta
  • ETELÄ-SAVO: ke 20.10. klo 10 Mikkeli, Tuukkala
  • KESKI-POHJANMAA: ke 20.10. klo 18 Reisjärvi, Kangaskylä
  • KYMENLAAKSO: ke 20.10. klo 12 Kouvola, Kimola
  • POHJOIS-KARJALA: ke 20.10. klo 9.30 Ilomantsi, Parppeinvaara
  • POHJOIS-POHJANMAA: ke 20.10. klo 18-20 virtuaalinen maisemakävely
  • POHJOIS-SAVO: ke 20.10. klo 17.00 Kuopio, Haminalahti

Arvioi maisemia

m.Envirate.net -palvelun avulla voit arvioida ympäristöä aistinvaraisesti. Mobiililaitteesi web-selaimella voit tallentaa valokuvan, kuvanottopaikan ja aistinvaraisen ympäristökokemuksesi kartalle. Paikkatiedon avulla pääset tarkastelemaan myös muiden käyttäjien kuvia ja arvioita eri paikoista. Aikavälillä 6.9.-20.10.2021 eniten arviointeja tehnyt palkitaan ja toinen palkinto arvotaan kaikkien arviointeja tehneiden kesken. Kampanjan luvuissa ovat mukana vain Suomeen paikannetut arvioinnit.

Arkimaisemaa Töölössä_556
Arkimaisemaa Töölössä. © Annika Uddström

 

Tarkastele maisemia monipuolisten tehtävien avulla

Uusia näkökulmia ja syvyyttä maisemien tarkasteluun tuomaan on julkaistu opas, josta löytyy tietoa ja monipuolisia tehtäviä. Opas on suunnattu etenkin opettajille oppilaiden kanssa käytettäväksi, mutta eri tasoisten tehtävien joukosta löytyy aikuisillekin sopivia vinkkejä kokeiltavaksi vaikkapa maisemapäivän kunniaksi. Mitäpä jos havainnoisitkin maisemaa näköaistin sijaan kuulo-, haju-, tunto-, tai makuaistin avulla? Tai jos tarkastelisit maisemaa pohtien, millä kaikilla tavoilla ihmisen toiminta näkyy siinä?

Kansainvälinen maisemapäivä järjestetään yhteistyöllä

Maisemapäivän järjestävät ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Mukana yhteistyössä ovat myös Suomen Kotiseutuliitto, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Museovirasto ja Viherympäristöliitto. Maisemapäivä on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa.

Kansainvälinen maisemapäivä liittyy Euroopan neuvoston maisemayleissopimukseen


 
 

Euroopan neuvoston tavoitteena on vakiinnuttaa maisemapäivän vietto 20.10. jokavuotiseksi perinteeksi maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa. Euroopan neuvoston maisemayleissopimus on maisemansuojelua, -hoitoa ja -suunnittelua koskeva yleissopimus. Se on ensimmäinen kansainvälinen sopimus, joka koskee pelkästään maisemaa. Maisemayleissopimus allekirjoitettiin Firenzessä 20.10.2000, ja Suomessa sopimus astui voimaan 1.4.2006. Maisemasopimukseen kuuluu nykyään 40 Euroopan neuvoston jäsenmaata

Kari Cavénin teos Paabelin torni
Kari Cavénin teos Paabelin torni © Tapio Heikkilä

Aiemmat maisemapäivät

Ensimmäisen kerran kansainvälistä maisemapäivää vietettiin vuonna 2017. Tuolloin ympäristöministeriö haastoi kunnat ja kansalaisjärjestöt miettimään, millä tavoin maisemapäivää voitaisiin viettää tulevina vuosina.

Vuonna 2020 ympäristöministeriö järjesti kansainvälisen maisemapäivän kunniaksi kaikille avoimen valokuvakilpailun teemalla ”Maisemapäivä 2020”. Kilpailussa pyydettiin kuvaamaan niitä maisemia missä osallistujat maisemapäivää viettävät, arkisia tai juhlavia, maaseudulla ja kaupungeissa. Tarkoituksena oli saada kooste siitä miltä Suomi maisemapäivänä näytti. Kilpailuun saatiin kokonaisuudessaan 360 valokuvaa.Voittajana palkittiin Arto Takkisen valokuva Enontekiön Kilpisjärveltä. Palkituista kuvista sekä kilpailun muusta kuvasadosta koottiin valokuvanäyttely, joka oli esillä ympäristöministeriön aulan ulkoikkunoissa (Aleksanterinkatu 7, Helsinki).

Kansainvälistä maisemapäivää juhlistettiin vuonna 2020 myös Maa- ja kotitalousnaisten järjestämin ohjatuin maisemakävelyin. Kävelyjä järjestettiin eri puolilla Suomea 18.-21.10.2020, kävelyjen ohjaajina toimivat Maa- ja kotitalousnaisten maisema-asiantuntijat. Osa kävelyistä järjestettiin poikkeusolojen vuoksi virtuaalisesti.

Lisätietoja

Tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 715, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 166, etunimi.sukunimi@ym.fi

Arkimaisemat ja vesi maisemapäivän teemoina 13.9.2019
Tuhansien järvien maana vedellä on keskeinen osa suomalaisten arjessa. Miten vesi näkyy meidän jokapäiväisissä maisemissamme? Virtaako se pienenä purona kauppareissusi varrella? Käytkö iltakävelyillä syksyisellä rannalla? Kuljetko työmatkallasi suon ohitse? Ulkoilutatko aamuisin koiraa ojan vierellä? Sataako?
Lue lisää
Ylistys arkimaisemille – Valokuvakilpailu maisemista Instagramissa 16.10.2018
Kansainvälisenä maisemapäivänä lauantaina 20.10.2018 ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät arkimaisema-aiheisen valokuvakilpailun Instagramissa. Ota kuva arkimaisemastasi ja osallistu kilpailuun jakamalla se kampanjan tunnisteella merkittynä.
Lue lisää
Julkaistu 14.6.2018 klo 9.33, päivitetty 20.10.2021 klo 13.32