Luontotyyppien uhanalaisuus

AJANKOHTAISTA

Luontotyyppien punaisen kirjan verkkopalvelu julkaistu

Palveluun on koottu luontotyyppien toisen uhanalaisuusarvioinnin tulokset (2018). Siellä voi selata yli 400 luontotyypin kuvauksia, valokuvia ja arviointiperusteita yksitellen tai tehdä yhteenvetoja ryhmittäin tai esimerkiksi uhkatekijöiden mukaan.

© Kuva: Riku Lumiaro

Suomen luontotyyppien uhanalaisuutta tarkasteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja uudelleen vuonna 2018. Toisen arvioinnin mukaan hieman alle puolet luontotyypeistämme on uhanalaisia. Uhanalaisten luontotyyppien osuus on suurin perinnebiotoopeissa ja metsissä.

Toisessa uhanalaisuusarvioinnissa luontotyyppejä on erotettu noin 400, ja arvioinnissa on sovellettu uusia, Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kehittämiä kriteerejä. Uhanalaisuutta on arvioitu kahdeksassa asiantuntijaryhmässä: Itämeri, rannikko, sisävedet, suot, metsät, kalliot, perinnebiotoopit ja tunturit.

Lisätietoja

Erikoistutkija Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0295 251 294, etunimi.sukunimi@syke.fi

Ryhmäpäällikkö Anne Raunio, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0295 251 547, etunimi.sukunimi@syke.fi

Julkaistu 26.11.2018 klo 11.22, päivitetty 5.10.2021 klo 11.52