Päijänteen säännöstelyn historia

Miksi Päijännettä säännöstellään ?

Päijänteen säännöstely on alkanut vuonna 1964. Säännöstelyllä pyritään vähentämään tulvavahinkoja Päijänteellä ja sen alapuolisella Kymijoella, lisäämään Kymijoen vesivoimalaitosten energiantuotantoa sekä parantamaan vesiliikenteen olosuhteita Päijänteellä.

Säännöstelyn aloittamisen jälkeen vesistön virkistyskäyttö on huomattavasti lisääntynyt. Säännöstelyssä onkin pyritty nykyisen säännöstelyluvan puitteissa ottamaan huomioon myös virkistyskäyttöön liittyvät näkökohdat.

Päijänteen säännöstelylupa tarkistetaan  vesioikeudellisessa käsittelyssä säännöllisin välein. Lupaehtojen muutos mahdollistaisi entistä paremmin Päijänteen alueen virkistyskäytön ja vesiluonnon tilan huomioon ottamisen säännöstelyn hoidossa.

Päijänteen säännöstelyn lähtökohdat

Päijänteen säännöstelyn tarkoitus on voimassa olevan Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (25.1.1954) mukaan tulvasuojelu, Kymijoen vesivoimatuotannon lisääminen sekä vesiliikenteen turvaaminen.

Päijänteellä ja alapuolisella Kymijoella ajoittain toistuvat tulvat olivat jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien antaneet aiheen vaatia toimenpiteitä maataloudelle haitallisten tulvien estämiseksi. Vuonna 1817 Kymen- kartanon läänin maaherra esitti, että Kymijokea on kauttaaltaan perattava. Perkauksia toteutettiin 1820- ja 1830-luvuilla, joilla laskettiin Iitin Pyhäjärveä noin 1,5 m, Konnivettä 1,7 m ja Ruotsalaista 0,9 m. Kalkkistenkosken perkauksilla vuonna 1832-1837 Päijännettä laskettiin noin 1,2 m.

Vuoden 1899 poikkeuksellisen tulvan jälkeen Päijännettä esitettiin laskettavaksi uudelleen sekä laadittiin perkaussuunnitelma myös Kymijoen vedenkorkeuksien laskemiseksi. Kumpaakaan ei kuitenkaan toteutettu, vaan tulvaongelmien ratkaisemiseksi ryhdyttiin selvittämään Päijänteen säännöstelymahdollisuutta, koska sillä tavalla katsottiin voitavan saavuttaa Päijänteen tulvien laskemisen etu, mutta välttää kuitenkin järven laskusta aiheutuvat haitat alapuolisella Kymijoella. Kymijoen virtaamien tasaamisesta hyötyisivät myös voimatalous, teollisuus, uitto ja vesiliikenne.

Päijänteen säännöstelysuunnitelman valmistelu alkoi vuonna 1926, kun Kymijoen teollisuus ja uittoyhdistys perustivat Päijänteen järjestelylautakunnan. Suunnitelma julkaistiin vuonna 1933 ja tie- ja vesirakennushallitus jätti Päijänteen säännöstelyn lupahakemuksensa vuonna 1934. Katselmustoimituksen aikana suunnitelmaa jouduttiin jonkin verran muuttamaan, koska ns. pääsäännöstelysuunnitelman mukaisesti siitä olisi aiheutunut lähes kaikkien Päijänteen määräävien vedenkorkeuksien nousua. Mm. Päijänteen keskivedenkorkeus olisi noussut lähes 35 cm eli korkeuteen NN + 79,06 m. Aiheutuvien rantavahinkojen välttämiseksi toimitusmiehet päättyivät siihen, että säännöstelyn tuli tapahtua suunniteltua alemmalla tasolla. Päijänteen säännöstelyvyöhykkeen alentamista puolsi myös se, että Kymijokea oli vielä 1930-luvun puolivälissä perattu Anjalankosken alapuolelta ja Kymijoen yläosalla voitiin tulvakorkeuksia alentaa voimalaitosten rakentamisen yhteydessä tehtävillä perkauksilla.

Päijänteen säännöstelyä koskeva katselmustoimitus päättyi vuonna 1950 ja toinen vesistötoimikunta antoi Päijänteen säännöstelyä koskevan lupapäätöksen vuonna 1953. Korkein hallinto-oikeus vahvisti lupapäätöksen vuonna 1954. Päijänteen säännöstelypato Kalkkistenkoskeen valmistui vuonna 1965, mutta säännöstely voitiin aloittaa jo helmikuun lopulla 1964 Kalkkisten kanavan peruskorjaustöiden valmistuttua.

Mitä vaihtoehtoja säännöstelylle on ?

Jos säännöstely lopetettaisiin ja haluttaisiin, että tulvavahingot eivät lisääntyisi, niin silloin laajimmat tulvaherkät pellot tulisi pengertää ja joidenkin alavien rantapeltojen viljelystä olisi luovuttava. Rannoilla sijaitsevien rakennuksien sokkeleita tulisi korottaa tai rakennuksia tulisi siirtää ylemmäksi tai vaihtoehtoisesti olisi hyväksyttävä, että tulvavesi saattaisi ajoittain kastella matalimmalla sijaitsevat saunat ja kesäasunnot. Tiheimmin asutuilla alueilla tarvittaisiin pengerryksiä. Menetettty vesivoimatuotanto voitaisiin korvata hiililauhdevoimalla tai kaasuturbiinilaitoksilla. Nämä olisivat kuitenkin vesivoimaa kalliimpia energiantuontantomuotoja ja aiheuttaisivat typpi-, rikki- ja hiilidioksipäästöjä ilmakehään.Mitä tapahtuisi, jos säännöstely lopetettaisiin ja siirryttäisiin luonnonmukaisiin vedenkorkeuksiin ?

Säännöstelyllä on alennettu Päijänteen ylimpiä vedenkorkeuksia keväisin ja toisaalta nostettu loppukesän ja syksyn alimpia vedenkorkeuksia. Kymijoella säännöstely on vähentänyt virtaamien vuosivaihtelua; tulvavirtaamat ovat pienentyneet ja alimmat virtaamat nousseet.

Säännöstelyn lopettaminen  lisäisi tulvavahinkoja märkinä vuosina sekä Päijänteelllä, mutta erityisesti Kymijoella, aiheuttaisi voimataloudelle noin 550 000 euron vuotuiset menetykset ja vaikeuttaisi virkistyskäytössä olevien rantojen käyttöä erityisesti märissä ja kuivissa olosuhteissa.

Toisaalta sännöstelyn lopettamisella olisi myönteisiä vaikutuksia hauen ja siian lisääntymiseen sekä kuikan pesintään. Se myös kaventaisi ruovikkoja ja vähentäisi suojaisten rehevien lahtien umpeenkasvua ja kunnostustarvetta. Hauen lisääntymisalueena tärkeä saraikko laajenisi. Olosuhteet keväiselle kalastukselle paranisivat ja maisema olisi keväällä nykyistä kauniimpi korkeampien vedenkorkeuksien vuoksi.

Päijänteen säännöstelyn lopettamisella olisi jaksolla 1971-1999 ollut seuraavia vaikutuksia Päijänteen vedenkorkeuksiin ja Kymijoen virtaamiin:

Päijänne:
- kevään alimmat vedenkorkeudet nousisivat keskimäärin 25 cm
- kevättulva aikaistuisi keskimäärin 9 vrk ja kasvaisi keskimäärin 14 cm
- kesäaikainen vedenpinnan vaihtelu lisääntyisi keskimäärin 10 cm ja
- talviaikainen vedenkorkeuden alenema pienenisi keskimäärin 23 cm.

Kymijoki:
- vuositasolla huippuvirtaamat kasvaisivat keskimäärin 24 m³/s
- talven ja kevään virtaamat pienenisivät keskimäärin 14 m³/s
- kesäaikainen virtaama suurenisi keskimäärin 28 m³/s

Julkaistu 14.1.2014 klo 11.01, päivitetty 14.1.2014 klo 11.01