Tulvien huomioiminen maankäytön suunnittelussa

Ajankohtaista

 

Katso myös:

Suomessa on monilla paikkakunnilla todettu, että taajamien kasvaessa erityisesti asuinrakennusten käyttöön on otettu sellaisia alueita, joilla tulvien todennäköisyys on varsin suuri. Näiden alueiden tulvasuojelun parantaminen voi olla hyvin kallista. Maankäytön suunnittelussa tulisikin huolehtia siitä, että turvallisuustaso on riittävä.

Kittilän keskustaa tulvan peittämänä pari päivää ennen Ounasjoen virtaamahuippua toukokuun lopussa 2005. Kuva: Sauli Koski, Studio Tunturi-Lappi Oy.

 

Vesistöt ovat arvokas maisematekijä, minkä seurauksena erityisesti asutusta mielellään sijoitetaan vesistöjen rannoille. Uutta asutusta suunniteltaessa ja rakennettaessa rakenteet tulee sijoittaa riittävän ylös. Tätä edellyttää myös maankäyttö- ja rakennuslaki. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) antavat suosituksia alimmista rakentamiskorkeuksista. Järville annettuja suosituksia on julkaistu myös internetissä.

Maankäyttömuodot vaikuttavat alimpiin rakentamiskorkeuksiin

Eri maankäyttömuodot asettavat tulvasuojelun tasolle erilaisia tavoitteita. Vuonna 2014 julkaistussa Tulviin varautuminen rakentamisessa -oppaassa on annettu suositus, että ympärivuotinen asutus tulisi sijoittaa niin korkealle, että sille voi aiheutua vahinkoa vasta sellaisesta tulvakorkeudesta, jonka voidaan arvioida esiintyvän keskimäärin kerran 100...200 vuodessa (vuotuinen todennäköisyys 0,5...1,0 %). Opas koskee paitsi sisävesiä, myös merenrantoja. Toisaalta vaarallisia aineita käsittelevillä teollisuuslaitoksilla ja varastoalueilla raja-arvon tulisi olla esimerkiksi kerran 10 000 vuodessa toistuvan tulvan tasolla (vuotuinen todennäköisyys 0,01 %). Alimman rakentamiskorkeuden määrittämistä on käsitelty tarkemmin erillisellä sivulla: Alimpien rakentamiskorkeuksien määrittäminen.

Ilmastonmuutos saattaa lisätä tulvariskiä

Ilmastonmuutoksen on arvioitu pahentavan Suomessa vesistötulvien riskiä erityisesti suurissa vesistöissä ja talviaikana. Suomenlahdella merenpinnan nousu olisi Ilmatieteen laitoksen arvion mukaan noin 30 cm vuoteen 2100 mennessä. Pohjanlahdella maankohoaminen riittänee kumoamaan merenpinnan nousun vielä vuoteen 2100 saakka. Korkeimpien ennusteiden toteutuessa merenpinta nousisi kuitenkin kaikkialla Suomen rannikolla, Suomenlahdella jopa yli 90 cm. Ilmastonmuutoksen ja maankäytön muutosten vaikutuksia tulevaisuuden tulvariskiin on selvitetty raportissa Suomen tulvariskit nyt ja tulevaisuudessa (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2018)

Taajamissa aiheutuu rankoilla sateilla vahinkoja veden tulviessa kellareihin. Näitä vahinkoja on pahentanut taajamien kasvu ja asfalttialueiden määrän lisääntyminen, kun sadevesiviemärien vetokyky ei ole samalla kasvanut. Myös arvioitu ilmastonmuutoksen aiheuttama sateiden rankkuuden lisääntyminen suurentaa hulevesitulvariskiä. Vahinkoja voidaan pienentää esimerkiksi rakentamalla tulvavesille erityisiä pidätysalueita.

 

 

 
 
Lisätietoja

Yli-insinööri Mikko Huokuna ja kehitysinsinööri Antti Parjanne, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Alueellista tietoa, valitse ELY-keskus

Tulvien huomioiminen maankäytön suunnittelussa - Häme

Alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet

Alimman rakentamiskorkeuden määrittämisessä lähtökorkeus on keskimäärin kerran 100 vuodessa sattuvan tulvan korkeus, johon lisätään harkinnanvarainen rakennustyypistä sekä kunkin vesistön ominaispiirteistä ja aaltoiluvarasta johtuva lisäkorkeus.

 

 

Rakentamiskorkeus määritellään tilastojen ja havaintojen avulla

Alin tulvien kannalta hyväksyttävä rakentamiskorkeus tarkoittaa sitä ylintä korkeutta, jolle vesi voi nousta ilman, että se vahingoittaa rakenteita.  Se määräytyy kolmen eri tekijän summana:

  • Keskimäärin kerran 100 vuodessa esiintyvä ylin tulvakorkeus (HW 1/100) tai
    keskimäärin kerran 50 vuodessa esiintyvä ylin tulvakorkeus, johon lisätään 30
    cm (HW 1/50 + 0,3 m)
  • harkinnanvarainen lisäkorkeus, johon sisältyy:
    • rakennustyypistä aiheutuva lisäkorkeus
    • ilmastonmuutoksesta aiheutuva lisäkorkeus
    • vesistön ominaisuuksista johtuva lisäkorkeus
    • avointen ulapoiden rannoilla harkinnanvarainen aaltoiluvara
  • Mikäli tällä tavoin saatu korkeus on havaintojen mukaan joskus ylitetty, tulee tämä ylin havaittu tulvakorkeus ottaa määrääväksi rakennuspaikkaa ja perustamiskorkeutta hyväksyttäessä.

 

Rakennustyypistä riippuvan lisäkorkeuden määrittäminen

alin_rak_kork_sokkeli2.jpg
Rakentamiskorkeuden  mittaaminen sokkeliperustaiselle ja tuulettuvalle alapohjalle. Kuva: SYKE
 
alin_rak_kork_maanvara2.jpg
Rakentamiskorkeuden mittaaminen maanvaraiselle perusmuuriperustukselle kellarilla. Kuva: SYKE

 

 

 

 

 

Lisäkorkeudet riippuvat vesistön ominaisuuksista

Harkinnanvaraisen lisäkorkeuden vesistön ominaisuuksista johtuvan osan arvioimisessa tulee ottaa huomioon muun muassa:

  • Säännöstellyissä järvissä, joihin on määrätty vedenkorkeuden yläraja, tulisi alin rakentamiskorkeus määritellä yleensä vähintään 0,5 m ylärajaa ylemmäksi.
  • Vesistöissä, joissa vedenkorkeusvaihtelut ovat suuria, tulisi lisäkorkeuden olla vähintään 0,7 m.
  • Mikäli vesistössä on suuri jääpato- tai suppotulvien esiintymisen riski, tulisi lisäkorkeuden olla vähintään 0,7 – 1 m, ellei kyseisellä alueella ole tehty tarkempaa selvitystä jääpato- ja suppotulvien vedenkorkeuksista. Paikoitellen jokivesistöissä lisäkorkeuden olisi hyvä olla suurempikin.
  • Mallien epätarkkuuksista johtuen lisäkorkeuksia tarvitaan, jos toistuvuuksia arvioidaan mallien avulla havaintoasemien ulkopuolella.
  • Vedenpinta voi tuulen ja ilmanpaineen vaikutuksesta kallistua järvessä 5...10 cm.
  • Mahdolliset tulvia lisäävät muutokset, kuten liettyminen ja eroosio sekä kuivatus ja rakentamistoimenpiteet.
  • Maankohoamisen pieni vaikutus eräissä suurissa järvissä sekä Pohjanmaan jokien pitkissä suvannoissa ja suistoalueilla.
  • Suistoalueilla vesistötulvan ja merivesitulvan mahdollinen yhteisvaikutus.

 

Julkaistu 19.9.2013 klo 11.36, päivitetty 20.9.2018 klo 12.36
Julkaistu 24.6.2013 klo 16.24, päivitetty 20.12.2018 klo 13.50