Maaperän tila tunnetaan vielä huonosti

Maankamara on olennainen osa jokapäiväistä elinympäristöämme. Maaperä ja sen monimuotoinen eliömaailma tuottavat meille myös elintärkeitä tuotteita: ruokaa, raaka-aineita, lääkkeitä ja puhdasta pohjavettä. Maaperän ekosysteemit sitovat hiiltä ilmakehästä sekä huolehtivat siitä, että kuollut kasvi- ja eläinmassa hajoaa ja aineet palautuvat takaisin luonnon kiertoon.

Elävä ja toimiva maaperä on uusiutumaton tai hitaasti uusiutuva luonnonvara. Maaperää voidaan menettää pysyvästi esimerkiksi eroosion takia. Lievemmätkin muutokset maaperässä kaventavat maaekosysteemin monimuotoisuutta ja heikentävät sen kykyä pitää yllä ekosysteemipalveluja. 

Maaperän tunnistettuja uhkia Suomessa ovat eroosion ohella maan tiivistyminen ja humuksen väheneminen sekä haitallisten aineiden aiheuttama maaperän pilaantuminen. Asuinalueilla maaperän hyvinvointia uhkaa myös maanpinnan kattaminen vettä läpäisemättömäksi. Maaperän haitalliset muutokset ilmenevät usein hitaasti.

Peltomaan hiilivarastot ovat pienentyneet

Seurantatiedot osoittavat, että Suomen peltomaissa orgaanisen hiilen määrä – eli käytännössä humusmäärä – on keskimäärin vähentynyt. Metsämaista vastaavaa pitkäaikaista seurantatietoa ei ole vielä tarpeeksi johtopäätösten tekoon. Turvemaiden ojituksissa hiiltä on joka tapauksessa menetetty paljon: humusta on huuhtoutunut vesistöihin ja sitä on hajonnut, kun maan pintakerrokset ovat kuivuneet ja muuttuneet hapettomista hapellisiksi.

Aiempaa vähemmän raskasmetalleja

Raskasmetallien ja monien muiden haitallisten aineiden laskeumat ovat vähentyneet Suomessa, mikä on pienentänyt maaperään kohdistuvaa kuormitusta. Raskasmetallilaskeumat vähenivät jyrkästi varsinkin 1990-luvulla, mutta osalla aineista väheneminen on jatkunut tämän jälkeenkin. Poikkeuksena on elohopea, jonka laskeuma on pysynyt suunnilleen ennallaan.

Paljon paikallisia pilaantumistapauksia

Paikallista maaperän pilaantumista ovat aiheuttaneet muun muassa kaivokset, teollisuuslaitokset, puunkyllästämöt, kaatopaikat, huoltoasemat ja ampumaradat. Iso osa nykyisin ilmenevistä pilaantumistapauksista johtuu öljy- ja kemikaalivahingoista. Pilaantumisen laajuus ja vakavuus vaihtelevat tapauskohtaisesti. Vakavimmissa tapauksissa haitalliset aineet ovat heikentäneet pohjaveden laatua ja vaarantaneet yhdyskunnan vedenhankinnan. Helsingin Myllyprossa vanhan kaatopaikan maaperä oli niin saastunut, että paikalle rakennetut kerrostalot jouduttiin purkamaan.

Happamat sulfaattimaat ovat erityinen riski

Suomessa on runsaasti niin sanottuja happamia sulfaattimaita – eniten Euroopan maista. Ne ovat entistä merenpohjaa ja sisältävät muun muassa rikin ja raudan yhdisteitä. Näistä hapettomista kerroksista voi vapautua rikkihappoa, alumiinia ja raskasmetalleja, jos pohjaveden pinta laskee. Näillä alueilla maankuivatus on happamoittanut vesistöjä ja lisännyt raskasmetallikuormitusta sekä hävittänyt tai suuresti heikentänyt monien jokien kalakantoja.

Lainsäädäntö ehkäisee pilaantumista

Maaperän pilaantumista ehkäistään lainsäädännön ja kunnallisten määräysten avulla. Ympäristönsuojelulaki sisältää muun muassa maaperän pilaamiskiellon sekä jätehuoltoa koskevia määräyksiä. Kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista säädetään kemikaaleja ja kuluttajaturvallisuutta koskevissa laeissa ja asetuksissa. Lainsäädäntö velvoittaa myös puhdistamaan pilaantuneen maaperän. Happamilla sulfaattimailla tapahtuvaa maankuivatusta säädellään ilmoitusmenettelyn avulla.

EU:n maaperästrategia sisältää laajan keinovalikoiman

Maaperän tilaa pyritään parantamaan Euroopan unionin laajuisesti. EU:n maaperästrategia vuoteen 2030 sisältää useita keinoja, joilla edistetään maaperän hyvinvointia, turvataan sen monimuotoisuus ja vahvistetaan maaperän roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Strategia kytkee maaperän osaksi maailmanlaajuisten ja paikallisten ympäristökysymysten ratkaisua.

Maaperän seurantaa pitää parantaa

EU:ssa ja Suomessa pidetään tärkeänä kehittää maaperän seurantaa. Suomessa tieto maaperän tilasta, suojelusta ja kestävästä käytöstä on toistaiseksi hajanaista ja perustuu eri tarpeita palveleviin seurantaohjelmiin. Kattavaa tiedonkeruuta vaikeuttaa osaltaan Suomelle ominainen maaperäolojen ja maankäytön mosaiikkimainen vaihtelu pienelläkin alueella.