Merenkurkku

Perämerta ja Selkämerta erottaa toisistaan matala kynnys, jota kutsutaan Merenkurkuksi. Se toimii vedenjakajana niin, että sen pohjoispuolella vesi on makeaa kun taas eteläpuolella vesi on selvästi suolaisempaa. Merenkurkussa FINMARINETin kartoitustyö keskittyy Merenkurkun saariston Natura-alueelle. Tämä jääkauden muokkaama, kivinen maankohoamissaaristo hyväksyttiin vuonna 2006 Unescon maailman luonnonperintöluetteloon ensimmäisenä suomalaisena kohteena. Merenkurkun saaristo on rikkonaista ja matalaa ja maankohoaminen on alueella merkittävää. Tästä johtuen alueen geomorfologia ja erityisesti matalat moreeniharjanteet ovatkin ainutlaatuisia. Vallitsevina pohjatyyppeinä alueella ovat kivikot ja moreeni.

FINMARINET-hankkeen tutkimusalue Merenkurkussa ja Merenkurkun saariston Natura-alue

Merenkurkun saariston eliöstö on monimuotoista ja pienipiirteistä. Maankohoamisen takia luontotyypit, kasvillisuus ja eläimistö muuttuvat jatkuvasti. Merenlahdet kuroutuvat umpeen maankamaran noustessa  ensin umpinaisiksi merenlahdiksi, fladoiksi ja lopulta irrallisiksi kluuvijärviksi. Sisäsaaristossa tavataan merestä paljastuvalle maalle nousevia erikoislaatuisia metsiä, joiden linnusto on monimuotoista. Ulkosaaristossa saarten kasvillisuus muuttuu kitukasvuiseksi, ja ne ovat erittäin tärkeitä levähdyspaikkoja merilinnuille. Alueen eläimistössä ja kasvistossa tavataan useita harvinaisia lajeja, mm. harmaahylje, saukko, Itämeren norppa ja nelilehtivesikuusi. Vedenalaisista luontotyypeistä alueella esiintyy rannikkolaguuneja, riuttoja ja matalia lahtia.

Julkaistu 1.11.2013 klo 13.59, päivitetty 1.11.2013 klo 15.14