Katekäyttö

Ruoko toimii katemateriaalina suojaten maaperää niin kulumiselta kuin auringoltaki. Lisäksi maa pysyy pidempään kosteana. Pitkiä tai silputtuja, niin talvella kuin kesälläkin korjattuja korsia voi levittää kasvimaalle ja kukkapenkkiin maaperän sekä taimien suojaksi. Kate estää sadetta ja tuulta kuluttamasta maaperää sekä suojaa maata kuivumiselta. Lisäksi katekerros hillitsee rikkaruohojen kasvua. Kesäruoko säilyttää katteena käytettynä maaperän kosteuden kuivaa ruokokatetta pidempään.

Syksyisin ja keväisin ruoko käy routasuojaksi herkille kasveille. Kuivan ruokosilpun voi levittää jo lumen päälle varhain keväällä, jolloin se toimii lämpöeristeenä ja myöhemmin hidastaa rikkakasvien kasvua.

Käytännön kokeiluissa ruokosilpun on todettu toimivan kateaineena samaan tapaan kuin olkisilppu tai puun kuorike. Pitkä ja karkea silppu vaati paksumman levityskerroksen kuin lyhyt ja hienojakoinen silppu, jotta kate toimii varjostavana ja rikkaruohojen kasvua mekaanisesti estävänä kerroksena. Pitkää ja kuivaa silppua oli lisäksi vaikeampi käsitellä kuin lyhyempää silppua. Kokemusten mukaan katekäyttöön sopii parhaiten pääosin alle 5-10 cm pitkistä korsista koostuva silppu, jonka joukossa on myös hienoksi jauhautunutta silppua.

ruokokate puutarhassa

Ruokoa voi käyttää katteena niin viljelyksillä kuin puutarhassakin. Kate voidaan syksyllä kääntää maahan, parantaen maan rakennetta. Kuva Terhi Ajosenpää.

Julkaistu 28.6.2014 klo 20.45, päivitetty 20.6.2017 klo 11.28