Ruoko kasvina

Järviruoko on monivuotinen heinäkasvi, jota tavataan ympäri maapalloa kosteilla kasvupaikoilla: rannoilla, matalissa vesissä ja ojissa. Kasvi kasvaa yleensä 1-3 metriä pitkäksi, paikoin jopa 4 metriä korkeiksi tiheiköiksi. Kasvustoon vaikuttaa mm. kasvupaikan ravinteisuus, lämpösumma, kosteus, pohjan laatu ja virtausolosuhteet. Laji on kilpailukykyinen ja peittää usein muut kasvit alleen varjostamalla ja kilpaillen menestyksekkäästi ravinteista, valosta ja kasvutilasta. Se muodostaa usein suuria monotonisia kasvustoja.

Laji on hyötynyt ilmastonmuutoksesta (lämpiminä talvina jäät eivät riko juurakkoa, hyötyy myös lämpötilan yleisestä kohoamisesta), rehevöitymisestä ja rantalaidunnuksen päättymisestä, mahdollisesti myös ruoppauksista.

Kasvuala ja saanto

Ruokoröyhyt
Kuva Ritva Kemppainen

Maamme järvet ja merenlahdet ovat viime vuosina rehevöityneet runsaasti ja ruovikoiden kasvu on ollut nopeaa. Suomessa ruovikoita löytyy Ahvenanmaalta aina Lappiin asti. Etelä-Suomen rannikkoalueiden ruovikoiden määräksi on arvioitu satelliittikartoituksen perusteella n. 30 000 ha. Mm. uusimpien Corine-maankäyttöaineistojen perusteella arvioksi on saatu koko rannikolla noin 30 000 ha.

Ruovikon tuottoarviot vaihtelevat paljon eri lähteiden mukaan, 4–20 tonniin hehtaarilta. Granélin mukaan Etelä-Ruotsissa ruo’on maanpäällinen biomassa on kesällä 10 ja talvella 5 tonnia kuivamassaa hehtaarilta. Virossa 2006 talvella ja keväällä suoritetuissa mittauksissa ruo’on kuivapainot vaihtelivat 2–12 tonnia hehtaarilta ja keskimääräiseksi tuotoksi saatiin yli 6 tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta. Käytännössä tuotto riippuu korjuutekniikasta ja vuodesta. Syksyinen, pohjanpäällinen biomassa (syys-lokakuu) vaihteli 4,6-7,4 t/ha uutta ruokoa kuiva-aineena (eli yhden vuoden tuotos), 0,1-8,7 t/ha ylivuotista ruokoa. Hirvensalon näytealueiden ruovikoiden kuiva-aineen tuotto vaihteli välillä 4,0–12,6 tonniin hehtaarilta. Keskiarvo oli 7,6 tonnia hehtaarilta.

Ruokosadon määrä vaihtelee huomattavasti myös vuosittaisten sääolojen mukaan. Irtoavat jäät saattavat viedä mukanaan ja tuhota ruovikon reuna-alueita (Silen 2007). Kovat tuulet ja ankara lumisade taas saavat ruo’on lakoamaan, jolloin korjuu vaikeutuu. Talvikorjuussa saannossa ei ole mukana lehtiä, ja käytössä on vain lumen/jään päällinen osa korresta.

Haasteena ylipäätään, että ruovikon hehtaarituotosta on kerätty tietoja vain suppealla aineistolla. Laajoilla ruovikkoalueilla on aina suurta vaihtelua, aukkoja ym.: Ruovikko on yleensä tuottoisinta matalassa vedessä rantaviivan molemmin puolin. Veden syvetessä (avoveteen päin) ja ruovikon kuivuessa (kovalle maalle päin) se harvenee. Tuottoisin alue on hankalin leikattava nykyisellä kalustolla.

 

Julkaistu 15.5.2014 klo 16.51, päivitetty 22.6.2017 klo 13.42