Järviruoko

Järviruoko on monivuotinen heinäkasvi, kosmopoliitti, jota tavataan ympäri maapalloa kosteilla kasvupaikoilla: rannoilla, matalissa vesissä ja ojissa. Kilpailukykyisenä laji muodostaa usein suuria monotonisia kasvustoja. Ruoko on hyötynyt ilmastonmuutoksesta, rehevöitymisestä ja rantalaidunnuksen päättymisestä, mahdollisesti myös ruoppauksista.  Maamme järvet ja merenlahdet ovat viime vuosina rehevöityneet runsaasti ja ruovikoiden kasvu on ollut nopeaa.

Suomessa ruovikoita löytyy Ahvenanmaalta aina Lappiin asti. Ruovikon määrän Suomen rannikkoalueilla on arvioitu olevan n. 30 000 hehtaaria, sisävesiltä ei ole vielä luotettavia arvioita.

Ruovikoiden tuottoarviot vaihtelevat paljon eri lähteiden mukaan, 4-20 tonniin hehtaarilta. Käytännössä tuotto riippuu korjuualueesta, korjuutekniikasta ja vuodesta. Ruokosato vaihteleekin huomattavasti vuosittain sääolojen mukaan. Irtoavat jäät saattavat viedä mukanaan ja tuhota ruovikon reuna-alueita. Kovat tuulet ja ankara lumisade taas saavat ruo’on lakoamaan, jolloin korjuu vaikeutuu. Talvella saannossa ei ole mukana lehtiä ja käytössä on vain lumen/jään päällinen osa korresta. Laajoilla ruovikkoalueilla on aina suurta vaihtelua, mm. aukkoja. Ruovikko on yleensä tuottoisinta matalassa vedessä rantaviivan molemmin puolin, harvenee veden syvetessä (avoveteen päin) sekä ruovikon kuivuessa (kovalle maalle päin). Tuottoisin alue on hankalin leikattava nykyisellä kalustolla.
 

vesimaisema

 
Järviruokoa ei kuitenkaan tarvitse kylvää eikä lannoittaa, vaan se muodostaa runsaasti biomassaa ilman ihmisen tuotantopanoksia. Sen energiasisältö on lähes sama kuin puuhakkeella painokiloa kohden. Haasteena on ruo’on keveys, mikä vaikuttaa mm. kuljetuskustannuksiin.  Monikäyttöisellä ruo'olla on useita eri käyttövaihtoehtoja ja sitä kautta monenlaisia korjuuketjuja. Laajaakaan ruovikkoa ei kuitenkaan voida ottaa leikkuiden piiriin, mikäli leikkuumassaa ei saada tuotua kantavalle, riittävän tilavalle välivarastopaikalle ja kuljetettua sieltä pois. Kustannustehokkainta on, jos kaukokuljetusta ei tarvita, vaan ruoko käytetään esimerkiksi lähipellolla maan-parannusaineena ja lannoitteena.

Ruovikoiden lisääntymisen negatiiviset vaikutukset:

  • umpeuttaa ja tukahduttaa avoimia elinympäristöjä ja niihin sopeutunutta lajistoa (avoimet rantaniityt, monilajiset ja –muotoiset vesikasvillisuus-avovesimosaiikit, hiekkarannat),
  • heikentää veden virtausta, vähentää avovesialaa
  • mätänevä ruoko tuottaa metaanipäästöjä ja kuluttaa rantavesien happea, ruokoturve nostaa maanpintaa vedessä ja edistää rantojen umpeenkasvua
  • heikentää ranta- ja vesialueiden virkistyskäyttöä (veneväylät, uimapaikat umpeutuvat)
  • umpeuttaa näkymiä ja muuttaa maisemakuvaa sulkeutuneeksi
  • hajuhaitat, esteettiset haitat,
  • heikentää rantakiinteistöjen arvoa
  • talven jäljiltä rantaan ajautuvat ruokolautat teettävät paljon töitä mökkikiinteistöillä
     

Ruovikoiden kasvun positiiviset vaikutukset:

  • Ruovikossa elävät lajit ovat runsastuneet. Monet ruovikossa elävät lajit tosin elävät monimuotoisilla reunavyöhykkeillä, vain harvat tarvitsevat laajoja yhtenäisiä ja sankkoja ruovikoita. Kuivat, paksulla ruokoturpeella kauempana vesirajasta kasvavat ja harvemmat ruovikot eivät ole tärkeitä lajistollisesti.
  • kutualueilta kaloille (monimuotoiset ruovikot, ei tiheät)
  • pidättää kiintoainesta, sitoo ravinteita juurakkoonsa ja kasvustoonsa, juuriston tuo happea pohjasedimenttiin, vähentää sedimentin ravinteiden uudelleen vapautumista
  • torjuu (aallokko)eroosiota
  • näkösuoja, melusuoja
     
Julkaistu 15.5.2014 klo 16.45, päivitetty 10.9.2015 klo 16.02