Hyppää sisältöön

Naurulokki

naurulokki_i
 

Levinneisyys ja kannankehitys

Naurulokin levinneisyys ulottuu etelärannikolta Etelä-Lappiin. Keski-Lapista laji on lähes hävinnyt kannan taantumisen myötä.

Naurulokki alkoi levittäytyä Suomeen 1800-luvun alussa ja runsastui voimakkaasti seuraavalla vuosisadalla. Voimakas taantuminen alkoi 1970-luvun jälkeen, ja vasta 2000-luvulla kanta on elpynyt jonkin verran. Kannan suuruudeksi arvioidaan noin 100 000 paria, joista ainakin puolet pesii saaristossa. Vaikka naurulokkia voidaan pitää melko yleisenä lajina, se on tuoreimmassakin (2015) uhanalaisarvioinnissa luokiteltu vaarantuneeksi (VU).

Elintavat

Valtaosa naurulokeistamme muuttaa lounaaseen heinäkuun alusta elokuun alkupuolelle. Tärkeimmät talvehtimisalueet sijaitsevat Pohjanmeren rannikolla. Kevätmuuttajamme saapuvat maaliskuun lopulla ja huhtikuussa.

Naurulokki pesii useimmiten yhdyskunnissa, joiden koko vaihtelee muutamasta parista tuhansiin pareihin. Pesimäpaikat vaihtelevat saariston luodoista rehevöityneisiin merenlahtiin ja järviin. Naurulokki tunnetaan kosteikkojen avainlajina, jonka yhdyskuntien suojavaikutus parantaa vesilintujen pesimätulosta. Luonnonympäristöjen lisäksi pesintöjä todetaan vain harvoin rakennusten katoilla. Rengaslöytöjen mukaan naurulokki pysyy uskollisena synnyinseudulleen ja voi elää yli 30-vuotiaaksi.

Naurulokki munii pääosin toukokuussa, eteläisimmässä Suomessa aikaisimmat jo huhti–toukokuun vaihteessa, ja haudonta kestää reilut kolme viikkoa. Poikaset pysyvät pesän lähettyvillä noin kuukauden ikään saakka, jolloin ne saavuttavat lentokyvyn. Pian tämän jälkeen alkaa syysmuutto.

Emot puolustavat yhdyskunnissa poikasiaan koko pesäpoikasajan ja tekevät tällöin loivia pelotesyöksyjä, runsailla ulosteilla tehostettuna, yhdyskuntaan saapuvaa ihmistä kohden. Emot välttävät kuitenkin koskemasta ihmiseen.

Naurulokkeja. © Eija Putkuri
Naurulokin tuntee tunnusomaisen rääkynän ohella tummanruskeasta päästä. Nuori lintu on kirjava. © Kuva: Eija Putkuri

Naurulokki ja asutus

Naurulokin aiheuttamat haitat ovat pääosin hygienia- ja meluhaittoja. Hygieniahaitat voivat kohdistua pesimäyhdyskuntien läheisyydessä esim. rakenteisiin, venesatamiin, laitureihin ja kulkuneuvoihin. Turkistarhoilla naurulokit ovat aiheuttavat alkukesällä hygieniahaittaa, joka voi kertautua tarhojen läheisillä rannoilla lokkien kokoontumisalueilla sekä hygienia- että meluhaittana.

Tietyissä kaupunkiympäristöissä, kuten terasseilla ja toreilla, haittana on myös ruokapalojen sieppailu. Esimerkiksi Helsingin Kauppatorilla naurulokin aiheuttama vaiva loppuu syysmuuton voimistuessa jo heinäkuun puolivälin jälkeen. Toisin kuin kala- ja harmaalokit, naurulokit eivät yleensä sieppaa ruokapaloja suoraan kädestä.

Ratkaisumalleja

Pesinnät epätoivotuissa rakenteissa

Naurulokki pesii harvoin rakennuksissa tai muissa rakenteissa, kuten aallonmurtajilla. Ongelmallisiksi koettuja kattopesintöjä voidaan ennaltaehkäistä ennen kuin naurulokit aloittavat pesänrakennuksensa huhti-toukokuussa. Naurulokit on kuitenkin hyvin vaikea karkottaa niiden suosimilta sorapintaisilta tasakatoilta, joilla yhdyskunnat ovat pesineet pitkään. Naurulokkien suosimissa rakennuksissa kattoremontit tulisi ajoittaa pesimäajan ulkopuolelle elokuulta maaliskuulle.

  • Katolla partiointi. Naurulokit alkavat vallata reviireitään heti kevätmuutolta saavuttuaan, etelärannikolla jo huhtikuun alkupäivinä. Partiointi tulisi tehdä vähintään pari kertaa päivässä aamuin illoin epäsäännöllisin kellonajoin, jotta lokit mieltävät katon liian rauhattomaksi pesintään. Partiointia tulisi jatkaa, kunnes yhdyskunta hakeutuu pesintäyrityksiin muualle.
  • Karkotegeeli. Pelotevaikutus perustuu optisen geelin heijastamaan uv-säteilyyn, jota linnut karttavat. Karkote pysyy peltikatolla magneettikiinnityksellä, muunlaisilla katoilla voi käyttää esim. muovialustaa, johon karkote kiinnitetään. Tiheissä yhdyskunnissa pesimään tottuneet naurulokit oppivat kuitenkin hyödyntämään karkotteiden välejä pesien sijoittelussa tasakatoille.
  • Metalliset karkotepiikit, jotka voivat olla esim. V-mallisia. Piikit ovat vaihtoehto karkotegeelille ja ne asennetaan esim. muovipohjalle kiinnitettynä. Tiheissä yhdyskunnissa pesimään tottuneet naurulokit oppivat kuitenkin hyödyntämään karkotepiikkien välejä pesien sijoittelussa tasakatoille.
  • Aallonmurtajilla on mahdollista rajoittaa naurulokille soveliaan pesimäalustan pinta-alaa istuttamalla sille tiheää pensaskasvustoa pesimäkauden jälkeen.

Poikasiaan puolustavat emot

Naurulokkiyhdyskuntia on yleensä helppo välttää, koska ne useimmiten sijaitsevat kosteikoilla tai saariston pienillä luodoilla. Poistumalla tulosuuntaan voi parhaiten välttää emojen tahrivat ulosteet.

Laitureilla levähtävät parvet

Ahkera partiointi laiturilla voi aiheuttaa lokkien hakeutumisen vaihtoehtoisille paikoille. Tämä on kuitenkin työlästä, koska sitä tulisi tehdä epäsäännöllisen jatkuvasti yhdyskuntien vaikutusalueella keväästä alkaen. Erilaiset pelottimet (kumikäärmeet, äänipelotteet yms.) auttavat vain hetkellisesti, koska lokit tottuvat niihin nopeasti.

Ravintoloiden ja kahviloiden terassit sekä torit

Tehokkain keino estää lokkien aiheuttamat haitat (ruokapalojen sieppailu, hygieniahaitat) avoterasseilla on niiden kattaminen siimoilla. Siimat asennetaan 30 cm:n välein 3–4 metrin korkeuteen. Matalalla sijaitsevat siimakatteet estävät lokkeja tehokkaimmin. Siimat kiinnitetään metallivaijereihin, jotka on asennettu räystääseen ja siirrettäviin tukipilareihin. Tukipilareiksi sopivat esim. 15 cm halkaisijaltaan olevat alumiinitolpat, jotka istutetaan tukeville betonialustoille.

Ruokatähteiden jättäminen terassipöydille voi kuitenkin houkutella lokit etsimään kulkureittiä siimakatteen alitse ja tämä käyttäytymismalli leviää tehokkaasti, jos se osoittautuu menestyksekkääksi. Tähteet tulisi pitää poissa näkyviltä siirtämällä ne liikkeen sisätiloihin välittömästi ruokailun päätyttyä.

Torien myyntipisteiden ylle on suositeltavaa asentaa siimakatteita, kuten naurulokkien mahdollisesti vaivaamien ravintoloiden ja kahviloiden terasseille, ja estää teknisesti lokkien laskeutuminen tähystyspaikoilleen myyntipisteiden tuntumassa.

Turkistarhat

Tehokas keino estää lokkien kerääntyminen ja ravinnonsaantimahdollisuudet sekä mahdolliset hygieniahaitat on kasvatushäkkien suojaaminen paalausverkolla siten, että lokit eivät pääse käsiksi häkkien pohjan alle kulkeutuvaan ravintoon ja jätöksiin. Kasvatushäkin alapuolen sivut peitetään paalausverkolla, joka kiinnitetään esim. metallisinkilöillä häkin alareunaan ja tuetaan lankuilla maata vasten. Verkkomateriaali on edullista ja voidaan uusia vuosittain. Myös koko tarhan suojaaminen pingottamalla kestävämpi polyeteeniverkko (esim. 1,6 mm vahvuinen 20–25 cm silmäkoolla) tukipylväiden varaan noin viiden metrin korkeudelle on mahdollista.

Poikkeamislupamenettelyn vaativat muun muassa:

  • lintujen pyydystäminen tai tappaminen
  • pesintöjen häirintä.
Julkaistu 22.5.2017 klo 10.52, päivitetty 13.12.2018 klo 17.35