Sulfaatti pohja- ja kaivovedessä

Korkeita sulfaattipitoisuuksia havaitaan erityisesti rannikkoalueiden vanhan merenpohjan alueella sijaitsevissa pohjavesissä. Myös geologiset tekijät ja rikkilaskeuma aiheuttavat paikoin kohonneita sulfaattipitoisuuksia. Rannikkoseutuja lukuun ottamatta Suomen pohjavesien sulfaattipitoisuus on yleensä pieni. Hapettomissa olosuhteissa bakteerit saattavat pelkistää sulfaatin rikkivedyksi, joka havaitaan pahana hajuna ja makuna. Pienet määrät sulfaattia eivät juomavedessä haittaa, sitä on myös pullotetuissa, runsaasti mineraalisuoloja sisältävissä kivennäisvesissä. Suurina annoksia sulfaateilla on laksatiivisia vaikutuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001) on sulfaatille asetettu 250 mg/l laatutavoite. Huomioitavaa on, että vesijohtomateriaalien syöpymisen (korroosiovaikutusten) ehkäisemiseksi sulfaattipitoisuuden tulisi olla alle 150 mg/l. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (1352/2015) on vesihuoltolaitosten jakamalle talousvedelle annettu vastaava laatutavoite. Valtioneuvoston asetuksessa (341/2009) pohjavesissä esiintyvän sulfaatin ympäristönlaatunormi on 150 mg/l.

Vesijohtomateriaalien syöpymisen ehkäisemiseksi tulisi kloridipitoisuuden olla alle 25 mg/l, sulfaattipitoisuuden alle 150 mg/l ja sähkönjohtavuuden alle 250 µS/cm. Syövyttävyyttä vähentää riittävä alkaliteetin määrä ja pH:n nostaminen noin 8 tasolle. Suomen pohjavesissä alkaliteettiä tulisi yleensä lisätä korroosion vähentämiseksi esim. alkaloivia massoja kuten kalkkikiveä käyttäen. Lämminvesilaitteisiin kertyvien kalkkisaostumien välttämiseksi alkaliteettia ei tule kuitenkaan nostaa liian korkeaksi, vaikka sille ei mitään suositusarvoja ole annettukaan.

Sulfaatin poisto kaivovedestä

Sulfaatti voidaan poistaa vedestä ioninvaihdolla ja käänteisosmoosilla. Neuvoja kannattaa kysyä luotettavilta laitetoimittajilta ja laitteelta kannattaa vaatia toimivuustakuu. Vaihtoehto on myös vedenhankinta muualta.

Ioninvaihdolla voidaan sitoa tietyt ionimuotoiset yhdisteet yleensä orgaaniseen ioninvaihtohartsiin. Massat jaetaan kationivaihtomassoihin, anioninvaihtomassoihin ja sekamassoihin. Poistettavat ionit "vaihtuvat" haitattomampiin ioneihin.

Käänteisosmoosilla voidaan poistaa suurin osa erilaisista ioneista.

Nano- ja käänteisosmoosia kannattaa käyttää kotitaloudessa vain ruoanlaittoon ja juomiseen käytettävän veden käsittelemiseksi menetelmän korkeahkon hinnan vuoksi. Nämä vaativat myös usein esikäsittelyä, esimerkiksi raudan, mangaanin, kovuuden ja kiintoaineen poiston alle valmistajan ilmoittaman rajan, jotta ne eivät tukkeutuisi.

Kotitalouskäyttöön tarkoitetuissa laitteissa on usein esisuodatus sekä aktiivihiilisuodatus ennen ja jälkeen kalvoyksikön.

Kotitalouteen tarkoitetut ns. tiskipöytämalliset nanosuodatus- ja käänteisosmoosilaitteet toimivat yleensä normaalilla verkostopaineella (2,5–4 bar), mutta käsiteltävän veden ominaisuudet voivat vaikuttaa painevaatimuksiin.

Kalvoyksiköiden kestoikä on 2–3 vuotta. Kalvon laatu vaikuttaa ratkaisevasti laitteen tehoon ja on aina sovitettava käsiteltävän veden ominaisuuksien mukaisesti.

Osassa tapauksista joudutaan käsittelemään kaikki käyttövesi kalvosuodatuksella, koska vesilaitteet eivät kestä suolaa. Suuri suolamäärä hajottaa kaikki metalliset vesikalusteet, kuten pesukoneet, jopa muutamassa vuodessa.

Julkaistu 13.12.2019 klo 16.37, päivitetty 13.12.2019 klo 16.37