Hyvää kaivon paikkaa kannattaa etsiä kauempaakin mahdollisimman luonnontilaiselta alueelta, missä on parhaat mahdollisuudet saada hyvälaatuista vettä ja likaantumisriski on pieni. Kaivon paikkaa valittaessa kannattaa kysyä neuvoa asiantuntijalta.
Jos omalta tontilta ei löydy hyvää paikkaa, vesilain mukaan vettä voi ottaa naapurinkin maalta, jos naapuri antaa siihen luvan, eikä siitä koidu haittaa naapurin vedensaannille.
Jätevesien viemäröinti- ja käsittelyjärjestelmä kannattaa suunnitella samaan aikaan kaivon paikan valinnan kanssa, jotta jätevesien käsittely ei aiheuta haittaa kaivoveden laadulle. Kaivon tulisi olla pohjaveden virtaussuunnan mukaan jätevesijärjestelmän yläpuolella.
Kaivoon tulevan pohjaveden muodostumisalue sijoittuu yleensä kaivon yläpuoliseen maastoon tai tasaiselle maalle kaivon ympärille ulottuen jopa satojen metrien päähän. Kallioporakaivon pohjaveden muodostumisalue voi ulottua paljon pidemmällekin. Tämän vuoksi on varmistettava, ettei kaivon lähistöllä ole pohjavettä likaavia tekijöitä, kuten vuotavaa viemäriä tai huonosti hoidettua jätevesien käsittelyjärjestelmää.
Maaperän vedenjohtavuus
Maaperän vedenjohtavuusominaisuudet riippuvat etenkin maalajin huokoisuudesta, raemuodosta ja raekokojakaumasta. Karkearakeisten lajittuneiden maalajien (hiekka ja sora) vedenjohtavuus on hyvä: 30 – 60 % sateesta imeytyy maaperään pohjavedeksi. Maaperämme yleisin maalaji on moreeni, jossa on sekoittuneena lajittunutta hienoainesta ja karkeita kivilajeja. Karkean moreenin vedenjohtokyky on heikko: vain 10 – 30 % sateesta imeytyy maaperään pohjavedeksi.
Veden virtausnopeuksissa on tavallisesti suuria vaihteluja samassakin pohjavesimuodostumassa maaperäkerrostumien epäjatkuvuuden ja heterogeenisyyden vuoksi. Veden virtausnopeus maaperässä vaihtelee 0,01 – 10 m/vrk.
Vedenjohtavuusominaisuuksien heikentyessä ja pohjaveden virtausnopeuden pienentyessä veden viipymä kasvaa. Se osaltaan edesauttaa aineiden liukenemista maaperästä pohjaveteen hienommissa maalajeissa sekä syvällä kalliopohjavedessä ja vaikuttaa siten myös pohjaveden laatuun. Maaperästä liukenee veteen hyödyllisiä hivenaineita, mutta myös haitta-aineiden liukeneminen helpottuu.
Hiekka- ja soramailla pohjavettä on runsaasti, ja se on yleensä hyvälaatuista ja happirikasta. Hyvän vedenjohtavuuden takia näiden alueiden pohjavesi on kuitenkin likaantumisherkkää, jos maaperäkerrostumat pohjavedenpinnan yläpuolella ovat ohuet.
Pohjaveden määrä vaihtelee
Pohjaveden määrän vaihteluihin vaikuttavat sadannan sekä pohjaveden muodostumisen, purkautumisen ja haihdunnan väliset suhteet. Myös pohjavesimuodostuman laajuudella, pohjavedenpinnan etäisyydellä maanpinnasta sekä maaperän laadulla on vaikutusta.
Pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee vuodenaikojen mukaan: korkeimmillaan se on yleensä syksyllä ja keväällä, jolloin pohjaveden muodostuminen on runsaan sadannan tai lumen sulamisen sekä keskimääräistä vähäisemmän haihtumisen vuoksi suurinta. Alimmalle tasolleen pohjaveden pinta laskee yleensä joko kevättalvella ennen lumien sulamista (talvella ei juurikaan muodostu uutta pohjavettä) tai loppukesällä runsaan haihdunnan ja vähäisen sadannan jäljiltä.
Suunnitellun kaivonpaikan pohjavesitutkimukset ja kaivon rakentaminen tulee ajoittaa sellaiseen kauteen, jolloin pohjavesi on alimmillaan: Pohjois-Suomessa kevättalvella ennen lumien sulamista, Etelä- ja Keski-Suomessa loppukesällä ennen syyssateita. Jos kaivon vedentuotto on riittävä pohjaveden pinnan ollessa alimmillaan luonnollisen vuodenaikaisvaihtelun vuoksi, todennäköisesti kaivossa riittää vesi myös pitkinä hellekausina.
Kaivotyyppi maaperän ominaisuuksien mukaan
Kotitalouksien kaivoista valtaosa on moreenikerrostumiin rakennettuja rengaskaivoja, yleensä noin 5 metriä syviä. Moreenikerrostumamme ovat usein ohuita ja pinta-alaltaan pieniä, jolloin pohjavedenpinnan korkeus ja laatu vaihtelevat nopeasti sateisuuden ja vuodenaikojen mukaan. Moreenimaassa pohjaveden pinta voi laskea kuivana aikana jopa useita metrejä normaalitasosta, mikä täytyy ottaa huomioon kaivoa rakennettaessa. Pohjaveden pinta on tavallisesti 2–4 metrin syvyydellä. Ympäristöstään kohoavien harjualueiden keskellä pohjavesi voi olla jopa 30–50 metrin syvyydessä. Parhaita rengaskaivon paikkoja ovat rinteiden alaosat, missä pohjavesi purkautuu lähteinä tai sitä tihkuu puroihin, jokiin ja järviin.
Kallioperämme kiviaines on lähes kokonaan vähähuokoista peruskalliota ja sen vedenjohtavuus hyvin pieni. Kallioperässä pohjavesi virtaa ruhjeiden, siirrosten ja rakojen muodostamissa tiloissa jopa 70 – 100 metrin syvyydellä, joten kallioperän rikkonaisuudella on merkittävä vaikutus pohjaveden määrään. Kivilaji ja sen rakoiluominaisuudet määrittävät kallion rikkonaisuutta, joten ennen porakaivon tekoa on oleellista selvittää alueen kallioperän ominaisuudet karttatarkastelulla ja koeporauksella. Kallioperän rikkonaisen pintaosan pohjavesi on usein samanlaatuista kuin sen päällä olevien maaperäkerrostumien pohjavesi. Syvemmällä kalliossa pohjavesi on pitkän viipymän vettä, johon liuenneiden ionien määrä on suuri verrattuna kallion pintaosiin. Kallioperän kivilaji vaikuttaa huomattavasti veteen liuenneiden aineiden määrään ja laatuun. Kallioporakaivojen syvyys vaihtelee tyypillisesti 20 metristä 70 metriin, syvimmät porakaivot ovat yli 100 metrisiä.
Kirjallisuutta:
Tuomo Hatva, Toivo Lapinlampi ja Sanna Vienonen. 2008. Kaivon paikka –Selvitykset ja tutkimukset kiinteistön kaivon paikan määrittämiseksi. Ympäristöopas 2008. Suomen ympäristökeskus ja Edita. ISBN 978-952-11-3199-8 (PDF). 150 s.
Veli-Pekka Salonen, Matti Eronen ja Matti Saarnisto. 2002. Käytännön maaperägeologia. ISBN 951-29-2247-9. 236 s.