Osa 3: Kiinteistökohtaisen neuvonnan harjoittelu

Aihesisältö

  • Valonian tekemä neuvontavideo, joka katsotaan yhdessä
  • Kenttäkäynti kolmeen kohteeseen, jossa on kiinteistökohtainen jätevedenkäsittelyjärjestelmä. 
  • Neuvontatilanteiden harjoittelu SYKEn tekemän ohjeistuksen mukaan. Neuvontaorganisaation kokeneemmat neuvojat tai ulkopuoliset kouluttajat vetävät ja opastavat neuvontaan siten, että jokainen neuvoja saa harjoitella neuvojana ja asiakkaana olemista, sekä neuvontakaavakkeen täyttämistä.
  • Mentorointi: Suositellaan, että muutamilla ensimmäisillä kiinteistökäynneillä uuden neuvojan tukena olisi jätevesineuvontaa aiemmin tehnyt henkilö.
  • Kiinteistökäynnillä jaettava materiaali tulee tuntea hyvin etukäteen.

Materiaalia

Koulutusmateriaalia:

Kiinteistökäynnillä jaettava materiaalia:

"Haja-asutuksen jätevesiasiat kuntoon" –esitteitä on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi ympäristöministeriöstä. Muita esitteitä voi kysyä ao. julkaisijalta.

  • Kiinteistölle neuvonnan tuloksena luovutettava raportti, jossa otetaan kantaa jätevesijärjestelmän käyttökelpoisuuteen myös vaatimusten täyttymisen osalta Muokattava malli (doc, 49kt)
  • Haja-asutuksen jätevesiasiat kuntoon, suomeksi (pdf) ja ruotsiksi (pdf)
  • Lista alueella toimivista jätevesisuunnittelijoista (hanke tuottaa paikallisesti)

Muuta materiaalia, jaettavaksi tai käytettäväksi tarpeen mukaan:

Lisäksi, mikäli alueella, kunnalla tai hankkeella on tehtynä:

  • Tietoa paikallisista vesiosuuskunnista (esim. paikallinen osuuskuntaopas)
  • Neuvontaorganisaation oma hanke-esite yhteystietoineen
  • Muita paikallisia esitteitä

 

Julkaistu 2.9.2013 klo 13.26, päivitetty 25.5.2019 klo 10.23