Hyppää sisältöön

Tyypilliset kosteus- ja homevauriot 1960-luvulla ja aiemmin rakennetuissa pientaloissa

Vanhan talorakenteen korjaus

Iäkkäiden, 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa rakennettujen talojen perustuksissa ja kellaritiloissa esiintyy runsaasti maaperän kosteudesta aiheutuvia vaurioita. Liiallisen kosteuden rakenteellisia syitä ovat salaojituksen puute, veden valuminen talon alle, sekä puutteelliset vedeneristykset. Usein vaurioita on syntynyt peruskorjausten yhteydessä tehtyjen muutosten vaikutuksesta, kun rakenteiden tuulettuminen ja luontainen kuivuminen ovat estyneet. Rossipohjan ja ns. multapenkkialapohjan tuuletuksen tukkiminen on voinut aiheuttaa alapohjanrakenteiden kosteus- ja lahovaurioita. Myös kiviperusteisten perusmuurien ja ulkoseinärakenteiden liittymäkohdat hirsirakenteisiin ovat usein kosteudelle alttiina, mahdollistaen alimpien hirsikerrosten lahovaurioitumista.

Iäkkäiden talojen lämmöneristeinä on käytetty sahanpurua sekä turve- ja sammalkerroksia, joiden kastuminen on voinut aiheuttaa eristekerrosten homevaurion. Lämmöneristeiden painuminen vuosikymmenien aikana on aiheuttanut rakenteisiin ilmaonteloita, joiden kautta epäpuhtaudet pääsevät helposti kulkeutumaan sisäilmaan.

Jälleenrakennuskauden (1940-1950) taloissa ulkoseinärakenteiden julkisivuverhousten tuulettumisessa on yleisesti ongelmia. Kosteusteknisesti puuseinä, jossa rungon molemmin puolin on käytetty samanlaisia rakennekerroksia (umpilaudoitus ja tervapaperi tai oksamassapahvi), on ongelmallinen. Koska rakenne ei harvene ulospäin, kosteus voi tiivistyä ja aiheuttaa vaurioita rungon ulkopuolisissa kerroksissa. Ilman tuuletusrakoa toteutettu julkisivuverhous päästää helposti myös julkisivua pitkin valuvan veden rakenteen sisempiin osiin.

1940- ja 1950- luvun taloissa ongelmia voi aiheuttaa myös yläpohjarakenteiden puutteellinen tuuletus. Varsinkin viistokatto-osuuksilla lämmöneriste usein täyttää koko vesikatteen alapuolisen tilan. Mikäli sivu-ullakoiden ja harjan alla olevat tilat tuulettuvat kunnolla ja viistokatto-osuus on lyhyt, voi tällainen riskirakenne säilyä vaurioitumatta. Kuitenkin myös sivu-ullakot ja harjan tuuletustilat on usein rakennettu liian tiiviiksi, jolloin kosteus saattaa ainakin ajoittain kerääntyä rakenteen ulko-osien kylmille pinnoille mahdollistaen mikrobien kasvun. Myös ulkovaipan sisäpintaan liittyvä tiiviimpi kerros , joka toimii höyrynsulkuna, on valitettavan usein liian hatara käytettyjen materiaalien ominaisuuksista ja asennuksen huonolaatuisuudesta johtuen. Huonokuntoisten ja ikääntymisestä aiheutuvien ominaisuuksien johdosta vesikatteiden vuodot ovat yleisiä yläpohjan mikrobivaurioiden aiheuttajia.

Jälleenrakennuskauden taloissa 1960- luvulle asti tyypillisimmät sisäilmahaittoja aiheuttavat kosteus- ja homevauriot liittyvät kellarien seinärakenteiden läpi kulkeutuvaan kosteuteen, ryömintätilallisten alapohjien tuuletuksen puutteeseen sekä maapohjassa olevaan mikrobikasvustoon. Vaurioita aiheuttavat usein myös vesikaton vuodot yläpohjarakenteissa. Tyypillinen homevaurio on esimerkiksi uuden pelti- tai bitumihuopakaton alle jätetyissä päreissä.

1960-luvulla rakennettujen pientalojen tyypillisimpiä homevaurioita ovat mataliin perustuksiin ja lattiarakenteisiin maasta nouseva kosteus. Muita yleisiä vaurioita tämän aikakauden taloissa ovat myös matalasta perustuksesta johtuvat ulkoseinä- ja sokkelirakenteiden kosteusvauriot, jotka miltei aina aiheuttavat laajamittaisia perustusrakenteiden korjaustoimenpiteitä.

Julkaistu 30.6.2016 klo 10.45, päivitetty 18.11.2016 klo 17.07