Tervatulli ensimmäinen sosiaalinen yritys

Ympäristöpajakokeilu

Uudenlainen ympäristönsuojelun ja jätehuollon kehittämisesimerkki oli vuosina 1994–1997 toteutettu Pohjois-Pohjanmaan hyötyjäteprojekti ja ympäristöpajakokeilu Oulun vesi- ja ympäristöpajan korjaamotiloissa. Itse asiassa se edelsi koko Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen perustamista, sillä vesi- ja ympäristöpiirin konekorjaamo lakkautettiin juuri tuolloin. Sen tilalle synnytettiin ympäristöpaja, joka keskittyi romun kierrätykseen.

Tervatulli

Projektin päätyttyä käynnistettiin Oulun Kuurot ry:n omistama ympäristöpaja Tervatulli, josta tuli sittemmin osakeyhtiönä osa Nuorten Ystävät -konsernin liiketoimintaa. Se oli Suomen ensimmäinen niin sanottu sosiaalinen yritys, jonka tavoitteena oli liiketaloudellisen hyödyn lisäksi yhteiskunnallinen yleishyöty.

Kierrätystä sosiaalisena yrityksenä

Tervatullin työpajassa lajiteltiin ja purettiin erilaisia metalliromuja ja rakennusteollisuuden jätteitä, mutta sittemmin yritysvetoisena toiminta keskittyi sähkö- ja elektroniikkajätteen kierrätykseen. Tervatulli pystyi palkkaamaan pitkäaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistyviä sosiaalisen työllistymisen muodossa parhaimmillaan jopa sata henkilöä. Tervatullin toiminta laajeni suotuisasti 2000-luvun alkupuolella, mutta vuosikymmenen lopulla taloudelliset ja tuotannolliset edellytykset heikkenivät voimakkaasti, eikä osakeyhtiöllä ollut enää keväällä 2009 toimintaedellytyksiä. Tervatulli Oy lakkautettiin ja työntekijät irtisanottiin.

Kokeilu kuitenkin osoitti, että sosiaalisille yrityksille oli toimintamahdollisuuksia, mutta puhtaasti liiketaloudellisin edellytyksin aika ei ollut pitkäjänteiselle toiminnalle vielä kypsä. Kehitetty toimintamalli loi kuitenkin pohjan myöhemmälle jätteiden kierrätykselle.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Haastattelutiedot
  • Kaleva 8.8.1995
  • Kymmenen virran maa 1/2005
  • www.tervatulli.fi
Julkaistu 23.10.2019 klo 13.50, päivitetty 23.10.2019 klo 13.50
Aihealue: