Höyrylaivaliikenne ja siirtyminen lentoliikenteen aikakauteen

Käänteentekevä muutos

Höyrylaiva Lempi
Höyrylaiva Lempi liikennöi Oulun ja Muhoksen väliä Oulujoella vuodesta 1899 lähtien.

Aikataulutetun ja säännönmukaisen liikkumisen mahdollisti 1800-luvulla rautateiden tapaan myös höyrylaivaliikenne, joka yleistyi samaan aikaan rautateiden kanssa sekä merellä että sisävesillä. Vesiliikenne vaati myös kelvolliset kulkuväylät, joten höyrylaivoilla oli suoranaisia vaikutuksia ympäristöön lähinnä jokien perkauksina.

Höyrylaivaliikenne oli ollut varsin käänteentekevä muutos vesistöliikenteessä, sillä se takasi säännönmukaisen ja aikataulutetun kulkemisen aivan kuten tapahtui maaliikenteessä rautateiden ansiosta.

Perämeren alueen meriliikenteessä höyryalukset alkoivat kulkea säännöllisesti vuodesta 1858 lähtien. Se merkitsi vähitellen rannikkopitäjien voimakkaan purjelaivarakentamisen loppumista ja viimein myös purjelaivaliikenteen päättymistä.

Oulujoen liikenne

Ensimmäisenä höyrylaivaliikenteen aiheuttamista ympäristövaikutuksista koettiin Oulujoella, kun Madekoskea perattiin 1880-luvulla. Oulujoen Höyrylaivayhtiö oli esittänyt läänin maaherralle liikennöintimahdollisuuksien parantamista höyrylaivayhteyksiä varten Oulun ja Muhoksen kirkonkylän välillä. Maaherra ja senaatti olivat myös suostuvaisia toimenpiteisiin.

Oulussa olivat perustaneet ensimmäisen höyrylaivayhtiön keväällä 1870 joukko kaupungin ruotsinkieliseen sivistyneistöön kuuluneita henkilöitä, joilla oli kesähuviloita Muhoksen suunnassa.

Sisämaan reiteistä aloitti ensimmäisenä heinäkuussa 1870 liikennöinnin Oulun Koskenniskan oluttehtaan ja Muhoksen kirkonkylän välillä höyryalus Kaima, mutta vasta vuonna 1880 uuden Oulun Höyrylaivaosakeyhtiön käynnistämänä alkoi säännöllinen ja pysyvä laivaliikenne Muhokselle Laine-nimisellä höyryaluksella. Vuonna 1899 liikennöinnin aloitti myös Lempi-alus ja samoihin aikoihin kolmantena laivana Muhos-niminen alus, joka kulki Oulun ja Muhoksen välillä 1920-luvulle saakka.

Oulujoesta tuli samalla myös yksi Suomen huomattavimmista turistikohteista, jonne muun muassa englantilaiset lohilordit saapuivat kalastamaan 1880-luvulta lähtien. He matkasivat usein Oulujärveltä Oulujoelle ja Ouluun.

Lentoliikenteen varhaisvaiheet

Lentoliikenne on myöhäinen liikkumisen muoto, vaikka Pohjois-Suomi on ollut suomalaisen ilmailutoiminnan pioneerialuetta. Koko Pohjoismaiden ensimmäinen kuumailmapallon lentonäytös järjestettiin Oulussa elokuun 29. päivänä 1784. Apteekkari Johan Julin rakensi kuumailmapallon, jota kutsuttiin lentäväksi palloksi (Aerostatisk Kula) ja Julinin kuulaksi. Ilmailuharrastus jäi kuitenkin Pohjois-Suomessa yli vuosisadaksi vaille jatkajia.

Lentoliikenteen varhaisvaiheissa Suomen ilmailutoiminta oli sotilassyistä tiukasti rajoitettua ja lentosatamat venäläisten hallussa. Senaatti antoi vuonna 1914 ensimmäinen määräyksen ilmailusta Suomessa. Sen mukaan maaherroilla oli oikeus päättää lentoluvista, rajoituksista ja valvonnasta lääniensä alueella, mutta määräyksen vaikutukset jäivät lyhytaikaisiksi.

Vuoden 1918 tapahtumien seurauksena venäläisten lentosatamista tuli Suomen armeijan orastavan ilmailun tukikohtia ja ilmailuliikenteestä paljolti sotilastoimintaa. Vuonna 1923 annettiin ensimmäinen ilmailulaki Suomessa.

Vesitasoista maakoneisiin

Lentoliikenne keskittyi vesitasoihin, joten niitä varten alettiin rakentaa vesilentosatamia. Luonnollisia laskeutumispaikkoja olivat myös aukeat maa-alueet. Talvisin koneet varustettiin suksilla. Sen sijaan varsinaisia lentokenttiä ei vielä 1920-luvulla rakennettu, ja vasta 1930-luvulla maakoneiden ja lentokenttien kannattajat saivat laajemmalti ymmärrystä osakseen. Pohjois-Suomeen ei vesilentosatamia rakennettu.

Euroopassa siirryttiin maakoneisiin 1920-luvulla, joten myös Suomessa herättiin vuosikymmenen lopulla lentoliikenteen kehittämiseen nimenomaan maakoneita hankkimalla ja maalentokenttiä rakentamalla. Muuten Suomi olisi jäänyt eristyksiin lentoliikenteessä. Samalla laadittiin ensimmäiset suunnitelmat lentoliikennereiteistä, joista yhden kaavailtiin kulkevan Helsingistä Pohjanmaan kautta Ouluun. Valtion siviililentoliikennettä hoitamaan perustettu Aero Oy, sittemmin Finnair Oy, ajoi tosin lentokenttien rakentamista ja lentoliikenteen ulottamista 1930-luvulla aina Petsamoon saakka, mutta säännöllisen reittiliikenteen piiriin ei Pohjois-Suomi ehtinyt tulla ennen maailmansodan puhkeamista.

Oulun lentokenttä

Oulun kaupunki oli aloittanut omana työnään lentokentän rakennustyöt Oritkariin, jonne kenttä saatiin osittain valmiiksi vuonna 1935 ja seuraavana vuonna kokonaan. Lentoliikenne Oritkarin kentälle käynnistyi kuitenkin vasta kesäkuussa 1939 reitillä Helsinki–Tampere–Vaasa–Oulu–Kemi. Kenttä osoittautui lähes välittömästi liian pieneksi, sillä lentokoneet olivat kehittyneet 1930-luvun kuluessa yhä raskaammiksi ja suuremmiksi. Kesäkuusta 1940 lähtien reitti kulki Oulun kautta Rovaniemelle ja Petsamoon saakka. Uuden lentokentän rakentamiseen ei Oulussa kuitenkaan lähdetty ennen 1950-luvun alkua.

Vuonna 1953 vihittiin käyttöön Oulunsalon uusi lentokenttä, josta tuli myös koko Pohjois-Suomen ilmailuliikenteen keskus.

Toisen maailmansodan aikana rakennettiin myös sotilaskäyttöä varten lentokentät Pudasjärvelle, Ylivieskaan ja Vaalaan.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Alakulppi 1999
  • Enbuske 2009
  • Fält 1999
  • Hautala 1976
  • Ilmailulaki 25.5.1923
  • Korhonen 2005
  • Oulun Wiikko-Sanomia 9.7.1870, 16.7.1870
  • Tervonen 2002
Julkaistu 5.2.2014 klo 8.03, päivitetty 5.2.2014 klo 8.08

Aihealue: