Osana historian perustutkimusta

Ympäristöhistoria on käsitteenä tutkimussuuntaus, joka tutkii ihmisen ja ympäristön vuorovaikutusta menneisyydessä. Tässä mielessä ympäristöhistorian tutkimus on nuori ilmiö, sillä vasta 1900-luvun loppuvuosina käsite alkoi yleistyä historiantutkimuksen osa-alueena, mutta siitä on noussut nopeasti erittäin suosittu aihepiiri. Tutkimuksellinen suosio heijastaa yleistä yhteiskunnallista kiinnostusta ympäristökysymyksiin, ”ajan henkeä”. Ympäristöhistoriallista tutkimusta on ilmestynyt 1990-luvulta lähtien yhä kiihtyvällä vauhdilla sekä Suomessa että globaalisti.

Sen sijaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tutkiminen on ollut vanhastaan historiatieteen perusteemoja. Se on keskittynyt elinkeinojen ja asutuksen historiaan, jossa maataloudella on ollut merkittävä rooli. Siksi ympäristöntutkimus on ollut osa historiatieteellistä perustutkimusta. Ympäristötietoisuutta on ollut aina olemassa inhimillisissä kulttuureissa. Se on voinut punoutua esimerkiksi mytologisiin luontokäsityksiin.

Ympäristöhistorian tutkimuksen perinne on ollut vahvaa Amerikassa, jonka asutusvaiheet ovat korostaneet ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, eräänlaista rajaseutuhistoriaa, jonka on katsottu suorastaan synnyttäneen ”amerikkalaisen” ihmistyypin. Yhtäältä pohjoisamerikkalaisen luonnon mahtavuus on ollut yksi kansallisen identiteetin peruspilareita. Toisaalta rajaseutuun on liittynyt läheisesti myös kiinnostus ”primitiivisten” kulttuurien luontosuhteesta. Pohjois-Amerikan ja Pohjoismaiden välillä onkin nähty paljon yhtäläisyyksiä nimenomaan ympäristön ja luontosuhteen historiassa.

Suomalaisessa ympäristöhistoriassa on näkyvyyttä saanut ympäristöliikkeen vaiheiden tarkastelu, joka on yhtä kuin luonnonsuojelujärjestöjen historia vapaaehtoisena kansalaistoimintana. Varsinkin vuonna 1979 Forssan Koijärvellä puhjennut luontoaktivistien vastarinta lintujärven vedenpinnan laskemista vastaan on katsottu olleen lähtölaukauksena suomalaiselle ympäristöliikkeelle, joka on yhdistänyt ympäristöongelmat osaksi yhteiskuntaa. Kuitenkin ympäristöaktiivisuutta oli esiintynyt jo Koijärveä paljon aikaisemmin muun muassa Kuusamon koskikysymyksen aikana 1950-luvun loppupuolella ja Ilomantsin Hattuvaarassa 1960-luvulla. Luonnonsuojelun juuret yltävät Suomessa kuitenkin 1800-luvun loppupuolelle saakka. Tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöld toi näet kansallispuistoajatuksen vahvasti esille esityksissään vuodesta 1880 lähtien.

Vaikka ympäristökysymykset ovat globaaleja, niiden vaikutukset ovat viime kädessä aina paikallisesti vaikuttavia. Toisin sanoen ihmisen ympäristöön kohdistunut toiminta on tapahtunut jossain määrätyssä paikassa.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Salo–Sääksjärvi 2007
  • Saikku 2008
  • Laakkonen 1999
  • Ruuhijärvi 2008
Julkaistu 15.7.2019 klo 10.35, päivitetty 15.7.2019 klo 10.49
Aihealue: