Toimitustöitä Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjoinen maanviljelysinsinööripiiri oli alueeltaan tavattoman laaja, ja jossa oli myös soita runsaasti verrattuna Länsi- ja Etelä-Suomeen. Maatalous oli kuitenkin Pohjanmaalla väestön pääasiallinen elinkeino, joten insinöörillä riitti työsarkaa kuivatustöissä ja vesistöjärjestelyissä. Piirin organisaatio oli alkuvuosina perin vaatimaton. Insinööri hoiti yksinään tehtävät ja palkkasi kenttätöihin apuvoimaa tarpeen mukaan. Tosin aivan alkuvuosina ei varsinaisia käytännön rakennustöitä vielä tehty, mutta myöhemmin kaivuutöissä oli mukana yleensä 10–20 miestä joko tuntitaksalla tai urakkapalkalla.

Ensimmäiset maanviljelysinsinöörit

Bengt Lille oli Suomen ensimmäinen maanviljelysinsinööri vuodesta 1889 lähtien Pohjoisessa piirissä. ”Ojamaisteriksi” kutsuttu Lille oli hiljainen ja rauhallinen mies mutta myös ammattitaitoinen. Hän oli valmistunut agronomiksi vuonna 1883, kävi ulkomailla opiskelemassa, suoritti insinöörin tutkinnon vuonna 1887 ja vielä auskultoi vuoteen 1888 saakka. Sen jälkeen hän oli valmis virkaan ja Ouluun, josta käsin hän suoritti toimituksia eri puolilla piiriään mutta ennen kaikkea Vaasan läänin alueella.

Ensimmäisenä toimitusvuotenaan Lille ehti käynnistää 15 toimitusta, joista merkittävimmät keskittyivät Vaasan läänin alueelle. Se oli varmasti myös yksi syy siihen, että insinöörin toimipaikaksi määrättiin lopulta Vaasa.

Bengt Lille siirtyi helmikuussa 1891 läntiseen maanviljelysinsinööripiiriin, mutta pohjoinen piiri joutui odottamaan pätevää työn jatkajaa yli vuoden. Viimein sellainen saatiin, kun 29. huhtikuuta 1892 insinööriksi nimitettiin Ali Wilhelm Garibaldi Neovius, jonka asemapaikkana oli Vaasa. Hän jatkoi keväällä 1892 Bengt Lillen aloittamilla tehtävillä, sillä minkäänlaisia toimintasuunnitelmia tuore maanviljelysinsinööri ei ollut ehtinyt laatia. Käytännössä työt määräytyivät kuitenkin sen hetkisen tilanteen mukaan. Ensimmäisenä vastassa olivat Etelä-Pohjanmaan jokien tulvat, joiden ehkäisemiseksi senaatti oli vuonna 1889 määrännyt tehtäväksi vesistöjärjestelytöitä ja joiden tutkimukset Lille oli aloittanut.

Neovius Siikajokilaaksossa

Elokuun lopulla 1892 teki maanviljelysinsinööri Neovius ensimmäisen matkansa myös Oulun läänin puolelle. Se suuntautui Pulkkilaan, jossa hän suoritti tutkimuksia Savonnevan suon kuivatussuunnitelmaa varten. Suo sijaitsee kirkonkylän itäpuolella. Suunnittelutyö oli määrätty alun perin Bengt Lillen tehtäväksi mutta johon hän ei ollut ehtinyt paneutua. Hieman yli 364 hehtaarin lettosuo oli tuolloin osittain niittymaana, mutta Neoviuksen mukaan varsin laajan alueen kuivattaminen vaati silti mittavia kanavointitöitä. Se oli myös ensimmäinen pohjoisen piirin oma kuivatushanke, joka saatiin käyntiin keväällä 1894 ja toteutettiin seuraavina kolmena vuotena.

Insinööri Neovius jatkoi matkaansa syyskuun alkupäivinä 1892 Pulkkilasta Rantsilan pitäjän puolelle ja Sipolan kylään. Sieltä käsin hän perehtyi Lamujoen olosuhteisiin, sillä senaatti oli antanut edellisvuonna määräyksen panna toimeen systemaattiset tutkimukset Siikajoen latvavesien perkaus- ja järjestelytöistä kuivatuksia ja tulvahaittojen ehkäisemistä varten. Neoviuksen johdolla tutkittiin 153 kilometriä jokiväyliä ja 22 kilometriä muita vesiväyliä. Valtiovalta suuntasi jo 1800-luvun loppupuolella voimavarojaan Siikajokilatvan vesistötoimenpiteisiin tulvien ehkäisemiseksi ja vesien ja laajojen soiden saamiseksi hyötykäyttöön.

Maanviljelysinsinööri Neovius kuvaili mielenkiintoisella tavalla myös tutustumisvierailuistaan Siika- ja Kalajokilaakson maatiloilla. Kestilässä hän tapasi kesällä 1893 rakennusmestari Vikmanin, joka omisti Myllykosken tilan. Rakennusmestari esitteli hyvin auliisti maanviljelysinsinöörille laajamittaista suonviljelysraivaustaan, joka oli tuonut tilalle viimeisten vuosien aikana lisää vaurautta. Se ihastutti Neoviusta, joka totesi suon lepäävän ”fosforsyrehaltig leralf” eli fosforihappopitoisen savimaan päällä. Hänen mukaansa myös vehmas vuosikasvu ja apilakylvö osoittivat jo itsessään erinomaisen hyvää maanlaatua. Se ei ollut kuitenkaan rakennusmestari Vikmanin mukaan hänen tilallaan mitenkään poikkeuksellista verrattuna seutuun yleensä.

Maatalous peruselinkeino

Neoviuksen tavoitteellinen ideologia tuli tuolloin myös hyvin esille, sillä hän totesi pettyneenä, ettei maanviljelys ollut kehittynyt alueella huolimatta sen erinomaisista mahdollisuuksista. Maatalous oli insinöörin katsomuksen mukaan maaseudun peruselinkeino.

Neovius toi myös esille näkemyksenään erityisesti juuri Oulun läänin osalta, että valtion kustannuksella olisi tullut kuivattaa laajoja kruununmaalla olleita soita ja antaa niitä sen jälkeen tilattomalle väestölle vuokraviljelmiksi. Hänen mukaansa talolliset, vaikka he tulivat omistamaan kuivatusten avulla yhä lisää viljelykelpoista maata, eivät niitä vuokranneet tilattomille kuin mitä ankarimmin vuokraehdoin. Kysymys tilattoman väestön asemasta oli 1800-luvun loppuvuosina tullut polttavaksi ongelmaksi, sillä nopeasti kasvanut väestö oli nimenomaan tilatonta ja heidän sosiaalinen asemansa jatkuvasti heikentynyt. Neoviuksen mukaan tuolloin jo toteutettuja kruununsoiden kuivatuksia oli tehty kaukaisilla asumattomilla seuduilla, joihin ei ollut edes teitä, mutta jos suonkuivatuksia olisi tehty väkirikkailla alueilla ja teiden läheisyydessä, olisivat näin syntyneet viljelysmaat tulleet myös helposti tilattoman väestön käyttöön.

Tavoitteet kuvaavat myös niitä pyrkimyksiä, joita 1800-luvun lopulla ympäristöön kohdistuneilla toimenpiteillä oli. Maaseudun elinolojen kohentamiselle oli mitä suurin tarve – aivan sananmukaisesti inhimillisen elämänlangan katkeamisen estämiseksi.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Pohjoisen maanviljelysinsinööripiirin vuosikertomukset 1892–1902. Maataloushallitus. Kansallisarkisto
Julkaistu 12.8.2019 klo 12.57, päivitetty 12.8.2019 klo 13.01
Aihealue: