Sota- ja jälleenrakennusvuodet

Suomalaisen yhteiskunnan nopea taloudellinen ja elinkeinollinen kehitys pysähtyi toisen maailmansodan koettelemuksiin. Talvisodan syttyminen 30. marraskuusta 1939 merkitsi yhteiskunnan siirtymistä poikkeusoloihin ja monet siviiliajan toiminnot tyrehtyivät tai saivat uudenlaisia muotoja.

Vihanninjoen perkaustyö jatkui läpi jatkosodan vuosien. Kuvassa on myös vintturista tehty käsinosturi eli nostoraana.
Vihanninjoen perkaustyö jatkui läpi jatkosodan vuosien. Kuvassa on myös vintturista tehty käsinosturi eli nostoraana.

Siviilityöt sotavuosina

Sota vaikutti suoraan esimerkiksi Oulun maanviljelysinsinööripiirin käytännön hallinnollisiin toimintoihin, sillä miespuolinen henkilökunta kutsuttiin palvelukseen. Sinänsä lyhyt sotavaihe ei talven vuoksi ehtinyt vaikuttaa kuivatustöihin. Talvisota päättyi kolmen ja puolen kuukauden taistelujen jälkeen 13. maaliskuuta 1940 ja miehet palasivat kesäkuun alussa 1940 takaisin töihin.

Reilun vuoden mittainen rauhan vaihe katkesi uuden sodan syttyessä kesäkuussa 1941. Asepalvelukseen joutuivat lähes kaikki insinöörit ja rakennusmestarit. Vireä uudishanketoiminta pysähtyi liikekannallepanon vuoksi, samoin pika-asutuslain toimeenpano.

Siviilitoiminnot jatkuivat maanviljelysinsinööripiirissä läpi raskaiden sotavuosien lähes normaalilla tavalla joskin supistettuina, sillä sotavuonna 1942 tehtiin 66 tutkimusta, joista uusia vireille pantuja hankkeita, ja vuoden 1943 aikana jopa edellisvuotta enemmän eli 67 tutkimusta. Merkittävin niistä oli Kuusamon jakokuntain vesiperäisten maitten kuivatustutkimus lähes 1 200 hehtaarin alueelta isonjaon edistämiseksi.

Kesällä 1944 Oulun maanviljelysinsinööripiirin toiminta oli jälleen lähes pysähdyksissä, sillä piiri-insinööriä ja yhtä rakennusmestaria lukuun ottamatta kaikki miehet oli komennettu armeijan palvelukseen kireän rintamatilanteen vuoksi. Syksyllä katkesivat myös kulkuyhteydet Pohjois-Suomen sotatoimien aikana. Paluu rauhanaikaan oli kuitenkin edessä ja samalla myös uudelleen ratkaistavana siirtoväen asuttamisen mittavat kysymykset.

Maanhankintalain toimeenpano

Pika-asutustöitä tehtiin Oulun maanviljelysinsinööripiirissä yhä vuonna 1944 seitsemässä paikassa, jotka oli otettu lain mukaisesti asuttamiskohteiksi välirauhan aikana. Kyse oli marraskuussa 1941 muodostetun asutuslainsäädäntötoimikunnan eli Jutilan komitean ja sen heinäkuussa 1943 jättämän mietinnön suuntaviivojen mukaisesta toiminnasta.

Jutilan komitean mietinnössä esiteltiin säädöksiä sodan päättymisen jälkeisen ajan toimenpiteistä maan hankkimiseksi rintamamiehille, sotainvalideille ja sotaorvoille, mutta komitea ei tuonut esille mahdollisen siirtoväen asemaa. Sellaista tilannetta ei vielä sodan kestäessä nähty olevan. Kun aselepo solmittiin 4. syyskuuta 1944, Suomelle jäivät vuoden 1940 Moskovan rauhan rajat. Myös Petsamo menetettiin ja Porkkalasta tuli Neuvostoliiton vuokra-aluetta.

Syksyllä 1944 odotti sekä rintamamiesten että suurisuuntainen, yli 400 000 hengen siirtoväen asuttaminen. Asutustoiminta saatiin käyntiin huhtikuussa 1945 hyväksytyn maanhankintalain mukaisesti.

Maanhankintalain toimeenpanosta vastasivat monet eri elimet, joista ylin johto oli maatalousministeriöllä ja sen asutusasianosastolla. Ohjausjärjestelmä oli mutkikas, mutta silti se toimi varsin jouhevasti. Pohjois-Pohjanmaalla vastasi maanhankintalain käytännön toimeenpanosta neljä organisaatiota: maanlunastuslautakunnat, asukkaanottolautakunnat, Oulun läänin talousseura ja maanviljelysinsinööripiiri. Niitä varten annettiin kesäkuussa 1945 erityinen säädös, jonka nojalla myös Oulun läänin talousseura sai asutusvaliokunnan alaisuudessa useita keskeisiä maanhankintalain toimeenpanotehtäviä toiminta-alueellaan. Talousseuran alue kattoi Pohjois-Pohjanmaan mutta ei Kalajokilaaksoa, joka oli osa Keski-Pohjanmaata.

Raivaustoiminnan toteuttaminen

Oulun maanviljelysinsinööripiiri osallistui maanhankintalain toimeenpanoon maanviljelylle sopivien alueiden tutkimuksilla sekä kuivatus- ja tiehankkeilla. Maanhankintalain nojalla perustettiin laajoja asutusalueita sekä rintamamiestiloja asumattomille korpiseuduille, jonne lain mukaan piti myös rakentaa asutustiet. Ne tulivat maanviljelysinsinööripiirien tehtäviksi. Oulun läänissä asutusteitä rakennettiin 1950-luvun loppupuolelle saakka useita satoja kilometrejä – yksin Kainuuseen 240 kilometriä.

Toinen tienrakennuttajataho oli metsähallitus, joka teki valtionmetsiin metsäautoteitä puutavaran hankintaa varten 1950-luvulta lähtien. Yleisten teiden rakentajana oli tie- ja vesirakennushallitus.

Maanhankintalain mukaiset kuivatustyöt hoituivat valtion ja maanviljelysinsinööripiirien toimesta, mutta tilan raivaus jäi useimmiten asukkaalle itselleen. Valtion raivaus oli lähinnä perusraivausta, eikä kylmillä tiloilla valtion raivaus saanut ollakaan kuin korkeintaan kymmenen prosenttia lopullisesta peltoalasta. Muussa tapauksessa maansaaja olisi menettänyt oikeuden uudistilan perustamispalkkioon.

Kylmiksi tiloiksi määriteltiin sellaiset viljelystilat, joilla maatalousmaan tuotto perustamisvaiheessa jäi alle 10 prosenttiin täysitehoisesta tuotosta eikä tilalla ollut tarpeellisia tuotantorakennuksia.

Laskettiin, että hehtaarin raivaus kannokossa vaati noin 100 miestyöpäivää eli liki neljän kuukauden kokoaikaisen työpanoksen. Koneurakoitsija saattoi tehdä vastaavan työn puskutraktorilla eli Caterpillar-telaketjutraktorilla yhden päivän aikana.

Kiivaan jälleenrakennusajan raivaustoiminnan jälkeen maanviljelysinsinööripiirin tehtäviin tuli 1960-luvun kuluessa mukaan enenevässä määrin myös vesijohto- ja viemäröintitöitä, mikä osaltaan kuvasti painopisteen muutosta yksinomaisesta maatalouden raivaus- ja edistämistyöstä laveammin ympäristönhoidollisiin tehtäviin. Taustalla oli koko yhteiskunnan murros ja maatalouspolitiikan suunnanmuutos 1960-luvulla. Tarvetta tuli myös uuden, vuonna 1961 säädetyn vesilain mukaisten vesistökatselmusten toimituksiin liittyneiden tehtävien hoitoon. Kaiken kaikkiaan jälleenrakennuskauden voidaan katsoa päättyneen 1960-luvun alkuvuosina, jolloin maanhankintalain mukaiset toimenpiteet oli saatu toteutettua. Yhteiskunta oli elpynyt sodan rasituksista ja elintason vähitellen kohotessa alkoi näkyä merkkejä myös yhteiskunnan murroksesta. Vaikutukset näkyivät myös ympäristössä.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Oulun maanviljelysinsinööripiirin vuosikertomukset ja toimitukset 1940–1944. Oulun vesipiirin arkisto. OMA.
  • Roiko-Jokela 2004
  • SVT XXX: Asutustilastoa B. C. 1 1945–1947
Julkaistu 9.9.2019 klo 13.43, päivitetty 9.9.2019 klo 13.41
Aihealue: