Maatalouden edistämistä keskusvirastoissa

Alavieskan Jukulaisojan koskipaikka ennen sen perkaamista 1926.
Alavieskan Jukulaisojan koskipaikka ennen sen perkaamista 1926.

Koskenperkausjohtokunta

Talousseuratoiminta oli alkusiemen myös Suomen oman keskushallinnon muotoutumiselle. Kaksi vuotta Suomen talousseuran perustamisen jälkeen joulukuussa 1799 kuningas Kustaa IV Aadolf antoi julistuksen Kuninkaallisen Koskenperkauksen Directionin eli Koskenperkausjohtokunnan perustamisesta: ”Koskenperkamisesta Suuresa Ruhtinan-Maasa Suomesa”. Uusi johtokunta keskittyi Suomen vesistöissä olleiden koskien perkauksiin, jotka tehtävät se peri Suomen Talousseuralta. Tosin kuninkaallisessa julistuksessa todetaan perustamisen syyksi jatkuvat tulvat, jotka aiheuttivat suomalaisille kärsimyksiä:

"mitä tunduwata wahingota ja wastusta yxi suuri osa Suuren-Ruhtinan Maan Suomen Asuwaisista wetten ylitsewuotamisesta täytywät kärsiä heidän ruokotulla maallansa."

Vahinkojen ehkäisemiseksi johtokunnan tuli ryhtyä perkaamaan koskia "wedenjuowilta”.

Koskenperkausjohtokunnan toiminta lakkasi vuonna 1808 Suomen sodan puhjettua, mutta vuonna 1816 sen seuraajaksi muodostettiin Keisarillinen koskenperkaus- ja kanavatoimen johtokunta. Samana vuonna senaatti myös esitti keisarille, että valtion mailla olleet suuret suot oli kuivatettava valtion varoin ja sen jälkeen vuokrattava yksityisille viljelijöille. Toteuttamista varten perustettiin tuolloin erityinen suonviljelylainarahasto ja vuonna 1823 maanviljelyslainrahasto.

Koskenperkausjohtokunnan päätehtävät olivat 1840- ja 1850-luvulla vesistörakentaminen ja maanviljelyksen edistäminen ennen kaikkea kuivatustöiden avulla. Jo muutaman vuoden kuluttua Koskenperkausjohtokunnan toiminnan käynnistymisestä sen vaikutus näkyi myös Oulun läänissä, kun vuonna 1823 aloitettiin Oulujoen venereittien suuritöinen kunnostus. Työtä tehtiin insinööri F. A. Hällströmin johdolla viidessä koskessa kymmenen vuotta, jonka jälkeen läänin maaherrakin saattoi todeta, että joki oli ”ansenligen upprensad” eli melkoisen perattu. Hällström oli merkittävä hahmo Pohjois-Suomen 1800-luvun alkuvuosikymmenien vesistöjen ja maanteiden rakentamisen suunnittelijana ja päällikkönä.

Keskushallinnon uudistaminen

Senaatin alainen keskushallinnon järjestelmä sai uusia muotoja 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1860 annetulla asetuksella perustettiin senaatin maanviljelys- ja yleisten töiden toimituskunta, joka vastasi suunnilleen samaa kuin myöhemmin ministeriö. Sen tehtäviksi määriteltiin viisi kokonaisuutta: maatalous, karjanhoito, vesistöjen perkaukset ja kunnostukset, maanmittaus sekä liikenneyhteydet. Ympäristöhistorian näkökulmasta tehtävät olivat siten keskeisesti ihmisen ympäristöön kohdistuvia ohjaavia toimintoja. Tehtävien hallinnointia varten muodostettiin toimituskunnan alaisuuteen neljä virastoa, joista tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen toimialaksi määrättiin paitsi nimensä mukaisesti liikennejärjestelmien parantaminen ja hallinnointi niin myös joenperkauksia, järvenlaskuja ja soiden kuivatuksia koskevat asiat.

Vuonna 1869 toimituskunnan nimi muutettiin yksinkertaisesti muotoon maanviljelystoimituskunta. Kulkulaitosasiat olivat vielä tuolloin etusijalla maatalouteen nähden, ja niitä hoidettiin tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksessa. Sen nimi tiivistyi vuonna 1887 muotoon tie- ja vesirakennusten ylihallitus, jolle annettiin samalla myös uusi johtosääntö. Liikenneyhteyksien lisäksi sen tuli vastata edelleen järvenlaskuista ja kuivatustöistä.

Maataloushallituksen perustaminen

Maatalouden kehittämisasiat olivat nousseet näkyvästi esille 1870-luvulla, kun senaattori Oscar Norrmén tuli maanviljelystoimituskunnan päälliköksi vuonna 1873. Tosin vuosikymmentä aikaisemmin vuodesta 1865 lähtien Mustialassa oli alettu antaa opetusta agronomilinjalla, mutta jo kaksi vuotta ennen sitä oli perustettu lääninagronomien virkakunta, jonka pätevyysvaatimuksena oli kuitenkin tuolloin vielä maanmittaustutkinto. Agronomien pääasiallinen tehtäväkenttänsä oli alkuvaiheessa meijerien valvonta ja pienimuotoiset maatalouden vesistötöiden hoitaminen.

Senaattori Norrmén ajoi määrätietoisesti itsenäisen keskusviraston perustamista myös maatalouden alalle. Käänteentekevä vaihe oli vuoden 1883 maaliskuussa Helsingissä pidetty maatalousjärjestöjen kokous eli kolmannet agronomipäivät. Siellä perustettiin erityinen komitea selvittämään keskusviraston perustamista, mutta asiassa ei vielä tuolloin päästy eteenpäin. Maanviljelyshallitus perustettiin lopulta vasta vuonna 1892 laajemman keskusvirastojen uudistustyön yhteydessä. Tuolloin muodostettiin yhdeksän senaatin toimituskuntaa, muun muassa kulkulaitosten toimituskunta.

Maanviljelyshallituksen muodostivat ylitirehtööri päällikkönä sekä maanviljelysyli-insinööri ja ”maanviljelyksen-ylitarkastelija”. Päällikön virkaan nimitettiin toukokuussa 1892 Nils Grotenfelt. Yli-insinööri oli hallituksen ”kakkosmies” päällikön jälkeen ja virkaan vaadittiin maanviljelysinsinöörin tutkinto. Tehtävään valittiin insinöörin sijasta kuitenkin valtionagronomi K. J. Forsberg. Hän kuoli vuonna 1901. Yli-insinöörin viran väliaikaiseksi hoitajaksi määrättiin muodollisestikin pätevä Bengt Lille, mutta koska hän ei suostunut antamaan todistusta venäjän kielen taidostaan, sitä hän toki osasi, niin häntä ei voitu nimittää vakinaisesti tehtävään.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Lähdeoja 1970
  • Savolainen 1999
  • Stenvall 2000
  • Tiihonen 1999
  • Viertola 1974
  • Vihola 2004
Julkaistu 15.7.2019 klo 13.34, päivitetty 15.7.2019 klo 13.36
Aihealue: