Merinisäkkäät ja linnut Itämeren tilan indikaattoreina

Indikaattorit kertovat Itämeren nykytilasta ja kehityssuunnasta - onko tila parantunut, ennallaan vai huonontunut. Merinisäkkäiden (harmaahylje eli halli ja itämerennorppa) ja merilintujen tilaa seuraamalla saadaan tietoa sekä merieläinpopulaatioiden hyvinvoinnista että koko Itämeren nykytilasta.

Merinisäkkäät ja linnut Itämeren tilan indikaattoreina

Indikaattorit suhteessa meren tilaan

Harmaahylkeen eli hallin populaation runsaus, levinneisyys, lisääntyminen ja ravitsemustila vastaavat meren hyvän tilan määritelmää kaikilla Suomen merialueilla. Pohjanlahdella myös itämerennorpan populaation runsaus, levinneisyys, lisääntyminen ja ravitsemustila vastaavat hyvän tilan määritelmää. Saaristomerellä ja Suomenlahdella itämerennorpan runsaus ja levinneisyys eivät vastaa hyvää tilaa, eikä vähälukuisen osapopulaation kuntoa ole voitu näillä alueilla arvioida. Suomen hallikannan koko on vuosina 2011-2016 vaihdellut 10 000 yksilön molemmin puolin. Valtaosa halleista sijoittuu lounaiseen saaristoon. Suomen itämerennorpista suurin osa (yli 80 %) elää Perämerellä ja siellä norppakanta on kasvanut vuosittain noin 5 %.

Hallien ravitsemustila, josta kertoo metsästettyjen ja sivusaaliiksi joutuneiden esiaikuisten hallien traanin paksuus, on vaihdellut 2000-luvulla. Vuoteen 2010 asti hallien traanikerros oheni, mutta on sen jälkeen paksuuntunut ja vaihdellut. Itämerennorppien ravitsemustila on 2000-luvulla kehittynyt samansuuntaisesti. Suomen aineistosta laskettu synnyttäneiden hallinaaraiden osuus vuosina 2014-2016 oli 93 %, mikä osoittaa hyvää tilaa. Itämerennorppanaaraiden synnyttäneiden osuus vuosina 2007-2016 oli 72 %, mikä on alle hyvän tilan raja-arvon.

Itämeri on tärkeä lepäily-, ruokailu-, lisääntymis- ja talvehtimisalue noin 80 lintulajille. Suomessa pesivien lajien seurannassa on mukana 29 merilintulajia. Niistä 14 lajin tila on heikentynyt vuoden 1980 jälkeen ja yhtä monen lajin parantunut. Koko Itämeren alueen pesimälinnuston tilaa arvioidaan 26 lajin perusteella. Niistä 9 lajin tila on heikko.

Pesimälintujen lisäksi Itämerellä talvehtii vuosittain lukuisia muita vesilintuja. Koko Itämeren tilaa kuvaavassa arviossa on mukana 27 alueella talvehtivaa lajia. Niistä 5 lajin tila on arvioitu heikoksi, ja peräti 16 lajin kannat ovat pienenemässä. Suomen merialueella jäätä on viime vuosina ollut vähemmän ja lyhyemmän aikaa kuin ennen, minkä takia merilinnut ovat runsastuneet.

Merilintujen joukkokuolemia on havaittu ajoittain vuodesta 1992 lähtien, mutta tutkimuksista huolimatta niille ei useimmiten ole löytynyt yksittäistä selitystä.

Merinisäkkäät ja linnut meren tilan vertailukuva

Hylje- ja merilintuindikaattorit

Julkaistu 19.12.2016 klo 9.41, päivitetty 8.1.2018 klo 10.05