Ympäristömyrkkyjen seuranta

Ympäristömyrkkyjen seurannassa tutkitaan haitallisten aineiden pitoisuuksia merivedessä, pohjasedimentissä ja kaloissa sekä kuormitusta eri päästölähteistä. Seuranta kattaa noin 20 yhdisteryhmän pitoisuuksien seurannan avomerellä ja rannikolla. Haitallisten aineiden yksittäisiä päästölähteitä ovat rannikoiden teollisuuslaitokset ja jätevedenpuhdistamot. Myös jokien kautta ja ilmaperäisenä laskeumana mereen kulkeutuu haitallisia aineita.

Seurannassa tarkastellaan myös alusten öljypäästöjä sekä Itämeren radioaktiivisuutta ja radioaktiivisten aineiden päästöjä.

Seurannan yleisenä tavoitteena on varmistua, että haitallisten aineiden pitoisuudet ovat tasoilla, jotka eivät aiheuta haitallisia biologisia vaikutuksia meriympäristössä. Ympäristömyrkkyjen seurantaan sisältyy myös ihmisravinnon epäpuhtauksien seuranta, joka kattaa haitallisten aineiden pitoisuudet syötäviksi tarkoitetuissa kaloissa. Seurannan tavoitteena on, etteivät lainsäädännössä asetetut raja-arvot ylity niin, että kalojen käyttöä ihmisravinnoksi on tarve rajoittaa

Seurantamenetelmät

Avomeren haitallisten aineiden pitoisuuksia seurataan kalanäytteiden, vesinäytteiden, planktonnäytteiden ja merenpohjan sedimenttinäytteiden perusteella. Kalanäytteitä kerätään vuosittain neljältä ja sedimenttinäytteitä kolmelta eri seurantapaikalta. Avomerellä sedimentit kerätään joka toinen vuosi. Vesinäytteitä kerätään kaksi kertaa vuodessa öljyanalyyseihin ja kerran vuodessa fykotoksiinien analysoimiseksi. Kalanäytteenotossa keskitytään tarkastelemaan silakoissa esiintyviä haitallisia aineita määrittelemällä niiden pitoisuudet ja kalan rasvaprosentti. Seurannassa kerätyistä silakoiden maksanäytteistä arvioidaan myös haitallisten aineiden vaikutusta kaloihin yleistä stressiä kuvaavan lysosomikalvon stabiilisuuden perusteella.

Haitallisten aineiden mitattavat yhdisteryhmät on esitelty erikseen taulukossa (ks. alla). Avomeren haitallisten aineiden seuranta on alkanut 1970- ja 1980-luvulla. Seurannasta vastaavat Suomen ympäristökeskus SYKE, Luonnonvarakeskus LUKE ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Rannikkoalueilla haitallisten aineiden pitoisuudet määritetään ahvennäytteistä, vesinäytteistä ja merenpohjan sedimenttinäytteistä. Näytteet otetaan 10 seuranta-alueelta, joissa kalanäytteitä otetaan vuosittain, vesinäytteet kuukausittain jäättömänä aikana ja sedimenttinäytteet kolmen vuoden välein. Mitattavat yhdisteryhmät on esitelty erikseen taulukossa (ks. alla).

Rannikkovesien seuranta on alkanut silakan seurantana 1970-luvulla, mutta nykymuodossaan ahventen rannikkoseuranta on alkanut vuonna 2012. Seurantaa suorittavat Suomen ympäristökeskus SYKE, rannikon ELY-keskukset, Luonnonvarakeskus LUKE ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

 

Mitattavat yhdisteryhmät

Avomeri

Rannikko

Dioksiinit (PCDD/F) ja muut dioksiininkaltaiset yhdisteet

(koplanaariset CB:t)

Silakka

Ahven

Polybromatut difenyylieetterit (PBDE)

Silakka

Ahven

Perfluoratut yhdisteet (PFAS)

Silakka

Ahven

Heksabromisyklododekaani (HBCDD)

Silakka

Ahven

Orgaaniset tinayhdisteet (kuten TBT ja TPhT)

Sedimentti

Sedimentti

Heksaklooribentseeni (HCB),

Heksaklooributadieeni (HCBD) (vain ahven),

Heksaklorosykloheksaani (α- ja γ-HCH),

Diklooridifenyylitrikloorietaani (DDT)

Silakka

Ahven

Dikofoli ja heptakloori

Silakka

Ahven

Raskasmetallit (Hg, Cd, Pb, Co, Ni, Cu ja Zn)

 

-

Vesinäyte

(Hg ahvenesta)

Öljy

Merivesi

-

Maksatoksiinien (nodulariini-R ja mikrokystiini-LR)

kokonaismäärä

Silakka

Merivesi

-

Lysosomikalvon stabiilisuus

Silakka

Ahven

4-kloori-2-metyylifenoksietikkahappo (MCPA)

-

Vesinäyte

Di(2-etyyliheksyyli) ftalaatti (DEHP)

-

Vesinäyte

Nonyylifenoli (NP)

-

Vesinäyte

Polyaromaattiset hiilivedyt

(Vesipuitedirektiivin priorisoimat PAH-yhdisteet)

-

Testataan mittauksia

häkitetyistä simpukoista

Haitallisten aineiden mitattavat yhdisteryhmät

 

Haitallisten ja vaarallisten aineiden luvallisia päästöjä rannikkovesiin seurataan niiltä ympäristöluvan varaisilta laitoksilta (yhteiskuntajätevedenpuhdistamot, teollisuus), joilta löytyy päästötietoja. Seuranta kerää tietoa haitta-aineiden pitoisuuksista lupamenettelyn kautta. Tietoa kerätään laitosten jätevesistä, joista mitataan tiettyjen metallien (Cd, Hg, Pb, Ni, Cr, Cu) ja MCPA-fenoksihapon pitoisuuksia. Yhdistämällä pitoisuudet virtaamatietoihin arvioidaan päästöt kaikille meren osa-alueille lukuun ottamatta Ahvenanmerta ja Pohjoista Itämerta. Metallien päästötietoa löytyy 1990-luvun alusta lähtien. Seurantaa suorittavat ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus (SYKE).

Jokien kautta mereen päätyviä haitallisia ja vaarallisia aineita seurataan mereen laskevien jokien suulta. Seurannassa mitataan metallien (Cd, Hg, Pb, Ni, Cr, Cu) ja MCPA-fenoksihapon pitoisuuksia ja joen virtaamaa. Metalleja mitataan 18 mereen laskevan joen suulla, joista noin 15 seurantapaikalla mitataan elohopeaa. MCPA:ta mitataan noin 3 – 8 joen suulta. Mittauksia tehdään joka vuosi 12 kertaa. Seuranta on aloitettu metallien osalta vuonna 1975 ja MCPA:n osalta vuonna 2007. Seurantaa suorittavat ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus (SYKE).

Haitallisten aineiden ilmaperäistä laskeumaa arvioidaan ilma-analytiikkaan sekä ilmapäästöihin ja kulkeutumiseen perustuvalla mallinnuksella (EMEP/MSC-E:n MSCE-HM-malli). Mallissa arvioidaan metallien (Cd, Hg, Pb) ja dioksiinien laskeumia, jotka perustuvat mitattuihin tai laskennallisiin laitosten tai sektoreiden vuosipäästöihin. Mallinnuksella tuotettu tieto kattaa koko Suomen merialueen ja se ilmoitetaan vuosiarvona. Seuranta on aloitettu vuonna 1990. Seurantaa suorittaa Suomen ympäristökeskus (SYKE).

Itämeren öljypäästöjä seurataan valvontalennoilla havaittujen alusöljypäästöjen perusteella. Valvonta keskittyy vilkkaimmin liikennöityjen laivaväylien läheisyyteen. Suomen merialueista Pohjoisen Itämeren aluetta valvotaan valvontalentokoneilla vuosittain 600 – 700 tunnin ajan jo koko Itämerellä valvontaa tehdään yhteensä 5000 – 6000 tuntia vuodessa. Merialueita valvotaan myös satelliittikuvien perusteella. Havaitut mahdolliset öljypäästöt tarkastetaan valvontalennoilla. Öljypäästöjen valvonta lentokoneilla on alkanut Suomessa vuonna 1995. Seurantaa suorittavat Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Rajavartiolaitos.

Radioaktiivisuutta Itämeressä seurataan Suomen merialueilla seitsemällä rannikkoasemalla ja seitsemällä avomeriasemalla. Seurannan mittaukset tapahtuvat vuosittain toistettavilla kalanäytteenotoilla (hauki, silakka) sekä merivesi- ja sedimenttinäytteillä. Näytteistä mitataan radioaktiivisten Cs-137 ja muiden gammanuklidien pitoisuudet sekä osassa näytteistä myös Sr-90, Pu-239 ja -240 -pitoisuudet. Radioaktiiviset aineet Itämeressä ovat pääosin peräisin 1986 tapahtuneesta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta sekä 1950- ja 1960-luvuilla suoritetuista ilmakehän ydinasekokeista. Radioaktiivisten aineiden seuranta on aloitettu Suomessa säännöllisesti vuonna 1974. Seurantaa suorittaa Säteilyturvakeskus (STUK).

Radioaktiivisten aineiden päästöjä mereen seurataan ydinvoimalaitosten päästöjen ja jokivesien radioaktiivisuuden mittauksilla. Voimaloista seuranta kattaa rannikkovesiin radioaktiivisia aineita päästävät Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalat. Jokivesien radioaktiivisten aineiden pitoisuuksia seurataan Kymi-, Kokemäen-, Oulu- ja Kemijoella. Päästöjä seurataan ydinvoimaloilta neljännesvuosittain sekä jokisuilta kaksi kertaa vuodessa touko- ja lokakuussa. Ydinvoimaloiden näytteenotossa mitataan tritiumin, beta-aktiivisten aineiden ja gamma-aktiivisten aineiden pitoisuuksia sekä jokivedestä Cs-137 ja Sr-90 pitoisuuksia. Ydinvoimaloiden päästöjen seuranta on aloitettu laitosten valmistumisesta lähtien 1970-luvulla ja jokivesien seuranta on aloitettu1960-luvulla. Seurantaa suorittaa Säteilyturvakeskus (STUK).

Ihmisravinnon epäpuhtauksien seurannassa keskitytään kahdesta kalalajista (silakka ja ahven) löytyviin ympäristömyrkkyihin sekä kasviplanktonissa oleviin maksamyrkkyihin. Silakkaa pyydetään neljältä seuranta-alueelta ja ahventa koko rannikkoalueelta. Kaloja kerätään kaikilta seuranta-alueilta vuosittain ja vaikutukset analysoidaan vuosittain. Silakat pyydetään syksyllä ja ahvenet kudun jälkeen kesä-syyskuussa. Meriveden maksamyrkyllisiä fykotoksiineja mitataan vesi- ja kasviplanktonnäytteistä, joita kerätään yhdeksältä seuranta-asemalta. Kaloista ja vesinäytteistä määriteltävät haitalliset aineet on esitelty erikseen taulukossa (ks. alla). Elintarvikkeiden haitta-aineiden jäämäseurantaa on toteutettu vuosikymmeniä. Viimeisin laaja kartoitus kalojen haitta-aineista on tehty 2009-2010. Fykotoksiinien seuranta alkoi vuonna 2014. Seurannasta vastaavat Suomen ympäristökeskus (SYKE), Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Luonnonvarakeskus LUKE ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

 

Silakasta ja ahvenesta

Kasviplanktonista

Polyklooratut dibentso-p-dioksiinit ja

dibentsofuraanit (PCDD/F)

Maksatoksiinit

(nodulariini-R ja mikrokystiini-LR)

Dioksiinin-kaltaiset polyklooratut

bifenyylit (dl-PCB)

 

Polybromatut difenyylieetterit

(PBDE ml. deka-BDE)

 

Perfluoratut yhdisteet

(PFAS kuten PFOS ja PFOA)

 

Raskasmetallit

(As, Cd, Hg, Ni, Pb, Co, Ni ja Cu)

 

Fykotoksiinit (maksamyrkkyjen

kokonaispitoisuus; vain silakka)

 

Ihmisravinnon epäpuhtauksien mitattavat yhdisteet

 

Öljyä rantakalliolla 556px
Öljyä rantakalliolla © Kuva: Jouko Pirttijärvi / YHA-kuvapankki
 
Itämeren silakoissa yhä vähemmän ympäristömyrkkyjä – päästöjen rajoitukset vaikuttavat 21.3.2018
Pohjanlahdelta ja Suomenlahdelta pyydettyjen silakoiden dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat pienentyneet 2000-luvullaalle puoleen, selviää uudesta tutkimuksesta. Mittaustuloksissa näkyy näille ympäristömyrkyille asetettujen kansainvälisten sopimusten ja rajoitusten teho.
Lue lisää
Julkaistu 21.11.2016 klo 10.29, päivitetty 21.11.2016 klo 10.28