Hyppää sisältöön

Merinisäkkäiden, -lintujen ja kalojen seuranta

Merinisäkässeuranta

Merinisäkkäiden seurantaohjelmassa seurataan Suomen merialueilla esiintyviä hylkeitä, joita ovat harmaahylkeet, eli hallit sekä itämerennorpat. Seurannassa tarkastellaan hylkeiden levinneisyyttä, runsautta, lisääntymismenestystä ja yksilöiden kuntoa. Suomen merialueilla esiintyy myös hammasvalaisiin kuuluva pyöriäinen, jota seurataan sen säännöllisillä esiintymisalueilla Pohjoisella-Itämerellä ja Ahvenanmerellä.

Seurantaohjelman tavoitteena on taata hylkeiden luonnonmukaisten kantojen elinvoimaisuus ja säilyminen. Metsästys, sivusaaliiksi joutuminen tai haitalliset aineet eivät saa vaarantaa hyljepopulaatioiden levinneisyyttä tai terveydentilaa. Hylkeiden runsaus, levinneisyys ja terveydentila kertovat myös Itämeren meriympäristön tilasta.

Hyljeseurannan vastuuviranomainen on Luonnonvarakeskus (Luke). Pyöriäisseurannan vastuuviranomainen on ympäristöministeriö.

Yleisenä ympäristötavoitteena on: ”Luonnonvarojen käyttö on kestävää eikä vaaranna meriympäristön hyvän tilan saavuttamista tai ylläpitämistä”. 

Seurantamenetelmät

Hylkeiden runsautta ja levinneisyyttä tutkitaan lentokonelaskennoilla, joilla seurataan hyljekannoissa tapahtuvia muutoksia. Lentokonelaskennat suoritetaan erikseen halleille ja norpille.

Hallien kannat lasketaan keväisin toukokuussa, jolloin hylkeet kerääntyvät rannoille ja ulkosaariston luodoille vaihtamaan karvansa. Laskenta suoritetaan valokuvaamalla lentokoneesta kaikki tunnetut hyljeluodot 2 – 3 kertaa ja kuvista lasketaan hylkeiden yksilömäärät. Hallien kantaa on seurattu vuodesta 2000 lähtien.

Norppakannat lasketaan huhtikuussa meren kiintojään alueelta. Laskennoissa lennetään ennalta määritettyjä linjoja pitkin ja lasketaan kaikki havaitut yksilöt. Havaittujen yksilöiden ja jääalan osuuden perusteella lasketaan norppien määrä koko jääalueella. Norppakantoja on seurattu vuodesta 1988 lähtien.

Hylkeiden terveydentilaa tutkitaan näytteistä, joita saadaan metsästetyistä sekä kalastajien sivusaaliiksi joutuneista yksilöistä. Näytteistä lasketaan hylkeen rasvakerroksen, eli traanin paksuus millimetreissä sekä hylkeiden tiinehtyvyys. Tiinehtyvyydellä tarkoitetaan synnyttäneiden tai tiineiden naaraiden osuutta kaikista naaraista. Näytteitä kerätään ammutuista yksilöistä metsästyskaudella 16.4.-31.12 (Ahvenanmaalla 16.4.-31.1.) sekä kalastajien sivusaaliiksi jääneistä yksilöistä muina vuodenaikoina.

Pyöriäisen esiintymistä Suomen aluevesillä seurataan akustisilla menetelmillä Pohjois-Itämeren ja Ahvenanmeren alueella, missä laji esiintyy säännöllisesti. Seurannan toteuttaa Turun ammattikorkeakoulu. Tietoja täydennetään yleisöhavainnoilla.

Lisäksi kerätään tietoa pyyntivälineisiin menehtyneiden hylkeiden ja pyöriäisten määristä, mikä kuvaa ihmisen vaikutusta niiden kuolleisuuteen. Pyyntiluvanvaraisten eläinten – kuten hylkeiden – saalistiedot saadaan pyyntilupajärjestelmän kautta.

Harmaahylje 556px
Harmaahylkeitä © Kuva: Antti Below / YHA-kuvapankki

 

Merilintuseuranta

Merilintujen seurantaohjelmassa kerätään tietoa:

  • saariston merilintujen pesimäpopulaatioiden määrästä ja levinneisyydestä
  • talvehtivien merilintujen määrästä ja levinneisyydestä
  • merilintujen joukkokuolemista
  • merikotkien pesimämenestyksestä
  • metsästyssaalista

Seurannan tavoitteena on varmistaa merilintujen suojelutason riittävyys, jolloin ympäristömyrkyt, elinympäristöjen tila tai metsästys eivät saa vaarantaa merilintukantojen luonnollista esiintymistä ja runsautta. Yleisenä ympäristötavoitteena on:: ”Luonnonvarojen käyttö on kestävää eikä vaaranna meriympäristön hyvän tilan saavuttamista tai ylläpitämistä”. Alatavoitteena on ”LUVA 3: Metsästyssaalis mitoitetaan kestäväksi haahka- ja allikantojen tilaan nähden”.

Seurantamenetelmät

Saariston pesimälintujen runsautta ja levinneisyyttä seurataan 45 alueella, jotka kattavat kaikki Suomen rannikot. Seuranta-alueista 20-30 lasketaan vuosittain ja kaikki alueet vähintään kolmen vuoden välein. Seurannassa lasketaan 31 vesi- ja saaristolintulajin emojen ja pesien lukumäärä. Pesimäpopulaatioiden seuranta alkoi jo vuonna 1948, jolloin seuranta-alueita oli 6. Seuranta laajeni vähitellen niin, että vuonna 1986 valtakunnallinen seuranta aloitettiin 30 alueella. Seurannan vastuuviranomaisia ovat Metsähallituksen Luontopalvelut ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Luonnovarakeskus (Luke).

Talvehtivien vesilintujen runsautta ja levinneisyyttä seurataan sulan veden alueella reittilaskennoilla. Reittilaskennoissa kuljetaan tietty ennalta määritelty reitti rannalla tai veneestä käsin ja lasketaan havaittujen vesilintujen lajikohtainen määrä. Reittilaskenta suoritetaan vuosittain vuodenvaihteessa tai viimeistään tammikuun aikana. Suomen kaikilla rannikoilla on yhteensä 102 eri laskentareittiä. Talvehtivien lintujen reittilaskennat aloitettiin jo vuonna 1956, mutta nykyisessä laajuudessaan ja luotettavuudessaan reittilaskentoja on tehty vuodesta 1975 eteenpäin. Seurannan vastuuviranomainen on Suomen ympäristökeskus (SYKE).

Merilintujen joukkokuolemia seurataan muun toiminnan ohella ja havainnot perustuvat pääasiassa yleisö- ja harrastajahavaintoihin. Joukkokuolemista seurataan niiden esiintymistiheyttä ja kuolleiden yksilöiden määrää sekä arvioidaan joukkokuoleman mahdollisia vaikutuksia paikallisiin populaatioihin. Seurannassa keskitytään pääasiassa ruokkilintujen ja lapintiirojen joukkokuolemiin ja tavoitteena on, ettei joukkokuolemia esiinny lainkaan. Ensimmäiset joukkokuolemat todettiin vuonna 1992 ja myöhemmin niitä on todettu vuosina 2000, 2006 ja 2010. Seurannan vastuuviranomaisia ovat Luonnonvarakeskus Luke, Metsähallituksen Luontopalvelut, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja rannikon ELY-keskukset. Käytännön vastuu syiden selvittämisessä on SYKE:llä ja Ruokavirastolla.

Merikotkien pesimämenestystä seurataan laskemalla poikasten määrä asuttua reviiriä kohden. Seuranta kattaa lähes kaikki tunnetut merikotkien reviirit, jotka sijaitsevat pääasiassa rannikoilla ja saaristossa. Laskenta suoritetaan vuosittain kesäisellä pesävierailulla, jolloin poikasten määrä lasketaan ja poikaset rengastetaan. Merikotkia on seurattu vuodesta 1972 lähtien ja pesimämenestystä on seurattu valtakunnallisesti vuodesta 1980 lähtien. Seurannan vastuuviranomaisia ovat Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Metsähallituksen Luontopalvelut.

Metsästyssaaliin seuranta toteutetaan saaliskyselyn perusteella. Kysely lähetetään tuhansille metsästäjille vuosittain. Uuden metsästysasetuksen myötä useimpien vesilintulajien (haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, tukkakoskelo, isokoskelo sekä nokikana) kaikki metsästyssaaliit ilmoitetaan Suomen riistakeskukseen vuoden 2020 metsästyskaudesta alkaen. Seuranta kattaa karkeasti koko Suomen rannikon lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Metsästäjien saaliskyselyt on aloitettu vuonna 1971 ja nykyisessä muodossaan tieto on kerätty vuodesta 1996 lähtien. Lisäksi kerätään tietoa pyyntivälineisiin menehtyneiden vesilintujen määristä, mikä kuvaa ihmisen vaikutusta niiden kuolleisuuteen. Seurannan vastuuviranomaisia ovat Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen riistakeskus.

Merikotka 556px
Merikotka © Kuva: Markku Aikioniemi / YHA-kuvapankki

 

Kalaseuranta

Kalojen seurantaohjelmissa tuotetaan tietoa Perämeren jokien vaellussiiasta ja Itämereen laskevien jokien meritaimenesta sekä erikseen kaupallisista kalakannoista. Seurannan vastuuviranomainen on Luonnonvarakeskus (Luke). (Ahvenanmaan maakuntahallitus toteuttaa lisäksi verkkokalastusseurantaa, joka tuottaa tietoa saaristoalueiden kalastosta.)

Seurannan tavoitteena on ohjata toimintaa niin, että vaelluskalojen (kuten siika ja meritaimen) kantojen laskeva trendi saadaan pysäytettyä ja niiden luonnonkannat saadaan elpymään.

Kaupallisten kalakantojen seurannassa seurataan kaupallisesti tärkeiden kalakantojen, kuten silakan, kilohailin, turskan ja lohikalojen saalista. Seuranta on osa EU:n kalatalouden tiedonkeruuohjelmaa. Kerättyjä tietoja käytetään kalastuspolitiikan tukena. Seurannan tarkoituksena on tarkastella kaupallisten kalakantojen tilaa ja varmistaa, että niiden kalastus on kestävää eikä aiheuta merkittävää haittaa muulle meriympäristölle.  

Yleisenä ympäristötavoitteena on: : ”Luonnonvarojen käyttö on kestävää eikä vaaranna meriympäristön hyvän tilan saavuttamista tai ylläpitämistä”. Alatavoiteina on ”LUVA1: Kalastuksen ohjauksella turvataan tärkeimpien rannikkolajien kestävä kalastus ja biologinen monimuotoisuus eikä vaaranneta hyvän tilan saavuttamista” sekä ”Alatavoite LUVA2: Meritaimenen vesistökohtaiset elvytys- ja hoitosuunnitelmat parantavat meritaimenkantojen tilaa”.

Seurantamenetelmät

Siikojen seurannassa kerätään kutemaan nousevia yksilöitä Perämeren joista: Kala-, Oulu-, Ii- ja Kemijoesta sekä satunnaisemmin Pyhä-, Kiiminki- ja Torniojoesta. Kalat kerätään jokisuusta syys-lokakuun aikana pääosin paikallisten kalastajien saaliista ja tavoitteena on koota noin 200 kalaa jokea kohden. Yksittäisten kalanäytteiden perusteella selvitetään naarasyksilöiden kokojakauma ja ikäkohtainen keskipituus Perämerellä. Säännöllinen siikanäytteiden kerääminen on aloitettu 1980-luvun aikana.

Meritaimenen seurannassa lasketaan poikasten määrä Itämereen laskevissa joissa sähkökalastuksella. Sähkökalastuksessa veteen johdetaan sähkövirtaa, jolloin lähistöllä olevat kalat taintuvat hetkellisesti ja nousevat pintaan vahingoittumatta. Sähkökalastus toistetaan 2 – 3 kertaa vakioaloilla, jotka sijaitsevat pitkin seurattavaa jokea. Pintaan nousseista yksilöistä lasketaan poikasten ja nousukalojen määrät. Meritaimenen poikaset myös merkitään laskennan yhteydessä. Sähkökalastus toistetaan vuosittain 12 joella ja vakiovuosina 13 joella. Meritaimenen poikastiheyksien seuranta alkoi nykyisessä muodossaan 1990-luvulla.

Kaupallisten kalakantojen seurannassa ammattikalastajat ovat velvollisia raportoimaan kalastusta ja saalista koskevat tiedot viranomaisille määräaikoina tehtävillä saalisilmoituksilla. Seurannan kohdelajit ovat ahven, kuha, lohi, meritaimen, siika, silakka, kilohaili, muikku ja ankerias. Ankeriaan osalta arvio tehdään koskien koko Eurooppaa. Saalis ilmoitetaan lajikohtaisena kilomääränä ja se suhteutetaan pyyntipäivien määrään (verkko-, rysä- tai troolauspäivät). Saalistietoa kerätään ympärivuotisesti kaikilta Suomen merialueilta ja tietoa on kerätty elektroniseen muotoon vuodesta 1980 alkaen.

EU:n kalatalouden tiedonkeruuohjelmaan kerätään tietoa kalanäytteillä, kaikuluotauksella ja pyydyksillä. Silakan ja kilohailin kantoja arvioidaan kaikuluotauksella ja turskan kantoja koetroolauksilla. Kaikuluotausten ja koetroolausten yhteydessä kaloista otetaan myös yksilönäytteitä. Lohen kantoja arvioidaan mereen vaeltavien poikasten pyydystämisellä. Kaikista seurannan kohteena olevista kalalajeista kerätään myös säännöllisesti näytteitä ammattikalastajien saaliista, joista määritellään mm. kalojen ikä ja kasvu. Kalatalouden EU-tiedonkeruuohjelma on käynnistetty vuonna 2002, mutta tietoa Itämeren silakka-, kilohaili-, turska- ja lohikannoista on kerätty useiden vuosikymmenten ajan.

Kalaparvi 556px
Kalaparvi © Kuva: Riku Lumiaho / YHA-kuvapankki

 

Julkaistu 4.9.2015 klo 18.07, päivitetty 16.9.2020 klo 16.10