Vaarunvuoret

 Alueen koodi: FI0900039
 Pinta-ala: 604 ha
 Kunta: Jyväskylä
 Aluetyyppi: SAC/SPA
 Alue kartalla:  Suomen ympäristökeskuksen karttapalvelu

Alueen kuvaus

Vaarunvuorten alue sijaitsee Korpilahdella Päijänteen Korospohjan lahden rannalla. Vaarunvuorten korkein kohta on 122 m Päijänteen keskivedenpinnan yläpuolella. Alueen kallioperä on graniittia, jossa on leveähkö amfiboliittiesiintymä. Mäenlakia ja kalliojyrkänteitä lukuun ottamatta kalliot ovat moreenin peittämät. Suurin osa Vaarunvuorten kalliopaljastumista sijaitsee Korospohjan lahteen viettävällä rinteellä. Tämän luonnonsuojelualueeksi perustetun jyrkänteen kalliot ovat paahteisia etelävuoria, joilla on poikkeavasta pienilmastosta sekä emäksisestä kallioperästä johtuen luonteenomainen kalliokasvilajistonsa. Lajistossa on useita eteläisiä, sekä muutamia pohjoisia esiintymisalueidensa äärirajoilla kasvavia lajeja. 

Korospohjan lahteen viettävässä vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvassa rinteessä ja osin Vaarun laellakin on ikääntynyttä ja varttunutta sekametsää. Keloja, kuolleita pystypuita ja maapuita on runsaasti. Lajistossa on useita vanhojen metsien uhanalaisia hyönteis- ja kääpälajeja. Vaarun lakiosan metsät ovat pääosin suojeltuja kankaita, joille on luonteenomaista kivikkoisuus. Nämä paahteiset ns. rakkametsät ovat monien uhanalaisten hyönteisten elinympäristöä.

 

Maisemaa Vaarunvuorelta Korospohjanlahdelle

Vaarunvuorten alueella on kaksi lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa lehtoa. Vaarunvuorten jyrkänteiden rinteen alaosassa esiintyy laikuttain lehtokasvillisuutta. Esimerkiksi Jyrkänkallion lehdossa on vaateliaan lehtokasvilajiston lisäksi runsas ja monipuolinen sienilajisto. Korospohjan lahden rinteiden lehtokasvillisuus on useiden uhanalaisten hyönteislajien elinympäristöä. Lehtokasvillisuus on rehevimmillään Vaarunvuorten koillisrinteellä Oittilan jalavalehdossa. Vaarunjärven laskupuron varressa kasvaa kookkaita vuorijalavia, lukuisia Keski-Suomessa uhanalaisia lehtokasveja sekä Suomen pohjoisin luonnonvarainen pähkinäpensas. 

Vaarunvuorilta löytyy myös edustavia pienialaisia soita, mm. Hietajärven itärannan räme, joka jatkuu mesotrofisena lähteisenä nevarämeenä. Suolla on kolme melko isoa lähdettä. Särkijärven laskupuron varrella on Suomessa harvinaiseksi käynyttä lehtokorpea. Niinijärven rannalla kasvillisuus on paikoin lettorämettä ja Könnönsuon kaakkoisreunalla esiintyy lähteistä tervaleppäkorpea. 

Vaarunvuorten emäksinen kallioperä ja suotuisa pienilmasto yhdistyneenä harvaan asutukseen ja luonnontilaisina säilyneisiin metsäalueisiin ovat tehneet alueesta eliölajistoltaan Keski-Suomessa ainutlaatuisen monimuotoisen. 

Jokaisesta alueen tutkitusta eliöryhmästä on löytynyt uhanalaisia lajeja. Vaarunvuorilla on monen uhanalaisen eliölajin ainoa esiintymä Keski-Suomessa. Kohdan 3.3. (muut tärkeät lajit, ks. karttapalvelu) lajit ovat kansallisesti tai alueellisesti uhanalaisia lajeja. 

Alueelle kohdistuu retkeilyyn ja virkistyskäyttöön liittyviä paineita. Alueen käyttöä ja haittojen estämistä selvitetään alueelle laaditussa käyttö- ja hoitosuunnitelmassa. Suunnitelmassa selvitetään myös luontotyyppien ennallistamistarvetta ja uhanalaisten lajien esiintymien hoito- ja ennallistamistarvetta. 

Suojelutavoite

Kaikki tietolomakkeen (ks. karttapalvelu) taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.

Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

  • alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys
  • alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla
  • alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään hoitotoimenpiteillä
  • luontotyypin tai lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Suojeluohjelmat ja -selvitykset:

  • Vanhojen metsien suojeluohjelma
  • Lehtojensuojeluohjelma: Oittilan jalavalehto, Vaarunjyrkän lehto
  • Rantojensuojeluohjelma
  • Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue
  • Keski-Suomen pienvesiselvitys: Hietajärvi, Vaarunjärvi, Juonanjärvi, Niinilampi
  • Soidensuojelun perusohjelman täydennysselvitys: Hietajärvi ympäröivine soineen, Könnönsuo, Keskisuo, Särkijärvi ja sitä ympäröivät suoalueet
  • Seutukaavan suojelualuemerkinnät: Oittilan jalavalehto 1. vk SU1, 5 vk SL 617, Vaarun rannat 5. vk. SL 618 (Korospohjan lahti ja Vaarunjärvi), Hietajärvi 5. vk SL 629

Suojelun toteuttamiskeinot:

  • Vesilaki: vesialueet
  • Luonnonsuojelulaki: valtaosa maa-alueista
  • Maa-aineslaki ja metsälaki: osa maa-aluista

Luontodirektiivin luontotyypit

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
3160 Humuspitoiset järvet ja lammet 6
3260 Vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa on Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium -kasvillisuutta 0,25
7140 Vaihettumissuot ja rantasuot 3
7160 Fennoskandian lähteet ja lähdesuot 0,02
7230 Letot 3,6
8220 Kasvipeitteiset silikaattikalliot 18
8230 Kallioiden pioneerikasvillisuus (Sedo-Scleranthion tai Sedo albi-Vernicion dillenii) 0,4
9010 Boreaaliset luonnonmetsät 79
9050 Boreaaliset lehdot 23
9080 Fennoskandian metsäluhdat 0,2
9180 Tilio-Acerion -rinne, -vyörymä- ja raviinimetsät 2,3
91D0 Puustoiset suot 26,3

 

Lajit 

Koodi Laji Tieteellinen nimi
A223 helmipöllö Aegolius funereus
A215 huuhkaja Bubo bubo
A087 hiirihaukka Buteo buteo
A224 kehrääjä Caprimulgus europaeus
A236 palokärki Dryocopus martius
A099 nuolihaukka Falco subbuteo
A320 pikkusieppo Ficedula parva
A002 kuikka Gavia arctica
A338 pikkulepinkäinen Lanius collurio
A072 mehiläishaukka Pernis apivorus
A312 idänuunilintu Phylloscopus trochiloides
A241 pohjantikka Picoides tridactylus
A234 harmaapäätikka Picus canus
A006 härkälintu Podiceps grisegena
A542 pohjansirkku Schoeniclus rusticus
A107 teeri Tetrao tetrix
A108 metso Tetrao urogallus
A104 pyy Tetrastes bonasia
6169 kirjoverkkoperhonen Euphydryas maturna
1355 saukko Lutra lutra
1910 liito-orava Pteromys volans
1951 hajuheinä Cinna latifolia
1984 korpihohtosammal Herzogiella turfacea

Alueella on lisäksi yksi uhanalainen laji.

Julkaistu 10.7.2013 klo 15.15, päivitetty 9.7.2019 klo 14.47