Meiko - Lappträsk

Alueen kuvaus

Natura-alue on Kirkkonummen ja Siuntion rajalla sijaitseva moniosainen luontokokonaisuus, jonka perustan muodostavat useisiin valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvat alueet.

Suurin osa-alue ulottuu pohjoisessa Kirkkonummen Nydalsvikenin rantaan, etelässä Slätmossenin eteläpuolelle ja Siuntiossa Lappträskin länsipuolelle. Pienempinä, erillisinä osa-alueina ovat mukana Kirkkonummen Volsissa sijaitsevat seitsemän lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa lehtoa sekä Siuntiossa vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluva Långträskin etelärannan metsä.

Pääosa alueesta on metsäistä, rakentamatonta järviylänköä, jolla on kirkasvetisiä järviä ja lampia. Näin lähellä pääkaupunkiseutua tällainen luontokokonaisuus on erittäin arvokas. Alue on hyvin luonnontilainen lukuun ottamatta metsänkäsittelyä.

Kallioperä on pääasiassa graniittia, mutta myös ravinteisempia, kasvillisuutta monipuolistavia kivilajeja kuten amfiboliittia ja kalkkikiveä esiintyy pienillä alueilla. Kallioperän topografia on voimakas, sillä useat murroslinjat muodostavat jyrkkäpiirteisiä laaksoja. Alueella on paljon kalliopaljastumia, ja useat notkelmat ovat soistuneet. 

Luonto on hyvin monipuolinen karujen vesistöjen ja kallioiden, soiden, vanhojen metsien ja rehevien lehtojen mosaiikki. Järvet ja lammet ovat luonnontilaisuutensa vuoksi erittäin merkittäviä. Veden laatu on muutoin hyvä, mutta happamoituminen uhkaa.

Alueen erityispiirre on Suomen itäisin tammimetsien keskittymä. Tammilehdoissa on vanhan laidunnuksen jäljiltä hakamaapiirteitä, jotka monipuolistavat kasvillisuutta. Hakamaat ovat umpeutumassa ja ainakin osia niistä olisi suotavaa hoitaa.

Alue on myös luonnonmaisemaltaan merkittävä. Etenkin Mustjärven jylhät rantakalliot muodostavat kauniin maisemakuvan. Alue on maisemaltaan hyvin erämainen kokonaisuus, johon tammimetsät tuovat paikoin eteläistä leimaa. Alueella on vanhoja linnoituslaitteita ja muita jäännöksiä merkkinä Porkkalan vuokra-ajalta 1944-1956.

Alue on erittäin tärkeä useiden luontodirektiivin luontotyyppien ja lintudirektiivin lajien suojelulle. Alueella on erityisesti liito-oravan esiintymiskeskittymä.

Vesistöt

Alueen vesistöille on ominaista vedenjakaja-alueille tyypillinen karuus ja valuma-alueiden pienuus. Esimerkiksi Meikon valuma-alueen pinta-ala on vain kolminkertainen järven pinta-alaan verrattuna. Veden laatu on säilynyt erinomaisena, sillä alue on asumatonta ja hajakuormitus hyvin vähäistä. Vesistöjä uhkaa kuitenkin ilmansaasteista johtuva happamoituminen.

Alueen järvistä ainakin Meiko ja Vitträsk edustavat niukkaravinteisia järviä, joissa on runsaasti pohjaversoiskasvillisuutta. Hieman tummempivetinen Lappträsk puolestaan kuuluu humuspitoisiin kortejärviin. Järvet ovat säilyneet rannoiltaan täysin rakentamattomina, ja ne todennäköisesti ovat näiden luontotyyppien luonnontilaisimmat edustajat Uudellamaalla.

Alueeseen sisältyy lisäksi 12 pienempää rakentamatonta (poikkeuksena Korsolampi) järveä ja lampea, joista usean rannat ovat soistuneet. Ne edustavat Natura-luontotyyppiä humuspitoiset lammet ja järvet, joka näin luonnontilaisena on Uudellamaalla jo hyvin harvinainen.

Natura-luontotyyppinä suojeltaviin pikkujokiin ja puroihin lukeutuu ainakin varsin luonnontilaisena säilynyt Vaipobäcken.

Metsät

Alueeseen kuuluu kaksi vanhojen metsien suojeluohjelman kohdetta, jotka ovat uusmaalaisiksi kohtalaisen kookkaita.

Siuntion Långträskin etelärannan metsä koostuu kuusivaltaisesta, lahopuustoisesta lehtomaisesta metsästä sekä vanhasta, erirakenteisesta karusta kalliomänniköstä. Kilpikaarnaisia vanhoja mäntyjä ja keloja on varsin runsaasti. Itäosassa on myös pieni lehtipuuvaltainen lehto. Länsiosa ei ole yhtä luonnontilainen kuin itäpää. Vanhojen metsien indikaattoreista esiintyvät mm. uhanalainen rustikka (Protomerulius caryae, valtakunnallisesti Sh), pikireunakääpä (Phellinus lundellii), riukukääpä (Phellinus viticola) ja männynkääpä (Phellinus pini).

Myös Kirkkonummen Nydalsvikenin lounaisrannan vanhassa metsässä on tuoretta kangasmetsää, kallioista kuivahkoa kangasta sekä puronotkoissa lehtoa. Alueella oleva suo kuuluu myös soidensuojeluohjelmaan ja lehto lehtojensuojeluohjelmaan.

Alueeseen kuuluvat myös valtakunnallisesti arvokkaat Volsin lehdot, jotka koostuvat useasta erillisestä osasta, sekä niin ikään lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvat Meikon-Trehörningenin lehto ja Siuntion puolella sijaitseva Lappträskin lehto.

Volsin lehdot muodostavat Suomen itäisimmän lähekkäisten erityyppisten tammivyöhykkeen lehtojen kokonaisuuden. Lehdot ovat tärkeitä liito-oravan ja pähkinähakin suojelulle. Kasvillisuus on pääosin tuoretta ja kuivaa pähkinä- ja tammivaltaista kallionalus-, ranta- ja rinnelehtoa. Vaateliaita lehtolajeja edustavat jalopuuston lisäksi mm. lehtopensaat sekä imikkä, lehtopähkämö, lehtoleinikki ja soikkokaksikko. Lehtolinnustosta mainittakoon idänuunilintu, pikkusieppo, pikkutikka ja harmaapäätikka.

Meikon-Trehörningenin lehdon puusto taas on pääosin kuusivaltaista, joukossa on lehmusta ja pähkinää. Muun vaateliaan lehtolajiston lisäksi alueelta on löydetty lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) ja uhanalainen lehtonoidanlukko (Botrychium virginianum, valtakunnallisesti V, Uudellamaalla E). 

Pienialaisen Lappträskin lehdon puusto on kuusivaltaista, ja pensaskerros on pähkinävaltainen. Kenttäkerroksen kasvilajisto on poikkeuksellisen rikas: mm. Uudellamaalla uhanalaista suomukkaa (Lathraea squamaria, Sh) esiintyy neljä kasvustoa. Muita harvinaisehkoja lehtolajeja edustavat hammasjuuri (Dentaria bulbifera) ja lehtosinijuuri (Mercurialis perennis), ja myös kartioakankaalia (Ajuga pyramidalis) tavataan.

Suot

Alueella on useita Saaristo-Suomen keidassuovyöhykkeen soita, jotka kuuluvat soidensuojeluohjelmaan. Suurimmat yhtenäiset suot ovat Slätmossen ja Grenomossen. Suot edustavat geologisesti nuoria keidassoita ja ovat hyvin luonnontilaisia. Vain Grenomossenin laidalla on muutama oja. Suot koostuvat pääasiassa eri neva- ja rämetyypeistä, joiden kasvillisuus on tyypillistä ja edustavaa.

Eläimistö

Alue on tärkeä myös linnustollisesti. Maasto on pääosin karua, joten lintutiheydet eivät ole erityisen suuria, mutta lajisto on monipuolinen. Järvissä pesii kuikkia, ja lukuisat pienemmät lammet tarjoavat pesimäpaikkoja etenkin sorsalinnuille. Metsälinnuston kuten metsäkanalintujen, pöllöjen, haukkojen ja tikkojen esiintyminen kertoo laajan, erämaisena säilyneen alueen merkityksestä. Myös avoimilla kallioilla pesivät, uhanalaiset kehrääjä (Caprimulgus europaeus) ja kangaskiuru (Lullula arborea) esiintyvät täällä. Alueen erikoisuus on pähkinähakki, jota pesii alueella useita pareja.

Alueen laajuus ja rakentamattomuus tekee siitä tärkeän myös useille nisäkkäille. Esimerkiksi näätäkanta on vahva, ja alueella on liito-oravan esiintymiskeskittymä.

Suojelun toteutuskeinot

Valtakunnallisten suojeluohjelmien alueet

Vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvat Nydalsvikenin luoteisrannan metsä, Långträskin etelärannan metsä sekä Dorgarnin ja Ragvaldsin metsät alueen länsiosassa.

Lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvat Meikojärven luoteispuolinen Meikon-Trehörningenin lehto, Lappträskin luoteisrannan lehto sekä kymmenosainen Volsin lehdot.

Soidensuojeluohjelmaan kuuluu alueella Slätmossen, suurin osa Grenomossenoa sekä lukuisia pienempiä soita, mm. Stora Bladträskiä ympäröivä suo.

Rantojensuojeluohjelmaan kuuluu Natura-alueen eteläpuolisko miltei kokonaan.

Edellä mainittuhin valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvat alueet rauhoitetaan luonnonsuojelulain nojalla.

Kirkkonummen yleiskaavalla toteutettavat alueet

Sellaiset Natura-alueen maa-alueet, jotka eivät kuulu valtakunnallisiin suojeluohjelmiin eivätkä ole jo rauhoitettuja, toteutetaan rakennuslailla eli Kirkkonummen vahvistettavana olevan yleiskaavan kaavamääräyksiä noudattamalla. Kaikki nämä alueet ovat kaavan SL-alueita.

Vesistöt

Natura-alueen sisällä olevat järvet ja lammet ovat poikkeuksellisen luonnontilaisia ja siten suojelun arvoisia. Meikoa käytetään lisäksi Kirkkonummen raakavesilähteenä.

Vesistöjen suojelutavoitteet toteutetaan vesilain nojalla. Tavoitteena on suojella veden laatua ja luontaista hydrologiaa sekä vedenalaisia luontotyyppejä ja lajeja.